Uutiset

Alumni Lena Mielke: Opiskelu Aallossa muutti näkemykseni elämästä

Lena Mielke opiskeli avaruustiedettä ja -teknologiaa elektroniikan ja nanotekniikan maisteriohjelmassa. Opintojensa aikana Lena pääsi myös toteuttamaan yhden lapsuusajan unelmansa.
Lena Mielke kayaking.
Lena Mielke melomassa kajakilla Siuntionjoella.

Alumni Lena Mielke työskenteli kehitysinsinöörinä Airbus Defence and Space -yrityksessä ja on nyt jatko-opiskelijana Huippuvuorten yliopistokeskuksessa. Hänen mielestään Aalto tarjoaa paljon mahdollisuuksia muodostaa omannäköinen opintokokonaisuus. 

Miksi valitsit Electronics and Nanotechnology -maisteriohjelman ja Aalto-yliopiston?


Kun olin valmistunut kandiksi, työskentelin muutaman vuoden ilmailutekniikan alalla, mutta urastani tuntui puuttuvan jotain. Halusin oppia lisää avaruustieteestä ja -tutkimuksesta. Päätin tulla Aaltoon, koska avaruustieteen ja -teknologian pääaine (Master's Programme in Electronics and Nanotechnology) sopi omaan taustaani teknologian alalla ja sisälsi avaruustieteen opintoja, eli juuri sitä mistä halusin oppia lisää.

Ohjelma sisältää insinöörialan kursseja, esimerkiksi satelliittijärjestelmistä, sekä teoreettisempiä kursseja esimerkiksi avaruusfysiikasta tai radioastronomiasta.

Mikä oli parasta ohjelmassa?


Opinnoista tulee mieleen kaksi kohokohtaa. Ensimmäinen opiskelijavaihto yhdeksi lukukaudeksi Huippuvuorten yliopistokeskukseen, missä tutkin aurinkomyrskyjä ja niiden vaikutusta Maan magnetosfääriin. Oli uskomatonta asua ja opiskella arktisella alueella kolmen kuukauden ajan.

Toinen kohokohta oli diplomityöni, jonka tein Metsähovin radiotutkimusasemalla. Tutkin aktiivisia galakseja ja analysoin niitä käyttämällä koneoppimisen tekniikoita. Kun olin observatoriossa, olin myös vastuussa 14 metrin radioteleskoopista monen havainnointivuoron ajan. Olin unelmoinut sellaisen teleskoopin käyttämisestä lapsesta asti.

Mikä oli parasta opiskelijaelämässä?


Opiskelijaelämä on Suomessa aivan erilaista kuin mihin olin tottunut Saksassa, perinteitä on paljon. Aallossa opiskelemisessa oli parasta se, että aina oli jotain tekemistä – vaikka saunailta, sitsit tai pubikierros. Se auttoi tapaamaan ihmisiä ja löytämään uusia ystäviä. Rauhallisia paikkoja oli myös lähellä, esimerkiksi Laajalahden luonnonsuojelualue on kävelymatkan päässä kampuksesta ja Nuuksion kansallispuistoon pääsee julkisilla, eli luontoon pääsee kulkemaan tai telttailemaan kavereiden kanssa helposti.


Mitä työelämässä hyödyllisiä työkaluja sait opinnoistasi?


Olen työssäni paljon tekemisissä muunmaalaisten kollegojen kanssa, esimerkiksi brittiläisten ja ranskalaisten. Maisteriopintojen aikana olin jatkuvasti kansainvälisessä ympäristössä ja kehitin englannin kielen taitojani paljon. Siitä on nyt ehdottomasti hyötyä työssäni.

Sen lisäksi opinnot kehittivät teknisiä tietotaitojani, esimerkiksi satelliittien kehittämisen koko prosessista, ja sain myös vahvemman tiedepohjan.


Missä työskentelet nyt? Miten päädyit nykyiseen työhösi?


Työskentelen kehitysinsinöörinä Airbus Defence and Space -yrityksessä Etelä-Saksassa. Arbus rakentaa Friedrichshafenin kohteessa maapallon havainnointi- ja tutkimussatelliitteja. Olen vastuussa tuesta, koulutuksesta ja automaatioprosesseista.

Olen ollut töissä Airbusilla jo vuodesta 2015, eli ennen kuin päätin pitää tauon työelämästä ja opiskella maisteriksi Aallossa, minkä jälkeen palasin takaisin Airbusille.
 

Lena Mielke in Svalbard
Lena Mielke oli opiskelijavaihdossa Huippuvuorten yliopistokeskuksessa. Siellä hän tutki aurinkomyrskyjä ja niiden vaikutusta Maan magnetosfääriin.

