Uutiset

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa pilotoitiin usean vuosikurssin yhteistä vuosikurssijuhlaa

Tasan 30, 20 ja 10 vuotta sitten aloittaneet vuosikurssit kokoontuivat juhlatunnelmissa vanhalle Kauppikselle Töölöön.
Lavalla KY:n hallituksen puheenjohtaja Vilma Paavola ja alumnivastaava Tatu Lehtisyrjä, yleisössä vuosikurssilaisia istumassa pöytäriveissä.

Vuosikurssitapaamiset ovat kuuluneet jo vuosikymmenten ajan Kauppakorkeakoulun alumnitoiminnan muotoihin. Aktiiviset alumnit ovat järjestäneet omalle vuosikurssillensa sopivia tilaisuuksia, joiden suunnitteluun Kauppakorkeakoulu on tarjonnut apua ja tukea. Lisäksi Aalto-yliopiston alumnirekisteriä on voitu hyödyntää kutsujen välittämiseen ja markkinointiin. 

Vanhin Kauppiksen vuosikursseista, joka vielä kokoontui keväällä 2025, on vuonna 1952 opintonsa aloittaneet. Kurssin aktiivi, koulun alumni Onerva Vartiainen on ansiokkaasti pitänyt huolta vuosittaisista tapaamisista, ja tämän vuosikurssin tapaamiset kuvastavatkin erittäin hyvin sitä, mistä Kauppakorkeakoulussa opiskelleiden keskuudessa on kyse. Vaikka kauppatieteiden ylioppilaat, kylterit, valmistuvat ja opiskelijaelämä jää taakse, ystävyyttä ja kurssikaveruutta vaalitaan läpi elämän.

Vuosikurssitapaamiset ovat vuosikurssista riippuen voineet olla esimerkiksi lounastapaamisia tai illallistilaisuuksia. Suosittuja paikkoja vuosikurssitapaamisten järjestämiseen ovat viime vuosina olleet Ravintola Arvo Kauppakorkeakoululla Otaniemessä ja Ravintola Töölö Aalto-yliopisto Töölössä eli Kauppakorkeakoulun entisessä päärakennuksessa Runeberginkadulla.

Vuosikurssilaisia istumassa pöydissä ja seuraamassa puheenvuoroa Aalto-yliopisto Töölön Juhlasalissa
Vuosikurssilaisia juhlatunnelmissa Aalto-yliopisto Töölön Juhlasalissa

Kauppiksessa halutaan myös kokeilla uutta

Kauppakorkeakoulun alumnitoimintaa kehitetään jatkuvasti ja koululla on ollut suunnitteilla jo jonkin aikaa tasavuosia opintojensa aloituksesta viettävien alumnien juhlatilaisuuksien järjestäminen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tällaiset “Anniversary Reunion” -tapaamiset ovat tärkeä osa yliopistojen alumni- ja varainhankintatoimintaa, ja niitä järjestetäänkin useille juhlavuosikursseille vuosittain. 

“Saimme syksyllä 2025 yhteydenoton vuosikurssin -96 alumnilta Janne Oravalta, joka kyseli, onko hänen vuosikurssinsa järjestämässä mitään seuraavana vuonna tasavuosien juhlistamisen merkeissä.”, kertoo Kauppakorkeakoulun ulkoisten suhteiden päällikkö Jonna Söderholm.

“Saimme tästä hyvän sysäyksen kokeilla juhlavuosikurssitapaamisen järjestämistä Kauppiksella tänä vuonna ja mahdollisesti aloittaa uusi, vuosittainen perinne koululle. Halusimme kuitenkin järjestää isot juhlat kerralla, joten päätimme kutsua tilaisuuteen myös 20 ja 10 vuotta sitten opintonsa aloittaneet”, Söderholm jatkaa.

