Juha Siitonen on nimitetty apulaisprofessoriksi (1. kausi) Kemian ja materiaalitieteen laitokselle
Professuurin ala on orgaaninen kemia. Viiden vuoden määräaikainen tehtävä alkaa 1.1.2022.
Filosofian tohtori Juha Siitonen on nimitetty Aalto-yliopiston Kemian ja materiaalitieteen laitokselle tenure track -urapolulle viiden vuoden määräaikaiseen apulaisprofessorin tehtävään (1. kausi) 1.1.2022 alkaen. Professuurin ala on orgaaninen kemia.
Siitonen on väitellyt tohtoriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2018. Tällä hetkellä Siitonen toimii lehtorina Rice-yliopistossa Houstonissa, Yhdysvalloissa.
”Olen tavattoman iloinen siitä, että saamme Juha Siitosen meille Aaltoon. Hän vakuutti meidät visioillaan ja innostuneisuudellaan, ja uskon, että hän on oikea henkilö kehittämään oman alansa opetusta ja tutkimusta”, sanoo Kemian tekniikan korkeakoulun dekaani Kristiina Kruus.
Lue lisää uutisia
Haku on auki innovaatiotutkijatohtoriksi tekoälyssä
Palkallinen 12 kuukautta kestävä urapolku, jonka avulla voit muuttaa tohtorintutkimuksesi löydökset deep tech -startupiksi.
Suomalaistyöryhmän teos tuo viilentävän puutarhan helteissä kärvistelevään Espanjaan
Suomalaisten arkkitehtien ja taiteilijoiden ryhmä esittää puutarhataideteoksellaan kaupunkien kuumenemisen ja ympäristökriisin ratkaisuksi muun muassa kasvillisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Tutkijat paljastivat kaksi uutta suprajohdetta menetelmällä, jolla voi jatkossa löytää tuhansia lisää
Fyysikoiden tekoälyyn perustuvan menetelmän myötä suprajohtavuuden valtavat energiahyödyt ovat askeleen lähempänä