Kiinnostus globaaleista toimitusketjuista vei alumnimme Maija Lehnerin ulkomaille
Alkuperäinen kiinnostus HR:ään vaihtui toimitusketjuihin ja vastuullisuuteen
Opintojen alussa Lehneriä kiinnosti etenkin HR ja johtaminen. Ensimmäisen vuoden jälkeen hän kuitenkin huomasi, ettei HR-ala tuntunutkaan omalta ja alkoi perehtyä globaaleihin toimitusketjuihin. Näin hän päätyi opiskelemaan Business Technologyn pääaineeseen. ”Aalto tarjosi laajan valikoiman erilaisia pääaineita ja kursseja, joita yhdistelemällä sai aikaan itselleen mielenkiintoisia kokonaisuuksia”, Lehner sanoo.
Maisteriopinnoissa Lehnerin kiinnostus toimitusketjujen parissa työskentelyyn jatkui, ja siinä ohessa hän alkoi lukea niihin liittyvistä ympäristöongelmista. Sitä kautta hän löysi myös ensimmäiset alan kesätyö- ja harjoittelupaikat. ”Ensimmäiset logistiikka-alan kesätyöt kandivaiheessa antoivat hyvän ymmärryksen siitä, miten yritysten toimitusketjujen hallinta toimii, ja näitä tietoja pystyin syventämään maisterivaiheessa”, Lehner muistelee.
”Olin myös yliopisto-opintojen aikaan kahdesti vaihdossa, ensin Hong Kongissa ja sitten Rotterdamissa. Rotterdamissa on todella hyvä maisteriohjelma vastuullisuuteen liittyen, jonka kursseja suoritin, ja joka myös osaltaan selkeytti ajatusta omasta urasta ja suunnasta, mitä kohti halusin lähteä pyrkimään. Lisäksi minulla oli aina ollut ajatuksena, että haluaisin toisen vaihto-opiskeluajan jälkeen jäädä ulkomaille tekemään töitä ainakin muutamaksi vuodeksi.”
Aktiivisuus opiskelijaelämässä opetti paljon
”Vietin aktiivista opiskelijaelämää myös luentojen ulkopuolella. Olin töissä KY:llä ja aktiivisena jaostossa ja kerhoissa esimerkiksi jalkapalloa pelaten, ja koulun ulkopuolella vaikutin myös partiossa”, Lehner muistelee. Hän kertoo näiden kokemusten kehittäneen projektinhallintaa, aikataulutusta ja yhteistyötaitoja.
Strategian maisteriopinnot suoritettiin yhdessä teekkareiden kanssa ja Lehner kertoo oppineensa, kuinka erilaisia lähestymistapoja ja ajattelumalleja eri opiskelutaustoista tulevilla ihmisillä voi olla. “Teekkareilla lähestymistapa ongelmanratkaisuun oli hyvin usein kvantitatiivisempi, kun taas itse olin tottunut miettimään asioita teoreettisemmin erilaisten viitekehysten kautta.”
Vaikka Lehnerille selkiytyi melko nopeasti oma suunta opiskeluissa, hänkin muistaa stressanneensa ensimmäisten työpaikkojen löytymistä. “Ei kannata stressata, varsinkaan alussa, vaikkei heti löytäisi omaa suuntaa – “vääränlainenkin” harkka opettaa, mistä pitää tai ei. Itse olin lukion ja ensimmäisen opiskeluvuoden ajan töissä R-kioskilla ja silloin stressasin kovastikin sitä, että kaikilla muilla varmasti on jo oman alan työpaikat. Näin jälkikäteen mietittynä työ R-kioskilla oli juuri sopivaa siihen elämäntilanteeseen ja opetti minulle toimimista erilaisissa stressaavissakin asiakaspalvelutilanteissa.”
Nopea kasvu kiihdytti oppimista
Opintojen aikana Lehner kokeili siipiään konsultoinnin parissa työharjoittelussa Demoksella. Hän halusi tehtäviin, joihin liittyi yhteiskunnallinen ulottuvuus ja työ Demoksella erilaisten projektien kanssa oli todella motivoivaa. Lehnerin suorittamaan kaksoistutkintoon CEMS-maisteriohjelmassa sisältyy pakollinen työharjoittelu ja hän päätyi suorittamaan sen Saksaan Henkelille, joka on maailman johtavia toimijoita teollisuuden liima- ja pinnoiteratkaisuissa.
