Uutiset

Isabel Salmi luo tilaa myös ryhmän hiljaisten jäsenten mielipiteille

100 sanaa -sarjassa informaatioteknologian opiskelija kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta Aalto-yhteisössä.
Isabel Salmi
Kuva: Aalto-yliopisto / Matti Ahlgren

Mitä teet Aallossa?

Olen kolmannen vuoden informaatioteknologian opiskelija Sähkötekniikan korkeakoulussa. Ajoittain olen myös aktiivinen Teknologföreningenin ja AS-killan toimikunnissa.

Millaisia tekoja teet yhteisöllisyyden edistämiseksi?

Pyrin edistämään erityisesti inklusiivisuutta huomioimalla ryhmätilanteissa kaikki kanssaihmiset. Oli kyse sitten ryhmätyöprojektista tai ystävien kanssa hengailusta, yritän antaa varsinkin hiljaisemmille ja helposti vetäytyville ihmisille tilaa puhua ja ilmaista omia mielipiteitään.

Etenkin neurokirjolla olevat ihmiset saattavat helposti pysyä ryhmätilanteiden ajan aivan hiljaa, vaikka heillä olisi paljon sanottavaa. Itsekin autismin kirjolla olevana ymmärrän, kuinka vaikealta ryhmässä puhuminen voi tuntua – kun ei ole varma milloin on lupa puhua tai mitä silloin tulisi sanoa. Moni neuroepätyypillinen aikuinen on muutenkin nuorempana joutunut kiusatuksi ja ulkopuoliseksi, mikä vain vahvistaa ryhmätilanteiden tuomaa ahdistusta ja epävarmuutta.

Nyt kun olen itse saanut lisää varmuutta sosiaalisiin tilanteisiin, yritän parhaani mukaan luoda kuuluvuuden tunnetta muillekin. Edistän tätä kysymällä osallistavia kysymyksiä, kuten “Mitä mieltä sinä olet tästä?” tai “Olisiko sinulla tähän jotain lisättävää?”. Ennen ryhmätöiden aloittamista juttelen myös muiden ryhmäläisten kanssa kysymällä ja jakamalla kuulumisia. Koen nimittäin, että kun ihmisiin vähän tutustuu, heille tulee turvallisempi ja luottavaisempi olo. Silloin he myös uskaltavat ilmaista omia mielipiteitään avoimemmin.
 

Valkoinen teksti '100 sanaa' sateenkaaren värisellä taustalla.

100 sanaa yhteisöllisyyden teoista

Juttusarjassa aaltolaiset jakavat konkreettisia esimerkkejä, miten he edistävät yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta omassa työssään – ja inspiroivat sinua osallistumaan!

Ihmiset
Aalto ARTS pajakuva, photo: Mikko Raskinen

Yhdenvertaisuus, diversiteetti ja inklusiivisuus Sähkötekniikan korkeakoulussa

Rakennamme inklusiivista yhteisöä, jossa yhteisömme jäsenet tuntevat yhteenkuuluvuutta ja voivat täysipainoisesti elää työn tai opintojen arkea tasavertaisina.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi ihmistä lennättää leijaa ulkona, taustalla moderni rakennus. Toisella on keltainen paita, toisella punainen takki.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Vahva tulos Akatemian talvihausta

Akatemiatutkija- tai akatemiahankerahoituksen sai yhteensä 54 aaltolaista. Aalto-yliopistolle myönnetty rahoitus on yhteensä 33,2 miljoonaa euroa.
Kyltti lukee 'Made in Aalto University' ja alla iso 'A'. Läpinäkyvät kuplatuolit etualalla.
Yliopisto Julkaistu:

Matti Lehden nimikkorahaston apurahat vuodelle 2026 on myönnetty

Matti Lehden rahastosta myönnetään apurahoja digitaalisen tietoyhteiskunnan kehittämiseen.
PrintElec-kooste: Wrocław, kasvot peitetyt tutkijat, taipuisa piiri ja laboratorioelektroniikkaa
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Aalto ja eurooppalaiset kumppanit kehittävät kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle

Yhdessä Wrocław University of Science and Technologyn, Politecnico di Torinon ja Grenoble INP-UGA:n kanssa Aalto kehittää kansainvälistä kurssia painetun ja joustavan elektroniikan alalle.
Tummaan pukuun pukeutunut henkilö nojaa kaiteeseen valoisassa tilassa, kasvot sumeina
Nimitykset Julkaistu: