Uutiset

Jaakko Honko -mitalit kahdeksalle taloustieteellisessä tutkimuksessa ja sen edistämisessä ansioituneelle

Mitalit jaettiin 8.4.2015.
Kuva: Maija Astikainen

Kansleri Jaakko Hongon nimeä kantavan avoimen luennon yhteydessä jaetut mitalit saivat seuraavat henkilöt, jotka ovat merkittävällä tavalla vaikuttaneet elinkeinoelämän tai kauppa- ja taloustieteellisen tutkimuksen edistämiseen ja/tai ansioituneet Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiön tai Yrjö Jahnssonin säätiön toiminnassa.

Kimmo Kontula

Helsingin yliopiston sisätautiopin professori Kimmo Kontula on tinkimätön ja palkittu tieteentekijä. Hän on tieteen yhteiskunnallisen merkityksen puolestapuhuja. Työssään ja luottamustoimissaan säätiömaailmassa hän on vuosikymmenten ajan edistänyt taloustieteellistä tutkimusta.

Sixten Korkman

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen laitoksen Professor of Practice Sixten Korkman on arvostettu pitkän linjan talouspolitiikan tutkija, tekijä ja vaikuttaja sekä Suomessa että Euroopassa. Valtiotieteen tohtori Korkman on työskennellyt muun muassa Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan toimitusjohtajana sekä Euroopan unionin neuvoston talouspoliittisen osaston pääjohtaja.

Pekka Laaksonen

Kauppatieteiden maisteri Pekka Laaksonen on tehnyt pitkän uran Stora Enso Oyj:n palveluksessa. Tämän jälkeen hän siirtyi Valio Oy:n toimitusjohtajaksi vuonna 2007. Laaksonen jäi eläkkeelle tästä tehtävästä 2014. Pekka Laaksonen on toiminut Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiön hallituksessa vuodesta 2011.

Timo Löyttyniemi

EU:n kriisinratkaisuneuvoston varapuheenjohtaja, kauppatieteiden tohtori Timo Löyttyniemi on merkittävänä talouden vaikuttajana edistänyt yliopiston ja liike-elämän vuorovaikutusta. Löyttyniemi on toiminut Valtion eläkerahaston toimitusjohtajana vuodesta 2003 ja investointipankkiirina rahoitus- ja pääomamarkkinoilla vuodesta 1987. Hän on toiminut aktiivisena siteiden rakentaja muun muassa Aalto-yliopiston sijoituskomiteassa ja Kauppakorkeakoulun alumnitoiminnassa.

Rebecca Piekkari

Kauppatieteiden tohtori Rebecca Piekkari toimii tutkimuksesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä vastaavana varadekaanina Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Hän on toiminut Kauppakorkeakoulussa kansainvälisen liiketoiminnan professorina, Johtamisen ja kansainvälisen liiketoiminnan laitoksen varajohtajana sekä CEMS-maisteriohjelman johtajana. Rebecca Piekkari on vieraillut useissa ulkomaisissa yliopistoissa opetus- ja tutkimustehtävissä.

Suvi-Anne Siimes

Työeläkevakuuttajat Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes on näkemyksellinen yhteiskunnallinen johtaja ja vastuunkantaja. Työssään ja luottamustoimissaan hän on edistänyt merkittävällä tavalla taloustieteellistä tutkimusta ja osallistunut laaja-alaisesti suomalaisen taloudellisen hyvinvoinnin rakentamiseen.

Margareta Soismaa

Kauppatieteiden tohtori Margareta Soismaa on toiminut Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Oppimispalvelujen päällikkönä vuodesta 2002 asti. Soismaa on kehittänyt oppimisen prosesseja ja hän on ollut avainhenkilö Kauppakorkeakoulun opiskelijoiden opintojen jouhevan etenemisen edistämisessä.

Matti Vuoria

Varatuomari Matti Vuoria on toiminut kauppa- ja teollisuusministeriössä ylijohtajana ja kansliapäällikkönä sekä päätoimisena Fortum Oyj:n hallituksen puheenjohtajana. Keskinäisen Työeläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtajan tehtävästä hän jäi eläkkeelle vuonna 2013 yhdeksän vuoden palveluksen jälkeen. Matti Vuoria on toiminut Helsingin kauppakorkeakoulun tukisäätiön hallituksessa vuodesta 1994.

Pronssisen Jaakko Honko -mitalin on suunnitellut kuvanveistäjä Terho Sakki.

Jaakko Honko -yleisöluento

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Three persons sitting in front of multiple screens, balloons floating in the air
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopiston joukkue voitti pohjoismaisen NCPC-ohjelmointikilpailun opiskelijasarjan

Nordic Collegiate Programming Contest-ohjelmointikilpailu.
Vuoden Yrittäjyystutkimus -tunnustuspalkinnon jakotilaisuus
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yrittäjyystutkimus -tunnustuspalkinto professori Ewald Kiblerin ja tutkimusryhmän ikään ja innovaatioihin liittyviä stereotypioita haastavalle tutkimukselle

Palkitun tutkimuksen mukaan markkinoita muuttavia innovaatioita tekevätkin myöhemmin uralla yrittäjiksi siirtyvät erityisesti yli 50-vuotiaat yrittäjät.
Aalto Open Science Award 2024. A light blue podium hovering over a blue-pink gradient background with the help of squishy-looking balloons with colored lights inside.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Ehdota Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon saajaa vuodelle 2024

Ehdota itseäsi, kollegaasi, tutkimusryhmää, yksikköä tai projektia vuoden 2024 Aalto-yliopiston avoimen tieteen palkinnon saajaksi.
Apurva Ganoo
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Apurva Ganoolle stipendi yrittäjyyden edistämisestä

Vuoden Yritysjohtaja 2024 on Goforen Timur Kärki.