Uutiset

Alumni Sakari Saarela: Yksi tärkeimmistä asioista opinnoissa työllistymisen kannalta on opiskelukaverit

Lontoossa investointipankissa yrityskauppaneuvonantajana työskentelevä Sakari Saarela korostaa opiskeluaikaisia kavereitaan sekä mentorointia tärkeinä asioina, joiden avulla hän kehitti uravalmiuksiaan ja eteni itseä kiinnostaviin työtehtäviin.
Kauppakorkeakoulun alumni Sakari Saarela
Sakari Saarela

Kuka olet? Mitä opiskelit Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ja milloin valmistuit?

Terve! Olen Sakari Saarela. Opiskelin Kauppiksella laskentatoimen maisteriohjelmassa syksystä 2014 lähtien ja valmistuin syksyllä 2016. Opiskelin samalla aikavälillä myös kiinteistötaloutta Aallossa teknillisellä puolella ja haaveena on yhä saada jäljellä olevat pari kurssia ja diplomityö tehtyä hamassa tulevaisuudessa.

Miksi halusit opiskella laskentatoimea?

Olin Kauppiksella aloittaessani ollut jo vuoden täysipäivätöissä pienessä investointipankissa/konsulttitoimistossa ja opiskellut rahoitusta kandivaiheessa. Teknisempi laskentatoimen osaaminen on hyödyllistä investointipankkialalla – nykyisessä tiimissäni on useita Big-4 -firmoissa laskentatoimen tehtävissä uransa aloittaneita kollegoita.

Myönnettäköön myös, että rahoituksen linjalle hakeminen maisterivaiheessa ei tuntunut realistiselta täysipäivätyön ohella, sillä GMAT-pisterajat ovat tälle linjalle aina hyvin korkeita.

Mikä on mielestäsi ollut erityisen tärkeää opinnoissa tai mistä on ollut eniten hyötyä?

Tärkein Kauppikselta saatu voimavara on sieltä löytynyt vaimo. Ilman Maijua olisi urankin tekeminen ollut henkisesti vaikeampaa.

Työelämässä opinnoistani arvostettiin lähinnä Aalto-yliopiston nimeä, arvosanoja (jotka olisivat voineet olla paremmatkin), sekä kahden maisterilinjan samanaikaista opiskelua täysipäiväisen työn ohella. Suomen ulkopuolella pääainevalinta ei usein vaikuta työllistymismahdollisuuksiin kovinkaan paljoa, toisin kuin Suomessa.

Yksi tärkeimmistä asioista opinnoissa työllistymisen kannalta on opiskelukaverit. Heidän kanssaan sparraaminen työhaastatteluja ja -hakuja varten, sekä ajatusten vaihtaminen urasuunnitelmista, työnhakukokemuksista ja ideoista on korvaamatonta.

Kansainvälisten pankkien järjestämät rekrytointi-illalliset Helsingissä ovat kivoja ja hyödyllisiä tapahtumia (vaikka vanhemmalta sukupolvelta kuuleekin tilaisuuksien budjettien pienentyneen finanssikriisiä edeltäneistä ajoista huomattavasti). Nämä ovat selkein tie saada CV:nsä jollekin luettavaksi kansainvälisessä pankissa.

Tekisitkö jotain toisin opinnoissasi?

Kiinteistötalouden opintojen valmiiksi saaminen olisi toki ollut hieno homma, mutta olisin tuskin pystynyt siihen ilman täydellistä sosiaalisen elämän menetystä. Opiskelijajuhliin osallistuin olosuhteisiin nähden hyvällä prosentilla.

Vaihto-opiskelu jäi niin ikään välistä töiden takia, mutta suosittelisin sitä kaikille kuulemieni kokemusten perusteella.

Finanssialalle töihin haluavan näkökulmasta KY Financen tapahtumissa ja toiminnassa mukana oleminen on hyödyllistä myös muita pääaineita opiskeleville mahdollisuuksien puitteissa. KY Financen Lontoon-investointipankkireissulle olisi pitänyt yrittää osallistua. Järjestimme 2018 silloisen kollegani Nicholas ”Niksu” Fellmanin (KY Financen alumni) kanssa HSBC:llä kyseisen reissun yhteyteen ekskursion. Se oli hauska kokemus – käsitykseni mukaan myös opiskelijoille.

