Esa Saarisen huippusuosittu ja hyväntuulinen luentosarja alkaa jälleen 16. tammikuuta

Professori Esa Saarisen suuren suosion saanut Filosofia ja systeemiajattelu -luentosarja alkaa jälleen keskiviikkona 16. tammikuuta. Vuodesta 2001 lähtien kurssin on suorittanut yhteensä 5 500 opiskelijaa ja luentotaltiointeja on katsottu satoja tuhansia kertoja.
Professori Esa Saarinen, kurssin assistenttina vuodesta 2010 alkaen toiminut tohtorikoulutettava Jaakko Korhonen ja Esa Saarista menestyksellä ja huumorilla imitoiva luentosarjan assistentti Eero Tiilikainen kertovat, mistä luentosarjassa ja sen suosiossa oikein on kyse.
Esittävästä taiteesta sisäiseen dialogiin
”Esa Saarisen luentotilaisuudet eivät tähtää vain tiedon jakamiseen, vaan ne edustavat luovaa, esittävää taidetta. Luentosarja voi herätellä osallistujassa uudistavaa sisäistä dialogia, saaden liikkeelle hänen syvemmät ajatuksensa ja tunteensa. Osallistujan omat näkökulmat voivat aktivoitua ja avautua tuttuihinkin teemoihin rikastavasti. Tämä voi olla dramaattisen hyödyllistä, koska oivallukset ovat osallistujan omaa elämää koskevia”, sanoo Jaakko Korhonen.
Jaakko KorhonenLuentosarja voi herätellä osallistujassa uudistavaa sisäistä dialogia, saaden liikkeelle hänen syvemmät ajatuksensa ja tunteensa.
Luennoissa kyse on erityisesti siitä, mitä ne osallistujissa herättävät ja mitä osallistuja onnistuu niiden myötä työstämään. Esa Saarinen pyrkii luomaan ja ylläpitämään keskittyneen ajattelun tilannetta. Osallistujan kokema turvallisuuden tunne on keskeistä, jotta omia ajatuksiaan voi tutkia ja työstää rauhassa. Luennon ilmapiiri mahdollistaa myös hedelmälliset kohtaamiset ihmisten välillä.
”Moni osallistuja tulee luennolle yksin, mutta osa osallistujista haluaa jakaa luentotilanteen herättämän kokemuksellisen tilan itselleen tärkeiden ihmisten kanssa. Osallistujat ovatkin saapuneet luennoille myös vanhempiensa, isovanhempiensa ja muiden läheistensä kanssa. Tämä vaikuttaa erityisellä tavalla tilanteen tunnelmaan”, kertoo Eero Tiilikainen.
Eero TiilikainenOsallistujat ovatkin saapuneet luennoille myös vanhempiensa, isovanhempiensa ja muiden läheistensä kanssa.
Luentotaltiointien suosio on yllättänyt. Mikko Raskinen on kuvannut luennot Youtubeen vuodesta 2013 lähtien ja taltiointeja on siellä katsottu jo yli 300 000 kertaa.
”Luennot mahdollistavat osallistujalle omia syvemmän tason ajatuksia, antaen niiden kulkea vapaasti, tietämättä välttämättä etukäteen mihin ne johtavat. Palautteen perusteella myös luentotaltioinnit toimivat tässä hämmästyttävän hyvin. Niitä on kuunneltu jopa uidessa ja tanssiessa”, sanoo Esa Saarinen.
Esa SaarinenPalautteen perusteella myös luentotaltioinnit toimivat tässä hämmästyttävän hyvin. Niitä on kuunneltu jopa uidessa ja tanssiessa.
Saarisen luennot osoittautuvat kokemuksellisiksi elämyksiksi. Tehtävissä osallistuja tiivistää artikkeleita pohtien niiden tärkeintä antia hänelle itselleen, käy dialogia pienryhmässä, ja reflektoi omaa elämäänsä hyödyntäen kurssilla esitettyjä esimerkkejä ja käsitteistöä.
Parhaana vuonna Esa Saarinen ja kurssin assistentit lukevat 600 esseetä. Niissä puhuttelevinta on ihmisten elämässä läsnä olevat haasteet ja onnistumiset. Lukeminen synnyttää vahvan kokemuksen ja ymmärryksen niistä moninaisuuksista, joita elämä voi sisältää.
Kurssin luennot alkavat Kandidaattikeskuksen Aalto-salissa keskiviikkona 16.1.2019 kello 15.
Lisätietoa:
Lue lisää uutisia

Vuoden opettajaksi valittu Jukka Luoma
Tuotantotalouden laitoksen kilta Prodeko äänesti professori Jukka Luoman Vuoden opettajaksi 2023.
Innostavat opiskelijat ohjaavat oman alansa asiantuntijoina Aalto-yliopisto Juniorin työpajoja
Junior tarjoaa lapsille ja nuorille kurkistuksia Aalto-yliopiston tarjontaan. Lue lisää toiminnasta – ja siitä, miten voit lahjoittamalla tukea tulevaisuuden tekijöiden hyväksi tehtävää työtä.
Aalto-yliopistoon elokuva- ja televisiodramaturgian erikoistumiskoulutus
Syksyllä 2023 alkava koulutus on suunniteltu ammatillista osaamista syventäväksi koulutukseksi alalla jo toimiville.