Uutiset

Esa Saarinen palaa Aalto-saliin, tule mukaan!

Filosofia ja systeemiajattelu -kurssin luennot on järjestetty Zoomissa viimeiset kaksi vuotta. Nyt Esa Saarinen palaa Aalto-saliin kahdella luennolla, 18. tammikuuta ja 8. maaliskuuta. Lämpimästi tervetuloa mukaan!
Esa Saarisen Filosofia Systeemiajattel, kuva: Mikko Raskinen
Täpötäysi sali vuonna 2012. Kuva ja videot: Mikko Raskinen.

Filosofia ja systeemiajattelu -luentosarjalla on katselijoita ja kuulijoita YouTubessa ja Spotifyssa yhteensä yli 2,5 miljoonaa, ja he ovat käyttäneet luentojen parissa kaikkiaan noin miljoona tuntia eli yli sata vuotta. Nyt filosofi ja emeritusprofessori Esa Saarinen tekee paluun Aalto-saliin 18. tammikuuta ja 8. maaliskuuta.

”Mahdollisuus on itselleni valtavan kiehtova. Tuntuu mahtavalta päästä livetilanteeseen rakastamassani luentomuodossa ja auttaa kuulijoita heittäytymään omiin ylös kohoaviin, innostavuusuudistusvoimaisiin ajatusliikkeisiinsä reaaliaikaisesti”, sanoo Saarinen.

Katso videolta, miten Saarinen kuvailee luentosarjaa ja Aalto-salia, ”yhtä maailman kauneimmista yliopistollisista saleista”.

Kaikille avoimet luennot järjestetään tuttuun tapaan Aalto-salissa klo 15.15–18.00. Luennot ovat Filosofia ja systeemiajattelu 2023 -kokonaisuuden avaus- ja päätösluennot, mutta niille voi osallistua myös sellaisenaan, kurssia suorittamatta. Luennoille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, vaan sali täytetään saapumisjärjestyksessä. Luentoja ei striimata, mutta tallenne julkaistaan YouTubessa muutama päivä luennon jälkeen.

Kaksi tapaa suorittaa Filosofia ja systeemiajattelu

Filosofia ja systeemiajattelu soveltuu kaikille opiskelijoille tutkinto-ohjelmasta ja opintojen vaiheesta riippumatta. Kolmen opintopisteen laajuiseen kurssiin sisältyy luennoille osallistumisen lisäksi myös muuta inspiroivaa ja syventävää työskentelyä. Luentotallenteiden tavoitteena on tarjota intensiivinen ympäristö osallistujan omalle ajattelulle ja ajattelun ajattelulle. Kolmessa räjähdysvoimaisessa dialogissa osallistuja jäsentää luennolla syntyneitä ajatuksiaan ensin yksin ja tämän jälkeen muiden osallistujien kanssa pienryhmissä tapahtuvissa kohtaamisissa. Referaattitehtävässä osallistuja perehtyy valittuihin artikkeleihin pohtien referoimisen lisäksi niiden omakohtaista antia. Kurssin lopuksi palautettavassa reflektioesseessä osallistuja jatkaa ja syventää ajattelun liikettä tarkastelemalla joitakin hänelle keskeisiä teemoja soveltavassa, henkilökohtaisessa ja pohdiskelevassa hengessä.

Katso videolta Esa Saarisen sanat räjähdysvoimasta, mummien viisaudesta ja meidän oman olemuksemme paremmista enkeleistä.

Aalto-yliopiston opiskelijat voivat osallistua kurssille ilmoittautumalla Sisussa.

Lisäksi kuka tahansa voi osallistua kurssille Aalto-yliopiston avoimen yliopiston kautta maksamalla opintomaksun.

Lisätietoja kurssin suorittamisesta löytyy kurssin kotisivuilta.

Palaa aikaisempien vuosien luentotallenteisiin ja tunnelmiin:

Esa_Saarinen_Filosofia_ja_systeemiajattelu_online_02-2021_photo_Mikko_Raskinen.jpg

Esa Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu palaa uudistuneena – osallistujat kohtaavat toisensa dialogeissa ja sivuhuoneissa

Esa Saarinen luotsaa tänä keväänä uudistunutta Filosofia ja systeemiajattelu -kurssia. Kurssikokonaisuuden tavoitteena on tarjota osallistujille tilaisuus ajatella omia ajatuksiaan ja tarkastella elämänsä maisemaa vaihtoehtojen kautta, sekä antaa heille mahdollisuus kohdata toisiaan merkityksellisessä ympäristössä.

Uutiset
Kuva: Mikko Raskinen.

Esa Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu -kurssin viimeinen luento on julkaistu verkossa

Aalto-yliopistossa ei järjestetä nyt lähiopetusta, joten varsinainen luentotilaisuus on peruutettu. Viimeisen luennon aiheena on Huominen.

Uutiset
Kuva luennolta: Mikko Raskinen.

Esa Saarisen Filosofia ja systeemiajattelu -kurssi elävöittää ajattelua ja luo yhteenkuuluvuuden tunnetta

Luennoista tehdyt podcastit ovat Suomen suosituimpia ja luentotallenteet videomuodossa ovat tavoittaneet valtavan paljon ihmisiä.

Uutiset
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Ihminen, joka katsoo kohti tulevaisuutta
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Viisi vinkkiä, joilla voit kehittää luovuuttasi tänä keväänä ja kesänä

YK viettää Maailman luovuuden ja innovaatioiden päivää 21. huhtikuuta. Kokosimme vinkkejä luovuuden oppimiseen.
Kaksi tummiin pukeutunutta miestä istuu suunnittelemiensa huonekalujen keskellä
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Aaltolaisten muotoilua esillä Milanon huonekalumessuilla

Italialaisen muotoilijan ja japanilaisen arkkitehdin suomalaisesta kulttuurista inspiroitunutta yhteistyötä nähdään Salone del Mobile -messuilla Milanossa huhtikuussa. INTERDEPENDENCE-näyttelyssä on esillä myös muita projekteja Aallosta.
Kuvituskuva, jossa kirkkain värein piirretty tyttö katsoo graafista kuviota.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomen kaksivuotisen esiopetuskokeilun toteutus voi toimia mallina maailmalle

Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu on erinomainen esimerkki siitä, miten hallitukset voivat ennakoida ja testata politiikkaansa ennen sen laajamittaista käyttöönottoa. Suomi on kokeiluille mitä otollisin paikka.
AllWell SQ
Yliopisto Julkaistu:

Vuoden 2024 AllWell?-kyselyyn vastasi 36 % kohderyhmästä

Kysely lähetettiin Aalto-yliopiston toisen vuoden kandiopiskelijoille ja ensimmäisen vuoden maisteriopiskelijoille.