Anu Honkalinna nimitetty spinoff-sijoituspäälliköksi
Oikeustieteen maisteri Anu Honkalinna on nimetty Aalto-yliopiston spinoff-sijoituspäälliköksi 7.8.2023 alkaen.
Anu Honkalinnan tehtävänä on rakentaa ja hoitaa yliopiston spinoff-sijoituksia eli sijoituksia yliopistosta ponnistaviin yrityksiin. Hän neuvoo tutkijoita ja muita kaupallistamisen parissa työskenteleviä spinoff-yrityksen perustamisen rahoituksellisissa ja liiketoiminnallisissa kysymyksissä. Hän rakentaa yhteyksiä yliopiston spinoff-tiimien ja varhaisen vaiheen sijoittajayhteisön kanssa.
Honkalinna raportoi salkun kehittymisestä Aalto-yliopiston hallitukselle, sijoituskomitealle ja muille sidosryhmille ja osallistuu kaupallistamiseen liittyvien periaatteiden ja toimintamallien kehittämiseen.
Anu Honkalinna työskentelee läheisessä yhteistyössä yliopiston muiden palvelujen kanssa, kuten sijoitus- ja innovaatioekosysteemipalvelut.
Honkalinnalla on laaja työkokemus muun muassa lakiasianjohtajana kansainvälisissä vakuutusalan yhtiöissä sekä perustajana ja neuvonantajana useissa startup-yrityksissä. Hän on osallistunut aktiivisesti tutkimusperusteisten spinoff-yritysten kehittämiseen ja toiminut kouluttajana startup-yritysten juridiikan kursseilla Turun yliopistossa.
Hän raportoi Aalto-yliopiston talousjohtajalle Marianna Bomille.
Lue lisää uutisia
Nikolai Ponomarev, Hossein Baniasadi ja Jorge Velasco aloittivat data-agentteina Kemian tekniikan korkeakoulussa
Data-agentit tukevat koulunsa ja laitostensa tutkijoita tutkimusdatanhallintaan liittyvissä kysymyksissä.
Kansallisen avoimen tieteen vaikuttajapalkinnon sai vuonna 2025 Anne Sunikka
Kansallisen avoimen tieteen vaikuttajapalkinnon sai vuonna 2025 tutkimuspalveluiden OSA-tiimin tiiminvetäjä Anne Sunikka
Aalto AI Assistant- ja AI API -palveluissa hitautta
Hitaus vastauksissa johtuu Microsoftin Ruotsin Azure AI-palveluiden viasta