Tervehdyksiä vuosikurssien edustajilta 

Ensimmäinen yhteinen juhlavuosikurssitapaaminen järjestettiin Aalto-yliopisto Töölön Juhlasalissa perjantai-iltana 21.8.2026. Paikalla oli yhteensä lähes 160 alumnia vuosikursseilta 1996, 2006 ja 2016, niin Töölön, Otaniemen kuin Mikkelin kampukselta.

Ohjelmassa oli muun muassa dekaanin ja KY:n tervehdykset, vuosikurssien omia puheenvuoroja, hyvää ruokaa sekä KYL:n esiintyminen. Dekaani Timo Korkeamäki toi juhlaväelle terveiset Otaniemestä. Hän kertoi, että Kauppis on kasvanut viime vuosina paljon. “Tänä syksynä Kauppiksessa aloittaa yli tuhat uutta opiskelijaa, kun lasketaan mukaan kaikki uudet kandi-, maisteri-, tohtori- ja vaihto-opiskelijat.” 

KY:n hallituksen puheenjohtaja Vilma Paavola ja alumnivastaava Tatu Lehtisyrjä lavalla, yleisö viittaa.
KY:n hallituksen puheenjohtaja Vilma Paavola (lavalla vas.) ja alumnivastaava Tatu Lehtisyrjä kertoivat yleisölle KY:n kuulumisia vuosien varrelta

KY:n tervehdyksen toivat KY:n hallituksen puheenjohtaja Vilma Paavola ja alumnivastaava Tatu Lehtisyrjä. He muistelivat menneiden vuosikymmenten merkkitapauksia, joista KY-talon myynti Pohjoisella Rautatiekadulla vuonna 2020 päätti lopullisesti KY:n Töölö-siteen. Historia ja juuret eivät tietenkään unohdu!

Vuoden 1996 vuosikurssin edustajat muistelivat, miten Kauppiksessa sai jo heidän aikanaan erinomaisia oppeja, mutta kylterit olivat kuitenkin tärkeintä, mitä niistä vuosista jäi käteen. “Torstain kuntaillat venyivät usein aamun pikkutunneille ja perjantaina niitä muisteltiin luennoilla. Onneksi somea ei vielä silloin ollut!”

Töölön vuosikurssin 2006 edustajat muistavat yhä, miten rehtorina toiminut, legendaarinen Eero Kasanen oli jo ensimmäisenä päivänä kehottanut heitä verkostoitumaan. “Niin me tehtiinkin: opiskeltiin Kauppiksessa ja elettiin KY:llä”, vuosikurssin -06 edustajat muistelivat. 

Vuosikurssin 2006 edustajat Mikkelin kampukselta muistelivat, miten heidän opintojensa aikaan Mikkelissä avautui ensi kertaa vaatekauppa H&M ja sittemmin jo konkurssin tehnyt Anttila. Suuria tapauksia pienessä kaupungissa! Tänä syksynä Kansainvälisen liiketoiminnan kandidaattiohjelma siirtyi Otaniemeen ja Kauppakorkeakoulun toiminta Mikkelissä päättyi. “Haikeaa on, mutta elämässä pitää myös oppia päästämään irti. Vuodet Mikkelissä olivat huikeita ja siitä suurkiitos myös Mikkelin kampuksen henkilökunnalle, joka huolehti meistä lempeillä, mutta jämäköillä otteillaan. Parasta, mitä Mikkelistä jäi, oli luotettavat ystävät!”

Myös illan nuorimman vuosikurssin eli vuosikurssin 2016 edustajat jatkoivat muiden kanssa samoilla linjoilla. “Yhdessä elettiin ja tehtiin, ja hyvä yhteishenki on jatkunut kaikki vuodet. Ihmiset tekevät sen, mikä KY on. Ihminen voi lähteä KY:ltä, mutta KY ei lähde ihmisestä.”

Erinomaista palautetta osallistujilta

Buffet-illallisen lomassa laulettiin perinteisiä juomalauluja ja tunnelmaa nostattivat myös Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajien (KYL) lauluesitykset, joina kuultiin muun muassa Queenin Don’t Stop Me Know ja PMMP:n Rusketusraidat.