Miltä alan tulevaisuus näyttää?


Avaruustiede ja -teknologia on kasvava ala. Selvittämättä on vielä paljon, esimerkiksi ulkoavaruudesta, alkuräjähdyksestä ja galaksien kehittymisestä, mutta maapallon lähistössäkin on vielä paljon tutkittavaa. Maan kiertoradalla olevat satelliitit sekä luotaimet, kuten BepiColombo (Merkuriusta tutkiva luotain) ja Juice (Jupiterin jäisiä kuita tutkiva luotain), auttavat ymmärtämään paremmin, miten oma aurinkojärjestelmämme ja sen planeetat, maapallo muukaan lukien, ovat muodostuneet, ja niiden avulla voidaan selvittää myös, mitä vaaroja aurinkomyrskyt aiheuttavat maapallon satelliiteille ja sähköverkoille.
 

Mitä haluaisit sanoa ulkomaalaisille opiskelijoille, jotka harkitsevat hakevansa Aaltoon tai tähän ohjelmaan?


Kannattaa hakea! Aalto on loistava yliopisto, joka tarjoaa paljon mahdollisuuksia valita opintoja ja muodostaa juuri omanlainen opintopolku.

Aallossa opiskeleminen muutti näkemykseni elämästä monella eri tavalla. Henkilökohtaisen elämän puolella pääsin juttelemaan erilaisista aiheista aivan eri taustoista tulevien kansainvälisten ystävien kanssa, ja toisaalta työelämän puolella tiedän nyt, mitä haluan saavuttaa ammattiurallani.

Lue lisää

Aalto electronics-ICT anechoic chamber for 2-60 GHz and two near-field scanners

Electronics and Nanotechnology, Master of Science (Technology)

Uutta laiteteknologiaa kehittävät sähkötekniikan ja nanoteknologian osaajat ovat avainasemassa tulevaisuuden muovaamisessa.

Koulutustarjonta
Pranava Pakala

Opiskelija Pranava Pakala: Aallossa koko maailma on avoinna!

Pranava opiskelee elektroniikkaa ja nanoteknologiaa ja uskoo, että ala pystyy ratkaisemaan suurimman osan maailman nykyisistä ongelmista.

Uutiset
Aalto-yliopisto / Maria Hieta / photo: Maria Hieta
Uutiset
Metsähovi Radio Telescope

Metsähovin radio-observatorio

Metsähovi on Suomen ainoa tähtitieteellinen radio-observatorio.

Simulaatiokuva BepiColombosta Merkuriusta ohittamassa

BepiColombo tekee lauantain vastaisena yönä ensimmäisen Merkuriuksen ohilentonsa

Aalto-yliopiston tutkijat ovat olleet mukana rakentamassa luotaimen hiukkasmittalaitteita. Niiden avulla saadaan uutta tietoa Merkuriuksesta ja sen avaruussäästä.

Uutiset
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jacek Pawlak, jolla on teekkarilakki ja violetti reppu, seisoo kampuksen nurmikolla puiden ja rakennuksen edessä
Opinnot Julkaistu:

Jacek Pawlak haaveilee vihreästä vetyteollisuudesta

Puolalainen Jacek Pawlak innostui Suomen vetystrategiasta ja hakeutui opiskelemaan Hydrogen and Electric Systems -ohjelmaa.
Kesko-projektin ryhmä, kevät 2026
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

K-ryhmä kehitti nuorten työelämätaitojen verkkokoulutuksen Aalto-yliopiston opiskelijoiden kanssa tehdyn yhteistyön pohjalta

Nuoret odottavat työelämältä merkityksellisyyttä, kehittymismahdollisuuksia sekä hyvinvointia tukevaa työympäristöä.
Lavalla KY:n hallituksen puheenjohtaja Vilma Paavola ja alumnivastaava Tatu Lehtisyrjä, yleisössä vuosikurssilaisia istumassa pöytäriveissä.
Yhteistyö Julkaistu:

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa pilotoitiin usean vuosikurssin yhteistä vuosikurssijuhlaa

Tasan 30, 20 ja 10 vuotta sitten aloittaneet vuosikurssit kokoontuivat juhlatunnelmissa vanhalle Kauppikselle Töölöön.
Alumni Maija Kirveennummi
Yhteistyö Julkaistu:

Kiinnostus globaaleista toimitusketjuista vei alumnimme Maija Lehnerin ulkomaille

Maija Lehner suoritti Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ensin kandiopinnot Business Technology -pääaineessa ja sitten kaksoistutkinnon CEMS Global Managementin ja strategian maisteriohjelmissa.