Buddhalaiset puhuvat tavasta ”epäonnistua paremmin”. Se on epätäydellisyyden tunnustamista, sen hyväksymistä, että epäonnistuminen on osa oppimisprosessia. Epäonnistuminen paremmin edellyttää yrittämistä, ja uudelleen yrittämistä, sillä virheitään tarkastelemalla oppii erityisen hyvin. Neljä eri alojen osaajaa kertoo, miten tämä tehdään.
Sattuma on hyödyllinen liittolainen
Valokuvaaja Sanna Kannisto työskentelee eläinten, etenkin lintujen, parissa. Työ on osin ennalta-arvaamatonta, mutta hän on oppinut luottamaan vaistoihinsa ja sallii myös sattuman puuttua peliin.
”Valokuvaus on työkalu, jolla muutan ajatteluni visuaaliseen muotoon. Siinä on kyse näkemisestä, hahmottamisesta ja niiden tapojen löytämisestä, joilla voin tuottaa ideani kuvan muotoon.
Saan inspiraatiota paitsi taiteesta myös luonnontieteistä ja tutkimuksen tekemisestä kenttäolosuhteissa. Teen yhteistyötä lintututkijoiden ja vapaaehtoisten rengastajien kanssa, jotka työskentelevät tieteellisen rengastustoiminnan ja lintujenseurannan parissa.
Lintuja kuvatessa valmistelen kuvauspaikan, studiopuitteet ja laitteet mahdollisimman hyvin ennen kuvauksen alkua. Minulla on esimerkiksi kokoelma oksia, joilla linnut voivat istuskella. Herään yleensä tuntia ennen auringonnousua, että olisin valmis kuvaamaan heti, kun tutkijat avaavat lintuverkkonsa.
Kun lintu on kenttästudiossa, olen kärsivällinen ja ensi alkuun vain tarkkailen tilannetta. Hetki, jolloin pääsen ensimmäisen kerran kontaktiin linnun kanssa, on tavattoman hieno. Se on paras osa työtäni.
Tyypillinen kuvauspäivä voi kestää kahdeksan tuntia, ja otan sinä aikana jopa 200–250 kuvaa kuudesta tai seitsemästä eri linnusta. Jos saan päivässä tehtyä yhden kuvan, johon olen tyytyväinen, tulos on hyvä.
Tein vuonna 2018 tutkimusretken Costa Rican sademetsiin. Työskentelyolosuhteet olivat hankalat, ja kuvauspaikkaa oli vaihdettava tutkijoiden mukana joka toinen päivä. Meidän piti assistenttini kanssa jatkuvasti purkaa kenttästudio, kantaa laitteet seuraavaan paikkaan ja koota ne siellä uudelleen – kaikki tämä hyvin vaativissa oloissa. Lisäksi tutkijat saivat pyydettyä vain vähän kuvattavaksi sopivia lintuja.
Vaikka reissu oli melkoinen seikkailu kokemuksen kannalta, koin epäonnistuneeni. En ollut ehkä arvioinut kuvausmahdollisuuksia realistisesti. Kotiin palattua totesin, että olin saanut aikaiseksi vain kolme hyvää kuvaa kolmen viikon aikana. Olin hyvin itsekriittinen.
Ajan kuluessa vaatimattomampien lintujenkin kuvat alkoivat kuitenkin viehättää. Olen nyt valinnut yhdeksän kuvaa matkaltani tulevaan kirjaani. Oivalsin, että minun pitää olla itselleni armollisempi, ja lopputulos riippuu muustakin kuin kyvyistäni valokuvaajana ja taiteili-jana. Onnistuminen on monien asioiden summa.
Työssäni on ylipäätään tärkeää uskaltaa tehdä valintoja. Taiteen tekeminen on jatkuva prosessi: jokin vähäiseltä tuntuva tapahtuma tai idea voi ajan mittaan johtaa johonkin merkitykselliseen. Vaikka en aina saisi aikaan täydellisiä valokuvia, kuvaushetket ovat silti arvokkaita.”