Uutiset

K-ryhmä kehitti nuorten työelämätaitojen verkkokoulutuksen Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa tehdyn yhteistyön pohjalta

Nuoret odottavat työelämältä merkityksellisyyttä, kehittymismahdollisuuksia sekä hyvinvointia tukevaa työympäristöä.
Kesko-projektin ryhmä, kevät 2026
Takarivissä Ilona Castrén (K-ryhmä) (vas.), Marjo-Riitta Diehl (Aalto), Laura Leskelä (K-ryhmä), Marika Gröhn (K-ryhmä), Eevi Pitkänen (K-ryhmä) ja Tommi Vihervaara (Aalto). Edessä opiskelijat Jussi Saastamoinen ja Netta Ranta.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun maisteriopiskelijat Netta Ranta (Strategic Management) ja Jussi Saastamoinen (Business Analytics) toteuttivat yhteistyössä K-ryhmän kanssa projektin nuorten työelämätaidoista keväällä 2026. Projektin tavoitteena oli tuottaa tietoa, jonka pohjalta K-ryhmä kehittää verkkokoulutuskokonaisuuden nuorille.

Projektin aikana opiskelijat tarkastelivat kattavasti nuorten työelämätaitoihin liittyviä teemoja ja osa-alueita niin kirjallisuuskatsauksen, asiantuntijahaastattelujen, nuorten kanssa yhteistyössä toteutettujen työpajojen kuin kyselytutkimuksen avulla. Aineisto koostui muun muassa kymmenestä asiantuntijahaastattelusta sekä nuorille suunnatuista työpajoista.

Tulokset osoittavat, että nuorten työllistymiseen liittyy haasteita. Työmarkkinat koetaan haastaviksi ja epävarmoiksi ja nuorten on vaikeaa työllistyä. Samalla nuorilta odotetaan yhä enemmän kokemusta sekä monipuolisempia työelämätaitoja, joista tärkeimpinä esille nousivat muun muassa vuorovaikutus-, ongelmanratkaisu- sekä itseohjautuvuustaidot.

Vaikka epävarmuus korostuu, nuorten näkemyksissä nousi esille myös toiveikkuutta ja luottamusta omiin kykyihinsä. Nuoret tuntevat omat rajansa entistä paremmin ja odottavat työelämältä merkityksellisyyttä, kehittymismahdollisuuksia sekä hyvinvointia tukevaa työympäristöä.

Nuoret toivovat verkkokurssilta tiiviitä ja konkreettisia sisältöjä 

Projektin keskeinen vahvuus oli nuorten kanssa toteutetut työpajat eri koulutusasteilla. Työpajat antoivat arvokasta tietoa siitä, millaisia työelämätaitoja nuoret haluavat kehittää ja millaisessa muodossa niitä olisi mielekästä oppia.

Työpajojen perusteella nuoret toivovat tiiviitä ja konkreettisia sisältöjä: pitkät ja geneeriset verkkokurssit koetaan tehottomiksi, kun taas lyhyet (5–10 minuutin) videot ja aidot esimerkit työelämästä lisäävät motivaatiota oppia.

Nämä havainnot näkyvät myös projektin suosituksissa, joissa korostuvat käytännönläheisyys sekä selkeä rakenne. Verkkokoulutuksen tulisi keskittyä erityisesti ensimmäisen työpaikan ja kesätyön hakemiseen, sisältää lyhyitä asiantuntijavideoita ja konkreettisia työelämätilanteita sekä tarjota palautetta, välietappeja ja sertifikaatti työnhaun tueksi. Lisäksi keskeistä on kurssin suorittavan nuoren valinnanvapaus edetä omaan tahtiinsa ja valita sisältöjä omien tarpeidensa mukaan.

Asiantuntijahaastatteluista nousee esiin myös tärkeitä havaintoja nuorten työelämätaitojen kehittymisen ja vahvistumisen tukemisesta. Näitä ovat kattava perehdytys, nuorten odotusten ja tarpeiden ymmärtäminen, turvallinen ja vastaanottava ilmapiiri sekä uraohjaus.

Yhteistyö toi uusia näkökulmia ja oivalluksia

Opiskelijoiden mukaan projekti oli opettavainen ja antoi mahdollisuuden yhdistää tutkimustietoa ja käytännön näkemyksiä:

“Projektin aikana on ollut erityisen antoisaa kohdata erilaisia ihmisiä ja kuulla heidän näkemyksiään työelämätaidoista. Näiden sekä kirjallisuuden pohjalta olemme voineet rakentaa selkeän ja jäsennellyn kokonaisuuden, josta on aidosti hyötyä verkkokoulutuskokonaisuuden kehittämisessä”, Netta Ranta kertoo.

