Uutiset

InSEA-kongressi 2018 keskittyy taidekasvatuksen yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen

Eurooppalainen taidekasvatuksen kongressi ”Interventions of European Art Education 2018” 18.–21.6. tuo Suomeen useita satoja taidekasvattajia ympäri maailmaa.
Hana Svobodova: Abandoned House.

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun isännöimässä kansainvälisen taidekasvatusyhdistyksen, International Society for Education Through Artin (InSEA) kongressissa keskitytään ajankohtaisiin, eurooppalaisiin ja globaaleihin taidekasvatuksen kysymyksiin sekä alan yhteiskunnallisiin ja taiteen ja tieteen välisiin yhteyksiin

Kongressissa taidekasvatuksen, tieteen ja teknologian yhtymäkohdat yhdistyvät poikkileikkaaviin yhteiskunnallisiin teemoihin, kuten monimuotoisuuteen ja kulttuurin muutoksiin. Erityishuomio on eurooppalaisissa ja globaaleissa kysymyksissä ja monet kongressin esityksistä käsittelevät maahanmuuttoa tai ympäristöasioita.

"Meillä on kongressin aikana tilaisuus tutkia ja keskustella miten taiteen ja taidekasvatuksen keinoin - yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa tieteen ja teknologian kanssa - voidaan vaikuttaa yhteiskuntaan. Aalto-yliopisto on maailmankuulu monitieteellisestä yhteistyöstään, joten olemme iloisia voidessamme jakaa kokemustamme”, kertoo Aalto-yliopiston professori Mira Kallio-Tavin

Kutsuttuja puhujia ovat muun muassa taidekasvatuksen professori Tyson E. Lewis University of North Texasista Yhdysvalloista, kuvataiteilija Terike Haapoja ja taidekasvatuksen professori Helena Sederholm Aalto-yliopistosta. Lewis tutkii aiheita, joita pidetään usein epänormaaleina piirteinä, puutteina tai haittoina: hän toivoo voivansa palauttaa marginaalisten käsitteiden, kuten hämmennyksen, tietämättömyyden, tyhmyyden ja epätasapainon potentiaalin. Haapoja on tutkinut taiteessaan inhimillisen suhdetta ei-inhimilliseen sekä miten toiseuden mekanismit toimivat yhteiskunnassa. Sederholm keskittyy nykytaiteeseen ja taiteen ja tieteen yhtymäkohtiin, etenkin taide- ja tiedekasvatukseen.

Uudistettu kongressimuoto ja useita taidenäyttelyitä

Kongressin rakennetta on uudistettu ja eri osallistumismallit jättävät tilaa uusille ideoille taidekasvattajien, opettajien, taiteilijoiden, museopedagogien, kuraattoreiden, projektityöntekijöiden ja tutkijoiden kohtaamisissa.

"Uusi kongressimuoto tarjoaa innovaatiota muihinkin InSEA-tapahtumiin. Toivon, että tämä uusi formaatti innostaa myös muita tapahtumiamme uudistumaan", sanoo kansainvälisen taidekasvatusyhdistyksen, InSEA:n puheenjohtaja Teresa Torres de Eca.

Kongressiin kuuluu keskeisesti myös kulttuuri- ja sosiaalista ohjelmaa. Näyttelyohjelma Taiteellisia Interventioita - InSEA 2018 koostuu yhteensä viidestä näyttelystä, joita nähdään galleriatiloissa eri puolilla Aalto-yliopiston Otaniemen kampusta. Alun perin Alvar Aallon suunnittelemaan monipuoliseen kampusalueeseen on mahdollisuus tutustua omatoimisesti tai järjestetyillä kampuskierroksilla.

Kuratoitu näyttely ”Dark Days, White Nights” viittaa sekä kausittaisiin valo-olosuhteisiin Suomessa että maailmassa meneillään oleviin muutoksiin. Toinen näyttely ”Omia ja toisten polkuja" koostuu lasten ja nuorten, kuvataidekasvatuksen, taiteen ja muotoilun maisteriopiskelijoiden sekä taiteilijoiden ja tutkijoiden taiteellisista kontribuutioista ympäri Suomea. Teoksissa yhdistyvät kongressin teemat: taide ja tiede, ilmastonmuutos, kulttuurien sekoittuminen ja monimuotoisuus. Dipolissa nähtävä Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen maisteriopiskelijoiden näyttely "FEEL sur REEL"on auki koko kesän, 24. elokuuta asti. 

"Taidekasvatuksen avulla koululaiset oppivat yhdistämään tietoa ja tunnetta sekä kokemaansa ja mielikuvitustaan. Tämä voi edistää luovuutta ja eettisyyttä sekä auttaa heitä näkemään itsensä tulevaisuuden kehityksen tekijöinä – taiteen, tieteen, teknologian, liiketoiminnan ja muiden alojen saralla", sanoo InSEA:n Euroopan neuvoston puheenjohtaja Carl-Peter Buschkühle.

Kongressin suojelija on presidentti Tarja Halonen.

InSEA on kansalaisjärjestö ja Yhdistyneiden Kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön (UNESCO) virallinen kumppani. InSEA on taidekasvatusammattilaisten maailmanlaajuinen järjestö, jolla on lähes tuhat jäsentä 70 maassa. Sen tavoite on vaalia monimuotoisuutta ja edistää taidekasvatusta.

Lisätietoa: 

Professori, Art-based Research and Pedagogy Mira Kallio-Tavin, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, p. 050 3442082, [email protected]

Opiskelijakoordinaattori Allen Damzel Centina, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, [email protected] 

Kongressin verkkosivusto
 
The International Society for Education Through Art (InSEA)

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Creative Demo Day 29.11.2024 Aicha Manai, Kim-Niklas Antin. Sakari Heiskanen / Aalto 2024.
Kampus, Yhteistyö Julkaistu:

Creative Demo Day -tapahtuma kokosi Aallon ja UniArtsin taiteen ja luovan teknologian innovaatioita Otaniemeen

Aalto Digital Creatives ja Uniarts Hubin esihautomo-ohjelmat yhdistivät voimansa Creative Demo Day -tapahtumassa Otaniemessä.
Sininen Pallo event in Dipoli (Otaniemi, Espoo) on November 30th. Event host was Noora Yau, a doctoral candidate from the Aalto University School of Arts and Design. Picture: Sofia Suokko.
Yhteistyö Julkaistu:

Opiskelija auttoi Maj ja Tor Nessling -säätiötä kehittämään kestävän kehityksen palkintogaalan asiakaspolkua

Sininen Pallo -tapahtuman myyntivalttien määrittely oli opiskelijan ensimmäisiä tehtäviä.
Mustaa puuta
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Otaniemessä kehitetty uusi supermusta materiaali puusta

Tieteen ja teknologian alati kehittyvässä maailmassa on tiettyjä ilmiöitä, jotka kiehtovat jatkuvasti niin tieteentekijöitä, taiteilijoita kuin suurta yleisöäkin. Yksi tällainen ilmiö on supermustat materiaalit.
aula
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Älyrakennukset, käyttäjäkokemus ja kestävyys: Talotekniikan avainasema 2030

Talotekniikka 2030 -ryhmän perustamisen pontimena oli rakentamisen muutos yhä teknisemmäksi ja siitä seuraava tarve muuttaa vakiintuneita toimintatapoja ja talotekniikan asemaa. Talotekniikan rooli rakentamisen arvoketjussa -tutkimus pureutui näihin ydinkysymyksiin. Haastattelimme tutkimuksen tekijöitä.