Miten päädyit nykyiseen tehtävääsi?

Olen tähän asti aina työskennellyt investointipankkiirina ja pääasiallisesti yrityskauppaneuvonantajana (M&A) teollisuussektorille.

Aloitin kesätöissä vuonna 2013 Häggblom & Partnersilla (metsäalalle keskittynyt investointipankki- ja konsulttiyritys), jossa päädyin jatkamaan suoraan täysipäiväisenä loppusyksyyn 2016 asti. Pääsin kesätyöhaastatteluun kaverin suosittelemana, joka oli palvellut firmassa aikaisemman kesän – hyvä esimerkki omien kontaktien tärkeydestä jo opiskeluaikana.

Sain loistavaa mentorointia, joka on elintärkeä asia uravalmiuksien kannalta. Mentoreina toimivat Suomen metsäalan neuvonannon Grand Old Man, Rainer Häggblom, sekä nykyisin pääomasijoitusyhtiö Mutares AG:n pohjoismaiden johtajana toimiva Kari Nerg. Heidän alaisuudessaan kasvoin liikemieheksi nopeutetulla aikataululla ja kehitin positiivisen suhtautumisen investointipankkityöhön, jota moni tuskailee.

H&P:ltä siirryin Pöyry Capitalille (myös metsäalaan keskittynyt investointipankki) Lontooseen vuoden 2017 alussa. Päädyin heidän kanssaan yhteyteen headhunterien kautta ja olin luonteva kandidaatti heille metsäalan kokemuksen vuoksi. Tämä oli eräänlainen takaovi Lontoon investointipankkimaailmaan – urani tässä vaiheessa siirtyminen suoraan suuren kansainvälisen pankin palvelukseen muuhun kuin graduate-rooliin olisi ollut epätodennäköistä.

Pidin ajastani Pöyry Capitalilla, mutta mahdollisuus työskennellä suurelle täyden palvelun pankille täytyi käyttää hyväksi ja siirryin HSBC:lle vuoden 2018 alussa. HSBC:llä pääsin tutustumaan kunnolla myös useisiin M&A:n ulkopuolisiin investointipankkituotteisiin, esimerkiksi yrityskauppojen velkarahoitukseen.

HSBC:llä reilun vuoden työskenneltyäni alkoi vanha suola kuitenkin janottamaan kahdessa mielessä: kaipasin takaisin työhön, jonka keskiössä oli M&A-neuvonanto ja pienempään organisaatioon. Yhteydenotto headhuntereilta Rothschild & Co:n industrials-tiimiä koskien oli erittäin tervetullut, sillä tiimi on menestyvä ja M&A:han keskittyvä. Alalle ominaisten lukuisien haastattelukierrosten jälkeen aloitin nykyisessä tehtävässäni toukokuussa 2019. Olen viihtynyt tiimissä hyvin ja tavoitteena on viettää Lontoossa vielä vuosia ennen ajateltua kotiinpaluuta.

Millaista työskentely Lontoossa investointipankkialalla on? Kerro työtehtävistäsi.

Työni on projektiluontoista ja kussakin projektissa olen osana 5–10-henkistä tiimiä, joka toimii taloudellisena neuvonantajana asiakkaalle, useimmiten yrityskauppaan liittyen. Työtehtäviini kuuluu kiteytetysti erilaisten yritysrahoitukseen liittyvien laskelmien tekeminen, yrityskauppoihin ja laajemmin yritysrahoitukseen liittyvien strategisten ja taktisten näkökulmien pohtiminen sekä näiden pukeminen esitysmuotoon. Kokemuksen karttuessa strategiset pohdinnat ja asiakassuhteiden hoito tulevat tärkeämmiksi osiksi työnkuvaa laskelmien ja esitysten hahmottelun lisäksi.

Lontoossa investointipankkialalla työskentely on monella tapaa hyvin epätavallista. Epätavallisen huono puoli ovat työajat; todella pitkät työviikot eivät ole harvinaisia ensimmäisten vuosien aikana ja kaikkien oletetaan olevan työvalmiudessa 24/7. Työ on usein hektistä ja nopeatempoista ja uutta on opittava nopeasti. Toisaalta juniorivuosien aikana tehtäviin kuuluu myös paljon puuduttavaa ja aivokapasiteettia vaatimatonta työtä. Ala ei missään nimessä sovellu kaikille.

