Uutiset

Kemiantekniikan opiskelija Mikko Manninen: ”Haluan nähdä, mihin bioteknologian osaamista voi käytännössä soveltaa”

Kun Mikko Manninen valitsi maisteriopintojensa pääaineeksi bioteknologian, palaset loksahtivat kohdalleen. Hän on löytänyt oman alansa ja tekee nyt diplomityötä unelmiensa yrityksessä.
Henkilö, jolla on lyhyet tummat hiukset ja vaalea harmaa pikeepaita, harmaata taustaa vasten.
Kuva: Mikko Manninen / Aalto-yliopisto.

Vielä lukiossa Mikko Manninen ei ollut varma, mihin suuntaan haluaa lähteä. Tieteet kuitenkin kiinnostivat, ja erityisesti kemia alkoi kiehtoa, kun sen avulla pystyi ymmärtämään, miksi asiat tapahtuvat. 

Myös ravintola-ala oli pitkään varteenotettava uravaihtoehto. Mikon isä ja isoveli ovat kokkeja, ja hän on itsekin työskennellyt ravintoloissa useita vuosia tarjoilijana. Työ on opettanut paljon, kuten kiireen hallintaa, työmoraalia ja ihmisten kanssa toimimista. 

Kemian opinnot Aalto-yliopistossa ovat sittemmin osoittaneet, että valinta oli oikea. Erityisesti maisterivaiheessa Mikko kokee löytäneensä oman alansa Biotechnology-pääaineen parissa.

”Bioteknologia yhdistää kaksi suurta kiinnostuksenkohdettani – ruoan ja mikrobit. Opinnoissa minua on viehättänyt erityisesti se, miten aineenvaihdunta ja energiantuotanto toimivat soluissa”, Mikko kertoo.

Yksi Mikon lempikursseista on ollut Industrial Biotechnology ja sen laboratoriotyöt, joissa perehdyttiin bioreaktoreiden toimintaan, solujen kasvuolosuhteisiin ja kasvun analysointiin. 

“Labrakurssilla pääsimme työskentelemään 200-litraisen reaktorin kanssa ja tuottamaan makeutusainetta bakteerien avulla. Oli hienoa nähdä, miten solukasvatus toimii käytännössä.”

Unelmatyöpaikkaan jo opiskelun ohessa

Maisteriopintojen ensimmäisestä syksystä lähtien Mikko on ollut töissä Solar Foodsilla. Yritys kehittää ja valmistaa soleiini-nimistä raaka-ainetta, jota voidaan käyttää esimerkiksi proteiinijauheena tai kananmunan ja maitotuotteiden korvaajana elintarvikkeissa. 

Mikko aloitti osa-aikaisena työntekijänä yrityksen pilottitehtaalla, jossa hän teki näytteenottoa, kasvualustojen valmistusta ja käytti kuivuria. Kesätöissä hän siirtyi ison tuotantolaitoksen valvomoon operoimaan prosesseja. 

”Opintojen ja työn yhdistäminen on ollut mielekästä. Opinnoista on saanut vahvan teoreettisen pohjan, mutta käytännön työ on auttanut ymmärtämään, miten asiat todella toimivat. Työkaverit ovat opettaneet paljon, ja tekemällä oppii eniten.”

Maisteriopinnot ovat jo loppusuoralla. Mikko suoritti viimeiset kurssit toisen maisterivuoden syksyllä ja on sen jälkeen aloittanut diplomityöntekijänä Solar Foodsin kehitysprojektissa. Työ liittyy kasvualustojen testaukseen, solujen kylmäkuivatukseen ja kaasumittauksiin. 

”On hienoa päästä tekemään diplomityö yrityksessä, jossa olen viihtynyt hyvin ja päässyt oppimaan paljon. Tämä on kohdallani hyvä esimerkki siitä, miten yritykseen jätetty avoin hakemus voi johtaa hienoihin mahdollisuuksiin.”

Kemian lisäksi johtamisen opintoja

Sujuvasti ja suunnitelmallisesti edenneistä maisteriopinnoistaan Mikko kiittää bioteknologia-pääaineen hyvää rytmitystä ja selkeää rakennetta. 

