Uutiset

Kemiantekniikan opiskelija Mauri Hartikainen: ”Metallurgian avulla voi vaikuttaa aidosti kestävän tulevaisuuden rakentamiseen”

Mauri Hartikainen valitsi maisteriopintojensa pääaineeksi kestävän metallurgian, koska haluaa olla mukana kehittämässä puhtaan teknologian ratkaisuja. Metalleissa häntä kiehtoo niiden lähes rajaton kierrätettävyys.
Henkilö seisoo polulla syksyisten puiden ympäröimänä, joissa on keltaisia lehtiä. Hänellä on tumma takki ja harmaa paita.
Kuva: Juuso Mäntykivi / Aalto-yliopisto.

Kemiantekniikan opiskelija Mauri Hartikainen uskoo, että metallien kierrätys on tulevaisuuden suuri haaste ja samalla valtava mahdollisuus.

”Metallien tarve kasvaa jatkuvasti, ja tarvitaan uusia prosesseja ja tapoja, joilla käytössä olleet metallit saadaan takaisin uusiin tuotteisiin. Metalleissa siisteintä on, että niiden ominaisuudet eivät heikkene kierrätyksessä toisin kuin esimerkiksi muoveilla tai kemikaaleilla”, Mauri kertoo. 

Kandityössään Mauri tutki sähköauton akkujen kierrätystä metallurgisten prosessien avulla. 

”Kandivaiheessa metallien osuus opinnoissa on vielä melko pieni, mutta kandityön kautta pääsin perehtymään metalliteollisuuteen ja ymmärsin, kuinka keskeinen rooli metalleilla on yhteiskunnassa. Ala tuottaa noin kymmenen prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä, joten tehokkailla prosesseilla on ratkaiseva merkitys puhtaamman tulevaisuuden rakentamisessa.”

Kandityö herätti Maurissa kipinän, joka johti hänet jatkamaan opintoja Chemical and Metallurgical Engineering -maisteriohjelmassa, pääaineenaan Sustainable Metallurgical Engineering.

”Arvometalleja, kuten kultaa, hopeaa, platinaa ja kuparia tarvitaan kaikissa uusiutuvissa teknologioissa, esimerkiksi tuulivoimaloissa, aurinkokennoissa ja sähköautojen akuissa. Uusien prosessien avulla voidaan varmistaa metallien riittävyys ja vähentää riippuvuutta ympäristöä kuormittavasta kaivostoiminnasta.” 

Kemianteollisuuden prosessien pariin

Tulevaisuudessa Mauria kiinnostaa teollisten prosessien suunnittelu ja optimointi, eli kemian soveltaminen suuressa mittakaavassa. Hän uskoo, että työllistymisnäkymät metalliprosessiteollisuudessa ovat hyvät. 

Kesätöissä kemiantehtaassa Mauri pääsi tutustumaan teollisiin prosesseihin käytännössä.

”Oli hienoa nähdä, miten laitteistot, joita on suunnitellut tietokoneella, toimivat todellisessa teollisessa ympäristössä. Työ sai myös pohtimaan turvallisuuden merkitystä tehdastyössä ja sitä, miten prosesseja voisi kehittää vielä paljon tehokkaammiksi.”

Maurilla on nyt menossa maisteriopintojen toinen vuosi. Tavoitteena on saada opinnot päätökseen syyslukukauden loppuun mennessä ja aloittaa diplomityö alkuvuodesta. Mauria kiinnostavat erityisesti akkumateriaalien jalostus ja kierrätys, ja hän toivoo saavansa diplomityöaiheen näiden teemojen parista, joko teollisuudesta tai Aallon vetämästä BATCircle-tutkimushankkeesta.

”Aalto on kemian tekniikan ja metallurgian tutkimuksessa huippuyliopisto maailmassa. Olisi hienoa päästä mukaan tutkimukseen, jossa kehitetään ratkaisuja tulevaisuuden suuriin haasteisiin.”

Taskulaskimen metallit talteen kurssityössä

Kemiassa Mauria kiehtoo sen rajattomat mahdollisuudet ja se, miten samaan lopputulokseen voi päästä monilla eri tavoilla. Hän ratkoo mielellään ongelmia ja kokee palkitsevana sen, että voi oppimisen ja tekemisen kautta löytää ja perustella parhaat ratkaisut.

