Bioreaktoreita, vapaaehtoistoimintaa ja työelämätaitoja - tällaista on opiskella Kemian tekniikan korkeakoulussa
Mikä sai sinut hakemaan Aaltoon?
Olin aina lukiossa kiinnostunut luonnontieteistä, joista eniten mielekkäitä aineita olivat biologia ja kemia. Tiesin, että Aallossa on mahdollista opiskella näihin aineisiin liittyvää alaa, joten se oli minulle luonnollinen valinta. Lisäksi tiesin jo hieman jotain teekkarikulttuurista ja se vaikutti mielestäni kiinnostavalta.
Mikä on ollut mielenkiintoisin kurssi tai projekti?
Yksi mielenkiintoisimmista projekteista tähän asti on ollut maisterikurssiini liittyvä laboratoriotyö, jossa valmistettiin mannitolia hedelmäsokerista käyttäen maitohappobakteereita. Mannitoli valmistettiin 200 litran pilottitason bioreaktorissa. Se oli aivan erilaista kuin muut siihen astiset laboratoriotyöni, joten se oli mielenkiintoista ja opin siitä paljon.
Oletko mukana opiskelutoiminnassa?
Olen ollut mukana oman korkeakouluyhdistyksemme Prosessiteekkarit ry:n toiminnassa monessa eri tehtävässä ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien Olen muun muassa toiminut hallituksen puheenjohtajana ja järjestänyt erilaisia tapahtumia muiden jäsenten kanssa. Tänä vuonna olen yhdistyksen lehden ProTeesin päätoimittaja muutaman muun tehtävän ohella. Vapaaehtoistoiminnan avulla olen oppinut paljon erilaisia taitoja, joista tulee varmasti olemaan hyötyä itselleni työelämässä, ja sen kautta olen myös löytänyt paljon uusia ystäviä.
Onko sinulla suosikkipaikkaa kampuksella?
Suosikkipaikkani kampuksella on tietenkin yhdistykseni oma tila eli Prosessihuone. Opiskeluvuosien aikana siitä on kehittynyt hyvä paikka opiskelulle sekä rentoutumiselle, ja sen siisteyden ylläpitäminen myös muita varten on minulle tärkeä asia. Kampusalueessa mielestäni hienointa on se, että jokaiselle löytyy varmasti jokin miellyttävä paikka, missä voi joko opiskella tai muuten vain viettää aikaa.
Mitä vinkkejä sinulla on opintojensa aloittavalle?
Suosittelen ottamaan kaiken irti ensimmäisestä vuodesta ja tutustumaan kaikkeen uuteen avoimin mielin. Tutkinnon saamisessa kestää monta vuotta ja niiden aikana on mahdollista tehdä vaikka mitä mielenkiintoista, mutta moni asia on mahdollista kokea vain ensimmäisen vuoden aikana.
Lisätietoa hakemisesta kemian tekniikan koulutusohjelmaan löydät täältä:
Kemian tekniikka, tekniikan kandidaatti ja diplomi-insinööri
Haluaisitko päästä konkreettisesti luomaan jotakin uutta ja hyödyllistä: biohajoavia muoveja, vettähylkiviä pintoja tai uusia lääkeaineita?
Lue lisää uutisia
Elektroniikkaa ja lääketiedettä – näin terveysteknologia yhdistää Antonina Strzeleckan mielenkiinnon kohteet
Health Technology Engineering -maisteriohjelman Antonina Strzelecka toivoo, että tutkimuksesta on suoraa hyötyä potilaille.
Aalto-yliopisto ja Bocconin yliopisto Italiassa alkavat tarjota markkinoinnin kaksoistutkintoa
Ensimmäinen opiskelijaryhmä, johon valitaan 10 opiskelijaa Aallon ja 10 Bocconin kautta, aloittaa opintonsa syksyllä 2027.
Alumni, vastaathan uraseurantakyselyyn!
Aallosta valmistuneiden asiantuntijoiden siirtymistä työelämään sekä kokemuksia opinnoista ja urasta seurataan vuosittain uraseurantakyselyllä. Uraseurantakyselyn vastaukset antavat tärkeää tietoa korkeakoulutettujen osaajien työelämästä sekä nykyisille opiskelijoille että tulevia opintojaan pohtiville nuorille. Lisäksi kyselyssä kerättyä tietoa käytetään yliopiston opetuksen ja palvelujen kehittämiseen.