“Opinnot etenivät loogisesti, ja työmäärä on ollut sopiva, yleensä kolme tai neljä kurssia kerrallaan. Pääaineen sisällä on myös useita vaihtoehtoisia suuntia, joista voi valita oman näköisen kurssiyhdistelmän.” 

Sivuaineopinnot Mikko on suorittanut Kauppakorkeakoulussa. Hän haluaa ymmärtää liiketoiminnan johtamista ja taidoista voi olla hyötyä myös, jos tulevaisuudessa lähtee mukaan startupiin tai perustaa oman yrityksen. 

“Kurssit, kuten taloustieteen perusteet, ovat auttaneet ymmärtämään paremmin talousuutisia ja yritystoiminnan logiikkaa.” 

Opiskelijaelämä Otaniemessä on ollut Mikon mielestä hauskaa ja yhteisöllistä. Erityisen tärkeäksi hän koki kandivaiheen orientaatioviikon, jolloin tutustui moniin uusiin ystäviin. “Heittäydyin silloin enemmän kuin yleensä, ja se kannatti. Meille muodostui noin kymmenen hengen kaveriporukka, jonka kanssa olemme edelleen tiiviisti yhdessä.” 

Valmistumisen jälkeen Mikko haluaa jatkaa työelämässä ja kartuttaa käytännön kokemusta. Tohtoriopinnot eivät ole heti suunnitelmissa, mutta hän ei sulje niitä tulevaisuudessa pois. 

“Haluan ensin tehdä töitä ja nähdä, mihin bioteknologian osaamista voi käytännössä soveltaa.”

Teksti: Marjukka Puolakka

Lue lisää:

Biotechnology laboratory

Biotechnology, Master of Science (Technology)

Master's Programme in Biotechnology -maisteriohjelma on suunnattu visionäärisille insinööreille, jotka haluavat kehittää uusia tai parempia biopohjaisia ratkaisuja ja teknologioita.

Koulutustarjonta
A group of chemical engineering students in front of the CHEM main building.

Kemian tekniikka ratkoo aikamme isoimpia ongelmia

Me Kemian tekniikan korkeakoulussa yhdistämme luonnontieteet ja insinööritieteet ainutlaatuisella tavalla.

Kemian tekniikan korkeakoulu
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Antonina Strzelecka Otaniemessä
Opinnot Julkaistu:

Elektroniikkaa ja lääketiedettä – näin terveysteknologia yhdistää Antonina Strzeleckan mielenkiinnon kohteet

Health Technology Engineering -maisteriohjelman Antonina Strzelecka toivoo, että tutkimuksesta on suoraa hyötyä potilaille.
Gloria Dal Santo (kesk.) ja väitöstyön ohjaajat, prof. Sebastian Schlecht (vas.) ja prof. Vesa Välimäki (oik.) vastaanottivat voittodiplomin MIT-yliopiston musiikkitalossa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aallon akustiikan laboratorion tutkimusryhmälle DAFx 2026 -konferenssin parhaan artikkelin palkinto

Palkittu artikkeli uudistaa suositun shimmer-kaikuefektin, joka on tunnettu ilmavasta, sävelkorkeutta muuntavasta tekstuuristaan.
Neljä opiskelijaa istuu ulkoportailla, juttelee ja nauraa kirjojen ja tabletin kanssa
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopisto ja Bocconin yliopisto Italiassa alkavat tarjota markkinoinnin kaksoistutkintoa

Ensimmäinen opiskelijaryhmä, johon valitaan 10 opiskelijaa Aallon ja 10 Bocconin kautta, aloittaa opintonsa syksyllä 2027.
Nuoret aikuiset kävelevät ja juttelevat puistopolulla, taustalla polkupyöriä ja suuria puita
Opinnot Julkaistu:

Alumni, vastaathan uraseurantakyselyyn!

Aallosta valmistuneiden asiantuntijoiden siirtymistä työelämään sekä kokemuksia opinnoista ja urasta seurataan vuosittain uraseurantakyselyllä. Uraseurantakyselyn vastaukset antavat tärkeää tietoa korkeakoulutettujen osaajien työelämästä sekä nykyisille opiskelijoille että tulevia opintojaan pohtiville nuorille. Lisäksi kyselyssä kerättyä tietoa käytetään yliopiston opetuksen ja palvelujen kehittämiseen.