“Projekti oli minulle erityisen mieluisa ja opettavainen kokemus. Oli arvokasta yhdistää nuorten omat kokemukset, asiantuntijoiden näkemykset ja tutkimustieto yhdeksi selkeäksi kokonaisuudeksi. Oli motivoivaa nähdä, miten kerätty aineisto konkretisoitui suosituksiksi, joilla on suora yhteys K-ryhmän kehitystyöhön, ja jotka voivat aidosti tukea nuorten työelämävalmiuksia”, Jussi Saastamoinen kertoo.

K-ryhmän edustajat Eevi Pitkänen ja Laura Leskelä kuvaavat yhteistyötä sujuvaksi ja antoisaksi.

”Yhteistyöprojekti Netan ja Jussin kanssa oli tekemisen tavoiltaan sujuva ja mutkaton ja lopputulemiltaan onnistunut. Yhteydenpito ja projektinhallinta toimivat hienosti, kävimme jatkuvaa vuoropuhelua tekemisen tavoista ja tutkimustyöstä nousseista tärkeimmistä havainnoista. Netta ja Jussi dokumentoivat meille kirjallisesti, kuvin ja videoin projektin etenemistä. Saimme arvokasta ja monipuolista näkemystä oman kehitystyömme syötteeksi. Meille oli merkityksellistä myös päästä tekemään kartoittavaa tutkimus- ja kehitystyötä nuorten kanssa Netan ja Jussin johdolla.”

Projektin akateemisena ohjaajana toiminut johtamisen professori Marjo-Riitta Diehl piti projektin aihetta ja K-ryhmän tavoitteita yhteiskunnallisesti tärkeinä ja arvosti sitä, että projektia tehtiin yhteistyössä Aallon opiskelijoiden kanssa ja nuorten omista lähtökohdista. 

”Projekti käynnistyi suotuisissa merkeissä, koska K-ryhmän visio ja tarpeet oli jo tarkkaan mietitty. Oli myös hienoa nähdä, miten Netta ja Jussi lähtivät innolla mukaan projektiin ja miten tulosta tehtiin. Projektissa oli tekemisen meininki, niin kuin työelämässäkin pitää olla”, hän sanoo. 

Lue lisää Keskon tiedotteesta:

Asenteella pärjää pitkälle, sanovat nuoret – K-ryhmä selvitti, mitä nuoret haluavat tietää työelämästä

Four people standing infront of orange-colored walls with texts and K group logo. A bowl of candy.

Premium Partner - K-ryhmä

Kauppakorkeakoulun partneri vuodesta 2018.

Kauppakorkeakoulu
Opiskelijoita Kauppakorkeakoululla. Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio

Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit / Customized Student Business Projects

Kauppakorkeakoulun Räätälöidyt opiskelijoiden yritysprojektit -konsepti on suunniteltu yrityksille tehtäviä tutkimus- ja selvitysprojekteja varten ja sen lähtökohtana ovat yrityksen tarpeet.

Kauppakorkeakoulu
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

""
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Jokainen porras vie lähemmäs huippua – osallistu UniSportin Mount Everest -haasteeseen HeiaHeiassa

Aalto-yliopiston opiskelijat ja henkilökunta juhlistavat tämän vuoden Porraspäiviä yhteisellä matkalla kohti Mount Everestin huippua. UniSportin uusi HeiaHeia-hyvinvointisovellus innostaa liikkumaan arjessa, tekee hyvinvointiteot näkyviksi ja tuo koko yhteisön mukaan yhteiseen haasteeseen.
Kaksi hymyilevää naista ripustaa kehyksissä olevaa Toolkits for Co-creation -infojulistetta seinälle.
Yhteistyö Julkaistu:

Toolkits for Co-creation: käytännön työkaluja yhteiskehittämiseen

Yhteiskehittämisen työkalusarja opiskelijoille, opettajille ja ammattilaisille tarpeiden tunnistamiseen, haasteiden määrittelyyn, ideointiin, kokeiluihin ja testaamiseen.
a
Opinnot Julkaistu:

Uusi ohjeistus tekoälyn käytöstä opinnäyteessä

Uusi ohjeistus AI:n käytöstä kandidaatti- ja maisteritutkielmissa: opiskelijoiden on sovittava käytöstä etukäteen ohjaajansa kanssa ja dokumentoitava sen käyttö.
Picture of the themes of this course
Opinnot Julkaistu:

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) syksyllä 2026!

Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään 2. ja 4. jaksossa suomeksi ja englanniksi. Lisäksi pienryhmäkeskustelut ovat mahdollisia myös ruotsiksi!