Lehnerin harjoittelu liittyi toimitusketjujen vastuullisuuteen ja hän pääsi näkemään ison yrityksen toimintaa.
“Harjoittelun loppuvaiheessa Henkelillä ruvettiin rakentamaan uutta vastuullisuustiimiä kemikaalipuolelle ja tiiminvetäjä etsi tiimiin ensimmäistä, vähän nuorempaa jäsentä. Lyhyen prosessin jälkeen minut valittiin ja oli todella motivoivaa päästä rakentamaan jotain uutta ison yrityksen raameissa. Sain paljon vastuuta, koska tiimi oli tosi pieni, ja pääsin myös kehittymään todella nopeasti.”
Lehner työskenteli samassa tiimissä noin kolmen vuoden ajan, jonka jälkeen hänet valittiin vastuullisuusjohtajaksi yhteen liiketoimintayksikköön kehittämään sen tuoteportfolion vastuullisuusstrategiaa. “Aloitin roolissa yksin, ja nyt olen viimeisen kolmen vuoden aikana päässyt rakentamaan pienen tiimin kehittämään strategiaa ja vetämään sen implementointia. Olen oppinut näiden vuosien aikana paljon yritysten strategia- ja innovaatioprosesseista sekä niihin vaikuttamisesta, ja tämä motivoi minua edelleen valtavasti”, Lehner kuvailee.
Mielekkään ja monipuolisen työn kautta löytynyt rentous ura-ajatteluun
Lehner kertoo vastuullisuushaasteiden kasvun tuovan omaan työhön mielenkiintoisia ja monitahoisia piirteitä: “Tuoteportfoliota kehittäessä ja asiakastoimialojen tarpeita kuunnellessa pääsee miettimään laajasti asioita tuotteen vähäpäästöisyydestä kemikaaliturvallisuuteen. Teemme myös paljon töitä sen eteen, miten meidän tuotteet vaikuttavat asiakkaiden tuotteiden korjattavuuteen tai kierrätettävyyteen.”
“Olen edennyt kivoihin ja haastaviinkin tehtäviin nopeasti, mikä on tuonut tietynlaista rauhaa, ajatellen paljonko työelämää on vielä jäljellä. Minulla on kiva positio, jossa on tarpeeksi vastuuta sekä älyllisiä haasteita, ja jossa pääsen kehittymään. Opin paljon kollegoiltani ja töissä on aidosti kivaa. On tullut myös sellainen luottamus, että tietää, mitä tekee ja osaa tehdä”, Lehner summaa.
Työn vastapainoksi ja palautumiseen Lehner kertoo harrastavansa joogaa, juoksua ja lukemista. Tärkeässä roolissa ovat myös perhe ja ystävät. “Käymme perheeni kanssa vaeltamassa viikonloppuisin ja lomilla. Alpit sijaitsevat lähellä kotiamme, ja nautin luonnossa liikkumisesta – olipa kyseessä sitten useamman päivän vuorivaellus tai Suomen luonnosta nauttiminen telttaillen.”
“Vuorilla ilmastonmuutoksen vaikutukset huomaa myös hyvin konkreettisesti jäätiköiden sulaessa. Se puolestaan lisää työmotivaatiotani: haluan olla mukana ajamassa muutosta organisaatioissa, jotta maapallo säilyisi elinkelpoisena tuleville sukupolville ja myös oma poikani saisi nauttia luonnostamme tulevaisuudessa.
Tutustu tarkemmin Maija Lehnerin uraan LinkedInissä!
Lue lisää uutisia
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa pilotoitiin usean vuosikurssin yhteistä vuosikurssijuhlaa
Tasan 30, 20 ja 10 vuotta sitten aloittaneet vuosikurssit kokoontuivat juhlatunnelmissa vanhalle Kauppikselle Töölöön.
Unite! Seed Fund 2026 - Aaltolaisia mukana 8 hankkeessa
Vuoden 2026 Seed Fund -haussa 22 ehdotusta valittiin rahoitettaviksi. Aalto on mukana 8 projektissa ja koordinoi yhtä niistä.
Lainauskorvaukset Sanastosta
Lainataanko teostasi kirjastosta? Olet oikeutettu lainauskorvaukseen.