Juhlavuosikurssitapaaminen sai erittäin hyvää palautetta tapahtumaan osallistuneilta. Eräs alumni kuvasi tapahtumaa näin: "Loistava tapahtuma! Juuri tällaisia pitää järjestää, jotta kauppishenki elää ja kukoistaa meidän valmistuneidenkin keskuudessa."

Kauppakorkeakoulun toiveena on, että nämä ja muutkin vuosikurssilaiset tapaavat toisiaan aktiivisesti myös jatkossa, ja koulu tarjoaakin mielellään apua suunnitteluun. Juhlavuosikurssitapaamisen konsepti saa myös jatkoa tulevaisuudessa. “Ensi vuonna kutsun vastaavaan tilaisuuteen saavat kaikki vuosina 1987, 1997, 2007 ja 2017 opintonsa aloittaneet, eli laajennamme hyvän palautteen innostamina tapahtuman koskemaan myös 40 vuotta sitten opintonsa aloittaneita”, Kauppakorkeakoulun alumnisuhteiden asiantuntija Emilia Nevalainen kertoo. 

Mikäli olet Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumni, pidäthän yhteystietosi ajan tasalla Aalto-yliopiston alumnirekisterissä. Lisätietoja voi kysyä sähköpostitse: alumni-biz@aalto.fi

Jaakko Honko -tilaisuus 21.8.2025 Aalto-yliopisto Töölön Juhlasalissa. Kuvassa yleisöä istumassa sekä dekaani Timo Korkeamäki lavalla pitämässä omaa puheenvuoroaan.

Kauppakorkeakoulun alumneille

Kauppakorkeakoulun alumniyhteisö tarjoaa mahdollisuuksia elämänlaajuiseen oppimiseen, verkostoitumiseen sekä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan rakentamiseen. Pysytään yhteydessä!

Kauppakorkeakoulu
An alumni class celebrating together at the School of Business Homecoming Day 2018

Järjestä oman vuosikurssin tai muun alumniryhmän tapaaminen

Alumnien vuosikurssitapaamisissa sinulla mahdollisuus tavata opiskelukavereita valmistumisen jälkeen.

Kauppakorkeakoulu
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Maija Kirveennummi
Yhteistyö Julkaistu:

Kiinnostus globaaleista toimitusketjuista vei alumnimme Maija Lehnerin ulkomaille

Maija Lehner suoritti Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ensin kandiopinnot Business Technology -pääaineessa ja sitten kaksoistutkinnon CEMS Global Managementin ja strategian maisteriohjelmissa.
Kaksi pientä vihreää tainta mullassa, vieressä sana ”unite!” vihreällä taustalla
Palkinnot ja tunnustukset, Yhteistyö Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026 - Aaltolaisia mukana 8 hankkeessa

Vuoden 2026 Seed Fund -haussa 22 ehdotusta valittiin rahoitettaviksi. Aalto on mukana 8 projektissa ja koordinoi yhtä niistä.
Sanaston mainos vihertävällä taustalla, avoin kirja ja kehotus kirjoittajille ja kääntäjille rekisteröityä.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Lainauskorvaukset Sanastosta

Lainataanko teostasi kirjastosta? Olet oikeutettu lainauskorvaukseen.
Ihmiset keskustelevat tech-messuosastolla, toinen reppu selässä, toisella sininen ruutupaita, koneita vieressä
Yhteistyö Julkaistu:

Kurkista syväteknologian huomiseen: NORDEEP Dipolissa 16.–17.9.2026

NORDEEPissä keksijät ja startup-yritysten perustajat kohtaavat sijoittajia, ja Aallon tutkijat voivat tutustua syväteknologiayrittäjyyteen sekä verkostoitua yrittäjyyden polulle jo lähteneiden tutkijakollegoiden kanssa. Aalto-yhteisö tarjoaa jäsenilleen lippuja tapahtumaan.