Uutiset

Esko Aho nimitetty Aalto-yliopiston Executive in Residence -tehtävään

Pääministerinä vuosina 1991–1995 toiminut Esko Aho tulee työskentelemään Kauppakorkeakoulun johtamisen laitoksella.
Entinen pääministeri Esko Aho

Executive in Residence -nimikettä käytetään arvostetuista ylemmän johdon henkilöistä, akateemisista tai yhteiskunnan johtajista tai asiantuntijoista, jotka on kutsuttu Aalto-yliopistoon. 

Aho tulee suunnittelemaan ja johtamaan vuosittaista Business and Society -kurssia, jossa keskitytään yritysten globaalin ja lokaalin toimintaympäristön haasteisiin. Keskeisiä teemoja tulevat olemaan esimerkiksi elinkeinotoiminnan julkinen säätely, yritysten ja yhteiskunnan yhteistyö digitaalisessa taloudessa, yritysten yhteiskuntavastuu ja niiden mahdollisuudet edistää kestävää kehitystä.

− Hyvä yritysjohtaminen vaatii ympäröivään yhteiskuntaan liittyvien riskien ja mahdollisuuksien ymmärtämistä. Onnistuminen edellyttää sekä oikeaa näkemystä että oikeita työkaluja ja niitä haluamme kurssin avulla tarjota jo opiskeluvaiheessa, Esko Aho sanoo. − On hienoa päästä toteuttamaan tätä hanketta Aalto-yliopiston siipien suojassa.

Aho tulee luennoimaan myös Venäjään liittyvistä talousteemoista. Hänen tehtävänsä on viisivuotinen.

Esko Aho toimi Suomen pääministerinä vuosina 1991–1995 ja kansanedustajana 1983–2003. Sittemmin hän on työskennellyt muun muassa Nokian yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana ja johtokunnan jäsenenä, Sitran yliasiamiehenä sekä Senior Fellow -tehtävässä Harvardin yliopiston Kennedy Schoolissa.

Tällä hetkellä hän toimii East Office of Finnish Industries -yrityksen hallituksen puheenjohtajana.

Kuuden opintopisteen Business and Society -kurssi toteutetaan Aalto-yliopiston Otaniemen kampuksella, jonne kauppatieteellisen alan kandiopetus siirtyy syksyllä 2015. Kandidaattitason valinnainen kurssi on avoin kaikille aaltolaisille ja se toteutetaan ensimmäisen kerran kevätlukukaudella 2016. Opetuskielenä on englanti.

Lisätietoja:
Dekaani Ingmar Björkman
puh. 040 704 0291
ingmar.bjorkman@aalto.fi

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilöt rivissä
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Tasavallan presidentin kunniamerkit Kemian tekniikan korkeakoulussa

Tasavallan presidentin kunniamerkit myönnettiin neljälle henkilölle koulussamme: dekaani Kristiina Kruusille, professori Lasse Murtomäelle, teknisten palvelujen päällikkö Jaana Richille ja vanhemmalle yliopistolehtorille Jari Aromaalle.
Henkilö tummassa puvussa seisoo suuren ikkunan ääressä, josta näkyy meri. Etualalla on sininen sohva.
Aalto Magazine Julkaistu:

Aallon alumni ratkoo fossiilisten polttoaineiden korvaamista datan avulla

Energia-alan tutkija Yuri Kroyan mallintaa tilastollisesti, miten maailma voi korvata fossiiliset polttoaineet maalla, merellä ja ilmassa.
Lotta Partanen Slushissa
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Lotta Partanen vaihtoi designin uuden liiketoiminnan luomiseen

Aalto-yliopiston alumni Lotta Partanen huomasi, että häntä kiinnostaa enemmän uuden liiketoiminnan kuin huonekalujen muotoilu. Hän onkin päätynyt rakentamaan ja johtamaan VTT:n yrityshautomoa.
Eeva Furman mustassa mekossa ja hansikkaissa seisoo keltaisten kukkien ja puiden täyttämällä niityllä.
Nimitykset Julkaistu:

”Koko urani meribiologista kestävyystieteilijäksi on ollut erittäin mielenkiintoinen”

Työelämäprofessori Eeva Furman on tehnyt suurimman osan työurastaan monitieteistä tutkimusta kestävyystieteissä.