Uutiset

Kaupunkitutkimus vahvistuu

Helsinki, Espoo ja Vantaa rahoittavat uusia tutkijatohtorin paikkoja Aalto-yliopistossa ja Helsingin yliopistossa.

Pääkaupunkiseudun kaupungit ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen, jossa kaupungit sitoutuvat rahoittamaan pääkaupunkiseudun kehitystä tukevaa tutkimusta Aalto-yliopistossa ja Helsingin yliopistossa 2,72 miljoonalla eurolla vuosina 2018–2023.

Yliopistoihin palkataan rahoituksen turvin kuusi uutta tutkijatohtoria. Helsinki, Espoo ja Vantaa osallistuvat tutkijatohtoreiden rekrytointiin, jossa arvostetaan paitsi akateemisia meriittejä myös yhteistyökykyä. Tutkijat työskentelevät osin yliopistojen ja osin kaupunkien tiloissa.

Molemmat yliopistot osoittavat kaupunkitutkimukseen myös omia resurssejaan ja jatkavat yhdessä toteuttamaansa monitieteistä kaupunkitutkimuksen ja -suunnittelun maisteriohjelmaa (Urban Studies & Planning).

Tavoitteena vahva tutkijayhteisö

Sopimuksen tavoitteena on tukea kaupunkitutkimuksen korkeaa laatua ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä lisätä tieteellisen tutkimustiedon käyttöä kaupunkien kehittämisessä. Yhteistyöllä halutaan myös tukea vahvan kaupunkitutkimukseen keskittyvän tutkijayhteisön rakentumista ja toimintaa pääkaupunkiseudulla.

”Kaupunkeihin liittyvät teemat ovat tärkeitä ja ajankohtaisia niin Suomessa kuin ympäri maailman. Tutkimus auttaa ymmärtämään kehitystä ja luomaan innovatiivisia ratkaisuja kaupunkien haasteisiin. Aalto-yliopisto tuo yhteistyöhön vahvan osaamisensa esimerkiksi arkkitehtuurin, liikennejärjestelmien ja kaupunkisuunnittelun alueilla”, sanoo rehtori Ilkka Niemelä.

Liikenteen automatisoituminen muuttaa ihmisten elämää kaupungeissa. Kuva: Aalto-yliopisto / Adolfo Vera

Kaupunkiteemoja tutkitaan Living+-alustan piirissä

Aalto-yliopiston kaupunkitutkimus on osa monitieteistä Living+-yhteistyöalustaa ja etenkin Urban Solutions Research -tutkimusryhmää. Living+ toimii läheisessä yhteistyössä vuonna 2018 Helsingin yliopiston yhteyteen perustettavan Kaupunkitutkimusinstituutin kanssa.

”Kaupunkien lähitulevaisuudessa kohtaamat muutokset ovat paljon suurempia kuin pelkät teknologiset muutokset. Esimerkiksi liikenteen automatisoituminen ja elämäntapojen muutokset heijastuvat tapaamme elää ja asua kaupungeissa. Useat näkökulmat ovat vahvasti kytköksissä toisiinsa ja siksi tarvitsemme monien tieteenalojen osaamista kokonaisuuden ymmärtämiseksi”, selvittää kaupunkitutkimuksen ja -suunnittelun maisteriohjelman johtaja, professori Anssi Joutsiniemi.

Lue lisää:
Tiedote Helsingin kaupungin sivuilla

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Lennart Engels, Karolin Kull, Ágnes László, Julia Postrzech and Valenti Soler won the Habitare Design competition 2023.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin ja nykymuotoilun opiskelijatiimi voitti Habitare-suunnittelukilpailun 2023

Habitare-suunnittelukilpailu on tarkoitettu taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin opiskelijoille Suomessa. Tämän vuoden teemana kilpailussa oli ”Yhteisöllisyyden työkalut”. Teeman tarkoituksena oli rohkaista kilpailijoita muotoilemaan ja toteuttamaan uudenlaisia tapoja edistää yhdessäoloa ja vuorovaikutusta ihmisen mittakaavassa tai laajemminkin
Crowd of people networking at a career fair.
Yhteistyö Julkaistu:

Kansainvälisten opiskelijoiden opinnäytetöistä uusia ideoita yritysten liiketoimintaan

Thesis Fair -tapahtuma auttaa kansainvälisiä opiskelijoita luomaan työelämäkontakteja suomalaisten yritysten kanssa.
The Fifth Wave - BRIE-ETLA Collection of Articles book cover
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Äänikirjoja voidaan nykyään luoda tekoälyn avulla

Tuotantotalouden laitos on julkaissut ensimmäisen tekoälyyn perustuvan äänikirjansa.
Värikkäitä ja läpinäkyviä pinnoitenäytteitä puupölkyn päällä.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Onko puu ruskeaa, sinistä, keltaista vai läpinäkyvää? Tutkijat löysivät keinon tehdä puusta läpinäkyviä ja värikkäitä pinnoitteita

Tutkijat ovat onnistuneet kehittämään puiden sisältämästä ligniinistä uudenlaisia pinnoitteita.