Kamera ikuistaa Väre-talon rakentamisen Otaniemen kampuksella
Kameraa voi seurata osoitteessa vare-cam.aalto.fi.
- Katson tätä muutosta kiinnostuneena, sillä olen kävellyt kampuksella ensi kertaa lapsena 60 vuotta sitten, jolloin isäni toimi työnjohtajana ensimmäisillä rakennustyömailla, ja nähnyt kampuksen kasvun ja kehityksen vuosien mittaan, kertoo Risto Nieminen
- Uskon että lähes ajantasaisista kuvista on iloa kaikille aaltolaisille. Mahdollisuus seurata rakennustöiden etenemistä herättää varmasti myös ulkopuolisten kiinnostuksen kehittyvään kampukseemme, ja samalla tallentuu materiaalia tuleville historiankirjoittajille.
Otakaari 1:n kolmannessa kerroksessa sijaitsevista dekaanin toimiston aulatiloista on suora näkymä rakennuskohteeseen, ja siksi olikin luontevaa asentaa kamera juuri sinne. Aiemmin tiloissa sijaitsi TKK:n rehtorin kanslia.
Kameran hankinnasta ja asennuksesta vastasi korkeakoulun teknologiapäällikkö Kenrick Bingham. Hän kertoo kameran ominaisuuksista seuraavaa:
- Kamera kuvaa aluetta ympäri vuorokauden 10 minuutin välein ja lähiaikoina saamme myös pikakelausvideoita kuvien lisäksi. Kuvan laatu on full HD –tasoa ja kuvakoko 1920 x 1080. On kiinnostavaa nähdä kuinka monet haluavat seurata kameran avulla Väre-talon rakentumista.
Kameran asentamisesta on sovittu Aallon tietoturvaryhmän, kiinteistöyhtiön rakennuttamisen asiantuntijoiden sekä kampuspalveluiden kanssa.
Lisätietoja:
Väre-talosta:
Sari Dhima, ThD, MA
One Campus –hankkeen projektipäällikkö
Puh. 050-3716949
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
Kameraan liittyvät kysymykset:
Kenrick Bingham
Teknologiapäällikkö
Puh. 050 384 1737
Perustieteiden korkeakoulu
Lue lisää uutisia

Valentina Arrietta: Palaute on aina lahja
"'Joskus tuntuu, että kamppailen yksin hylkäämisen ja julkaisemiseen liittyvien odotusten kanssa. Mutta jos puhun jonkun toisen kanssa, huomaan, että heilläkin on omat taistelunsa. On tärkeää puhua ihmisten kanssa ja huomata, että lopulta en kulje yksin näissä kengissä."Aalto Digital Creatives Art & Tech Open Call ’23 -rahoitushaussa myönnettiin tukea viidelle luovan alan projektille
Art & Tech Open Call ’23 -rahoitushaussa jaettiin viidelle tiimille yhteensä 60 000 euroa ja mahdollisuuksia hyödyntää Aalto Studios infraa. Voittajien projekteissa yhdistetään taidetta ja teknologiaa uraauurtavilla tavoilla.
Professorinimityksiä 2022–2023 Insinööritieteiden korkeakoulussa
Dekaani Gary Marquis on nimittänyt kuusi uutta professoria 1.6.2022–31.5.2023 välisenä aikana.