Sustainable Metallurgical Engineering -pääaineessa painopiste on prosessien simuloinnissa erilaisten ohjelmistojen avulla. Vaikka laboratoriotyöt ovat pienemmässä roolissa, ne ovat tärkeä osa kokonaisuutta, sillä ennen teollisen mittakaavan toteutuksia prosessit testataan laboratoriossa. 

Opinnoissa korostuu projektityöskentely ja ryhmissä tapahtuva ongelmanratkaisu. Recycling Technologies -kurssilla eri alojen opiskelijat suunnittelivat yhdessä kierrätysratkaisuja itse valitsemalleen tuotteelle.

”Selvitimme, kuinka taskulaskimesta voidaan ottaa metalli- ja muoviosat talteen. Vaikka projekti osoitti, ettei kierrätys olisi taloudellisesti kannattava, oli hienoa päästä kehittämään teoriassa kokonainen kierrätysprosessi ja esittämään työ muille.”

Mauri kannustaa hyödyntämään Aallon laajaa kurssitarjontaa myös oman pääaineen ulkopuolella. Ensimmäisenä maisterivuonnaan hän osallistui Aalto Design Factoryn Product Development Project -kurssille, jossa eri alojen opiskelijat kehittävät ratkaisuja yritysten todellisiin tarpeisiin. 

”Kehitimme Kemiralle mittausteknologiaa jätevesien puhdistukseen. Vajaan vuoden mittainen projekti johti toimivaan ratkaisuun, johon yritys oli tyytyväinen. Oli tosi antoisaa olla mukana tuotekehitysprojektissa alusta loppuun.”

Teksti: Marjukka Puolakka

Lue lisää:

A group of chemical engineering students in front of the CHEM main building.

Kemian tekniikka ratkoo aikamme isoimpia ongelmia

Me Kemian tekniikan korkeakoulussa yhdistämme luonnontieteet ja insinööritieteet ainutlaatuisella tavalla.

Kemian tekniikan korkeakoulu
A close-up photo of an epoxy sample with different shades of blue, and some green and gray colouring as well

Chemical and Metallurgical Engineering​, Master of Science (Technology)

Vastuullisten ja ekotehokkaiden prosessien ja tuotteiden suunnittelu on yhä tärkeämpää useilla teollisuuden aloilla.

Koulutustarjonta
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Professor Taija Turunen
Opinnot Julkaistu:

Vastuu ja vaikuttavuus on Kauppatieteiden kandidaattiohjelman uusi pääaine

”Autan kuvittelemaan, minne ”parempi liiketoiminta, parempi yhteiskunta” voisi viedä, kun uteliaisuus näyttää tietä”, sanoo professori Taija Turunen.
Pitkähiuksinen henkilö, jolla on vaaleanpunainen neulepaita, seisoo metsässä vihreän kasvillisuuden keskellä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Palkitusta elintarvikepakkauksesta biodesign-tilojen tutkimiseen

Ena Naito oli jo nuorena kiinnostunut sekä tieteistä että muotoilusta. Hän löysi täydellisen paikan yhdistää nämä kaksi maailmaa.
Henkilö mustassa paidassa ja sinisessä hameessa pitää kahta teksturoitua materiaalia käsissään, taustalla harmaa seinä.
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Arkkitehti ja muotoilija Talisa Dwiyani yhdistää työssään intohimon, materiaalit ja yhteistyön

Indonesiasta kotoisin oleva Talisa oppi opiskeluaikanaan Aalto-yliopistossa monialaisen työskentelytavan.
Väitöskirjatutkija Giiguulen Enkhsaikhan laboratorioympäristössä
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Giiguulen Enkhsaikhan: Ympäristöystävällisempiä tekstiilejä hemiselluloosan avulla

Aalto-yliopiston väitöskirjatutkijan esitys hemiselluloosasta sai kolmannen palkinnon Marcus Wallenbergin säätiön nuorten tutkijoiden tapahtumassa marraskuussa.