Epätavallisen hyviä puolia ovat esimerkiksi mahdollisuus suureen vastuuseen aikaisessa vaiheessa uraa – kansainvälisten suuryhtiöiden johtoporrasta pääsee tapaamaan ensimmäisten työvuosien aikana. Työ on myös verrattain hyvin palkattua.

Paras puoli tässä työssä on kuitenkin kollegat, jotka ovat lähes poikkeuksetta hyvin motivoituneita ja lahjakkaita. Heidän ympäröimänään on helpompaa kehittyä ja motivoitua myös itse. Osa investointipankkialalla Lontoossa uransa aloittaneista päätyvät korkean profiilin tehtäviin myöhemmin urallaan ja työkavereiden tekemisiä on ilo seurata siinäkin tapauksessa, että he ovat siirtyneet toiselle alalle tai työnantajalle.

Lontoossa on loistava joukko suomalaisia finanssialan asiantuntijoita, pääosin Aalto-alumneja, joiden kanssa vietämme paljon aikaa. On aina ilo toivottaa tervetulleeksi uusia alalle tulevia suomalaisia ja aaltolaisia.

Lisätiedot:

Tutustu tarkemmin Sakarin urapolkuun LinkedInissä!

Several students, women and men discussing in the school hallway. One of the women is holding a yellow book.

Accounting, Master of Science (Economics and Business Administration)

Accounting-maisteriohjelma tarjoaa opiskelijalle valmiudet tuottaa taloudellista ja ei-taloudellista tietoa ja hyödyntää sitä yritysten johtamisessa ja hallinnassa. Laskentatoimi – oli kyse sitten johdon tai rahoittajien laskentatoimesta – on keskeinen tekijä jokaisen yrityksen toiminnassa ja elintärkeä osa yritysten suunnittelutyötä ja päätöksentekoa. Accounting-ohjelmasta valmistuneilla on korvaamattoman arvokasta ja erittäin yleismaailmallista asiantuntemusta, jonka avulla he menestyvät erilaisissa organisaatioissa kaikilla aloilla ympäri maailman.

Koulutustarjonta
Business students sitting around a table, talking and studying together.

Finance, Master of Science (Economics and Business Administration)

Sukella rahoituksen maailmaan: opi tuntemaan rahoitusmarkkinoita, hallitsemaan riskejä ja navigoimaan globaalien haasteiden keskellä ja alan nykyhetken polttavien kysymysten äärellä.

Koulutustarjonta
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Opiskelijan opas uutinen, kuvitus
Opinnot Julkaistu:

BIZ vaihtoinfoja marraskuussa!

Valmistaudu vaihtohakuun lukuvuodelle 2025-2026 ja tule kuuntelemaan vaihtoinfoja marraskuussa!
Moderni vaalea rakennus, jossa on useita ikkunoita ja parvekkeita, ympärillä korkeita puita.
Yhteistyö, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Kouvolan tyhjät kiinteistöt käyttöön kiertotalousrakentamisella

Aallon opiskelijat etsivät ratkaisuja Kouvolan kaupungin kiinteistöongelmiin.
Three persons sitting in front of multiple screens, balloons floating in the air
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopiston joukkue voitti pohjoismaisen NCPC-ohjelmointikilpailun opiskelijasarjan

Nordic Collegiate Programming Contest-ohjelmointikilpailu.
Kuvassa näkyy Kauppakorkeakoulun rakennus, sen vieressä oleva Kide-rakennus, sekä lipputangot ja puun oksa syksyisenä selkeänä päivänä.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

OP Ryhmän Tutkimussäätiön rahoittama hanke on selvittänyt muun muassa pankkiirien sukulaisten sijoitusintoa, ulkonäön vaikutusta palkkaukseen ja varjopankkitoimintaa

Aalto-yliopiston, Jyväskylän yliopiston ja Vaasan yliopiston toteuttama kolmivuotinen tutkimushanke on pureutunut rahoitusalaan ja rahoitusinstituutioihin tavanomaista syvemmälle. Hankkeen eri tutkimuksissa onkin jo paljastunut paljon perinteisen pankkitutkimuksen yli ulottuvaa – ja yhtä lailla arvokasta – tietoa.