Kalle Kytölä siivoaa sotkuja fysiikan poluilta

Professori Kalle Kytölä, mitä tutkit ja miksi?

Alani on matemaattinen fysiikka. Se on matematiikkaa, joka pyrkii selittämään fysiikan ilmiöitä ja jossa sallittuja ovat periaatteessa kaikki matemaattiset tekniikat, kunhan ne ovat täydellisen täsmällisiä.

Konkreettisemmin tutkin tiettyjen kaksiulotteisten kvanttikenttäteorioiden algebrallisia rakenteita ja niihin liittyvää satunnaisgeometriaa. Kvanttikenttäteoria on yksi viime vuosisadan suurista fysiikan löydöksistä, ja sitä hyödynnetään sekä hiukkasfysiikassa että tilastollisessa fysiikassa. Meidän tämän vuosisadan tutkijoiden tehtäväksi on jäänyt saattaa kvanttikenttäteoria kunnolliselle matemaattiselle perustalle.

Luonnontieteet mielletään usein hyvin eksakteiksi, mutta oikeasti monet kehitysaskeleet ovat melko sattumanvaraisia ja aluksi huterallakin pohjalla. Ilman tiukkaa logiikkaa tie voi jäädä sotkuiseksi, ja niitä sotkuja me pyrimme siivoamaan. Matemaattiset fyysikot ovat toisinaan fyysikoita satakin vuotta jäljessä, koska heillä on paljon kovemmat vaatimukset sen suhteen, miten mallin kanssa saa edetä: intuitio saa johdattaa oikeille jäljille, mutta lopputuloksen on oltava puhtaan looginen malli, ilman mitään ylimääräistä.

Miten sinusta tuli tutkija?

Olen aina nauttinut matemaattisista oivalluksista. Tiedettä popularisoiva kirjallisuus ruokki myös kiinnostustani. Luin muun muassa monia Kari Enqvistin luonnontieteen maailmankuvaa avaavia teoksia, ja hänen vierailunsa Sibelius-lukiossa saattoi antaa ratkaisevan sysäyksen opiskelupaikan valinnalleni.

Tiesin jo yliopistoon hakiessani haluavani tutkijaksi ja pyrin siksi suoraan tutkijankoulutuslinjalle. Aloitin opinnot teoreettisessa fysiikassa, mutta totesin sitten, että matematiikka sopi loogista selkeyttä kaipaavalle mielelleni paremmin, ja vaihdoin pääainetta.

Mitkä ovat olleet urasi kohokohtia?

Oikeastaan kaikki kohokohdat liittyvät tavalla tai toisella yhteistyön tekemiseen. Muistan esimerkiksi, miten hienolta tuntui, kun ensimmäisessä harjoittelupaikassani TKK:lla ja myöhemmin Pariisissa pääsin työskentelemään osana tutkimusryhmää.

Väiteltyäni sain postdoc-paikan Genevestä, jonne Fieldsin mitalillakin palkittu matemaatikko Stanislav Smirnov oli houkutellut todella lahjakkaita nuoria jatko-opiskelijoita. Väitelleenä olin jo tavallaan senioritutkija, ja oli mieletöntä saada työskennellä näiden nuorten tulevaisuuden huippututkijoiden kanssa.

On ollut myös palkitsevaa seurata, miten ensimmäinen kokonaan omaksi ohjattavakseni kokemani jatko-opiskelija Eveliina Peltola on kehittynyt valtavan menestyksekkääksi tutkijaksi – joka hänkin on muuten nyt postdocina Genevessä.

Mitä vaaditaan tutkijalta?

Oikeastaan vain kahta asiaa: kiinnostusta omaan aiheeseen ja taitoa ja mahdollisuuksia keskittyä siihen täysillä.

Mitä odotat tulevaisuudelta?

Mahdollisimman paljon tilaisuuksia keskittyä minulle tärkeisiin aiheisiin – sitä kautta syntyvät oivallukset, joiden tekemisestä nautin ja joita jälkikäteen pidän myös työni saavutuksina.  Myös tieteen popularisointi kiehtoo, ja olen vähän pohtinutkin, miten tutkimusaiheideni yleistajuistaminen voisi houkutella lisää nuoria tieteen pariin.

Kalle Kytölä ja muut Aallon uudet vakinaistetut professori kertovat työstään 24. lokakuuta järjestettävässä Installation Talks -tilaisuudessa. Tervetuloa mukaan!

Lisätietoja tapahtumasta täältä

Kuva: Mortti Saarnia