Uutiset

Elizaveta haluaa tehdä elämästä helpompaa biotekniikan avulla

Elizaveta Sidorova aloitti syksyllä 2022 maisteriopinnot Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulussa. Aiemmin solubiologian ja biotuotteiden parissa työskennellyt Elizaveta keskittyy nyt opinnoissaan biotekniikan alaan. Hän toivoo pääsevänsä tulevaisuudessa tekemään työtä, jolla voi olla aidosti myönteinen vaikutus ihmisten hyvinvoinnille.
Henkilö istuu kivillä järven rannalla ruudullinen paita ja tumma toppi päällä. Taustalla vene.

Elizaveta Sidorova oli ennen Aaltoon hakemista laatinut listan sopivista eurooppalaisista yliopistoista, joissa on laadukas biotekniikan maisteriohjelma. Aalto ei kuitenkaan vielä ollut listalla. Elizavetan lista meni uusiksi, kun hän tajusi, että pelkkä hakeminen oli useisiin listan yliopistoihin maksullista.

"En halunnut päästä mihinkään tiettyyn yliopistoon niin kovasti, että olisin maksanut pelkästään hakemisesta, ilman mitään takeita sisäänpääsystä. Jatkoin biotekniikan pääaineiden etsimistä Euroopan alueelta, ja Aalto ponnahti esiin Google-hakujeni alussa", Elizaveta kertoo.

Elizaveta haki opiskelemaan myös muun muassa Tanskaan, Englantiin ja Alankomaihin. Hänelle tarjottiin paikkaa kaikista yliopistoista, joihin hän haki – joskus myös stipendiä. Mutta hän päätyi valitsemaan Aallon ja kemian tekniikan korkeakoulun.

"Onneksi itse hakuprosessi Aaltoon oli melko helppo. Aloin oikeastaan vasta hakemisen jälkeen lueskella lisää Aallosta. Aika pian tajusin, että oli hyvä päätös hakea, ja aloin kovasti toivoa, että hakemukseni hyväksyttäisiin."

Biotekniikan pääaineen täydentämistä biotuotteiden kursseilla

Aiemmin Elizaveta on työskennellyt biotuotteiden sovellusten parissa, kuten kroonisten haavojen sidosten suunnittelussa. Työ oli niin palkitsevaa, että hän ajatteli aluksi hakevansa johonkin biotuotteiden maisteriohjelmaan. Elizaveta aikoo suorittaa varsinaisten pääaineopintojensa lisäksi joitakin biotuotteisiin liittyviä valinnaisia kursseja.

"Työskentelin kandivaiheessa myös solubiologian parissa, ja odotan innolla tulevaa solubiologian kurssia. Valitsin kuitenkin pääaineekseni biotekniikan, koska se on hyvä risteytys biologiaa ja kemiaa, ja sen avulla voin auttaa ihmiskuntaa."

Tällä hetkellä Elizaveta suorittaa kursseja aineenvaihdunnasta ja mikrobifysiologiasta sekä laboratoriotyöskentelystä.

"Olen nauttinut erityisesti erilaisten kokeiden tekemisestä laboratoriossa. Voin sanoa, että olen ollut erittäin tyytyväinen biotekniikan pääaineeseen kokonaisuutena."

Otaniemen kampus tarjoaa laajan valikoiman aktiviteetteja

Opiskelun ohella Elizaveta nauttii musiikista, laulamisesta ja elokuvista. Hän on myös kiinnostunut kokeilemaan joitakin Aallon eri kerhojen ja järjestöjen tarjoamia aktiviteetteja.

"Aallossa on niin paljon mahdollisuuksia kaikenlaiseen harrastamiseen! Haluaisin kokeilla jotain uutta, ehkä tanssia? On melkein vaikea päättää mitä kokeilisi, koska vaihtoehtoja on niin paljon."

Elizaveta on ollut yleisestikin iloisesti yllättynyt opiskelijatapahtumien määrästä Otaniemessä, missä hän myös tällä hetkellä asuu.

"Joka viikko tapahtuu jotain ja olen iloinnut Aallon opiskelijaelämän laadusta. Olen myös Kemistikillan jäsen, ja killan avulla olen saanut paitsi yhteisöllisyyden kokemuksia, myös päässyt osallistumaan hauskoihin tapahtumiin ja juttelemaan esimerkiksi alan työnäkymistä."

Elizaveta on myös opiskellut suomen kieltä itsenäisesti toukokuusta lähtien ja käy parhaillaan suomen kielen alkeiskurssia.

"Alussa minun oli hyvin vaikeaa ymmärtää suomea lainkaan. Esimerkiksi saksan kielessä saan yksittäisistä sanoista selvää, vaikka en kieltä juuri osaakaan. Mutta suomalaiset lauseet kuulostivat aluksi vain yhdeltä pitkältä sanalta. Mutta ymmärtäminen on koko ajan helpompaa ja tunnen jo jonkin verran sanastoa ja joitakin lyhyitä lauseita."

Lue lisää:

Biotechnology laboratory

Biotechnology, Master of Science (Technology)

Master's Programme in Biotechnology -maisteriohjelma on suunnattu visionäärisille insinööreille, jotka haluavat kehittää uusia tai parempia biopohjaisia ratkaisuja ja teknologioita.

Koulutustarjonta
A group of chemical engineering students in front of the CHEM main building.

Kemian tekniikka ratkoo aikamme isoimpia ongelmia

Me Kemian tekniikan korkeakoulussa yhdistämme luonnontieteet ja insinööritieteet ainutlaatuisella tavalla.

Kemian tekniikan korkeakoulu
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Antonina Strzelecka Otaniemessä
Opinnot Julkaistu:

Elektroniikkaa ja lääketiedettä – näin terveysteknologia yhdistää Antonina Strzeleckan mielenkiinnon kohteet

Health Technology Engineering -maisteriohjelman Antonina Strzelecka toivoo, että tutkimuksesta on suoraa hyötyä potilaille.
Gloria Dal Santo (kesk.) ja väitöstyön ohjaajat, prof. Sebastian Schlecht (vas.) ja prof. Vesa Välimäki (oik.) vastaanottivat voittodiplomin MIT-yliopiston musiikkitalossa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aallon akustiikan laboratorion tutkimusryhmälle DAFx 2026 -konferenssin parhaan artikkelin palkinto

Palkittu artikkeli uudistaa suositun shimmer-kaikuefektin, joka on tunnettu ilmavasta, sävelkorkeutta muuntavasta tekstuuristaan.
Neljä opiskelijaa istuu ulkoportailla, juttelee ja nauraa kirjojen ja tabletin kanssa
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopisto ja Bocconin yliopisto Italiassa alkavat tarjota markkinoinnin kaksoistutkintoa

Ensimmäinen opiskelijaryhmä, johon valitaan 10 opiskelijaa Aallon ja 10 Bocconin kautta, aloittaa opintonsa syksyllä 2027.
Nuoret aikuiset kävelevät ja juttelevat puistopolulla, taustalla polkupyöriä ja suuria puita
Opinnot Julkaistu:

Alumni, vastaathan uraseurantakyselyyn!

Aallosta valmistuneiden asiantuntijoiden siirtymistä työelämään sekä kokemuksia opinnoista ja urasta seurataan vuosittain uraseurantakyselyllä. Uraseurantakyselyn vastaukset antavat tärkeää tietoa korkeakoulutettujen osaajien työelämästä sekä nykyisille opiskelijoille että tulevia opintojaan pohtiville nuorille. Lisäksi kyselyssä kerättyä tietoa käytetään yliopiston opetuksen ja palvelujen kehittämiseen.