Uutiset

Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä: Tekoälyn ajassa yliopistokoulutus rakentaa kykyä oppia, ajatella kriittisesti ja tehdä yhteistyötä  

Yliopistossa yhdistyvät ne asiat, joita yhteiskunta juuri nyt eniten tarvitsee: ymmärrys ympäröivästä maailmasta ja uusimmista teknologioista sekä inhimillinen kyky kyseenalaistaa, arvioida ja innovoida, sanoo rehtori Ilkka Niemelä. Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisia vietettiin tiistaina 1. syyskuuta 2026.  
Henkilöitä tummissa puvuissa kävelemässä kampuksella raitiovaunukiskojen yli. Taustalla Väre-rakennus.
Akateeminen kulkue matkalla avajaisseremoniaan. Kulkuetta johtavat rehtori Ilkka Niemelä (oik.) vieressään AYY:n hallituksen puheenjohtaja Joona Lipponen.

Juuri nyt korkeakoulutus on yhteiskunnalle tärkeämpää kuin koskaan aiemmin, korosti Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä lukuvuoden avajaispuheessaan.   

Hänen mukaansa tekoälyn tuottamiin haasteisiin ei vastata tekoälyllä, vaan siihen tarvitaan ihmisiä, joilla on aitoa uteliaisuutta, kriittisen ajattelun taitoja, vastuullisuutta ja kykyä viedä kehitystä eteenpäin.    

”Juuri yliopistossa yhdistyvät ne asiat, joita yhteiskunta eniten tarvitsee: ymmärrys ympäröivästä maailmasta ja uusimmista teknologioista sekä syvällinen kyky kyseenalaistaa, arvioida ja innovoida”, tekoälytutkijana akateemisen uransa tehnyt Niemelä sanoi.  

Aalto-yliopistossa on nähty tarve uudistaa korkeakoulutusta, jotta uudessa ajassa tärkeät taidot kehittyvät. Pilottina tässä kehitystyössä toimii uusi, syksyllä 2027 alkava monialainen kandidaattiohjelma, jossa opiskelijoiden ei tarvitse valita heti alaa, jolta valmistuvat, vaan he syventyvät ensimmäisen vuoden kaikkiin kolmeen Aallon alaan: tekniikkaan, muotoiluun ja kauppatieteisiin.   

Aalto haluaa auttaa työnantajia nuorten osaajien rekrytoinnissa   

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan kyselyssä opiskelijoiden ylivoimaisesti suurimmaksi huolen aiheeksi on noussut työllistyminen.    

Ilkka Niemelä nosti puheessaan esiin sen, että korkeakoulutus suojaa edelleen varsin tehokkaasti työttömyydeltä myös matalasuhdanteissa. Samalla on totta, että liian moni nuori jää vaille ensimmäisiä, uran käynnistymisen kannalta merkittäviä kesätöitä ja harjoittelupaikkoja. Työelämä tarvitsee kuitenkin jatkuvasti uusia ihmisiä ja uudistumista.   

”Vetoankin yrityksiin: Entäpä jos yhdistämme voimamme ja nostamme opiskelijoiden kesätyömahdollisuudet uudelle tasolle? Me Aallossa selvitämme juuri nyt, millaisen palvelun voisimme paketoida yrityksille, jotta ensi vuoden kesätyöpaikkoja olisi mahdollisimman helppo järjestää Aallon opiskelijoille. Haluamme auttaa kaiken kokoisia yrityksiä, julkista sektoria ja järjestökenttää nuorten osaajien rekrytoinnissa ja ohjauksessa”, Niemelä sanoi.    

Aalto vie tutkimuslähtöiset innovaatiot yhteiskuntaan  

Innovaatioyliopistona Aallon tehtävä ja vastuu on luoda uusinta tietoa ja ratkaisuja, jotta yhteiskunta ja toimialat uudistuvat. Ilkka Niemelän mukaan tämä työ on tärkeämpää kuin koskaan juuri nyt, kun kehityksen tahti jatkuvasti nopeutuu sekä tekoälyn että muiden murrosten takia.    

”Olemme tehneet järjestelmällisesti töitä sen eteen, että tunnistaisimme ja tukisimme tutkimusta, josta löytyy kaupallistamisen mahdollisuuksia. Uusimmat tilastot osoittavat, että olemme onnistuneet tässä erinomaisesti. Eurooppalaisessa yliopistovertailussa Aallon spinout-yritykset sijoittuvat rahoituksen hankkimisessa kolmanneksi; edellämme ovat vain Oxford ja Cambridge”, Niemelä sanoi.   

Aalto pyrkii myös luomaan Suomeen kokonaan uusia toimialoja. Esimerkiksi kvanttiteknologian ala Suomessa on lähtöisin Aallon ja Teknillisen korkeakoulun uraauurtavasta perustutkimuksesta 1960-luvulta lähtien. Aalto-lähtöinen IQM nousi äskettäin ensimmäiseksi eurooppalaiseksi kvanttitietokonevalmistajaksi, joka on listautunut Yhdysvalloissa pörssiin. Pääkaupunkiseudulle on syntynyt muitakin kvanttialan yrityksiä, monet niistä Aallosta, ja alue onkin arvioitu toiseksi maailmassa kvanttiteknologian innovaatiokeskittymien joukossa. 

Jukka Pekola on uusi Aalto-professori  

Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisissa julkistettiin myös uusi Aalto-professori (Aalto Distinguished Professor). Rehtori myöntää arvonimen urallaan erityisen ansioituneelle professorille.  

Uusi Aalto-professori on Jukka Pekola teknillisen fysiikan laitokselta. Professori Pekola on rakentanut kansainvälisesti tunnustetun uran matalien lämpötilojen fysiikassa ja kvanttiteknologioissa. Hänen tutkimuslöydöksensä ovat syventäneet ymmärrystä termodynamiikan ja kvanttimekaniikan välisestä suhteesta sekä osaltaan vakiinnuttaneet kvanttitermodynamiikan maailmanlaajuisesti tunnustetuksi tutkimusalaksi.  

Kuvat: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Lue lisää 

Aalto-​professori Jukka Pekolan viesti: Sinnikäs perustutkimus on edistyksen ehto

Puheet lukuvuoden avajaisissa 2026

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Professor Jukka Pekola stood in a hallway smiling at the camera
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-professori Jukka Pekolan viesti: Sinnikäs perustutkimus on edistyksen ehto

Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan laitoksen professori Jukka Pekola nimitettiin Aalto-professoriksi lukuvuoden avajaisissa 1. syyskuuta 2026.
Neljä opiskelijaa juttelee verstaassa, ympärillä työkaluja, pöytiä ja koneita.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston rahastojen sijoitustoiminnan tuotto oli 9,5 % alkuvuonna 2026

Rahastoista käytetään tänä vuonna 46 miljoonaa euroa tutkimukseen ja opetukseen.
""
Yliopisto Julkaistu:

UniSportin palvelut Aalto-yliopiston tiloissa syksyllä 2026

UniSportin palvelut opiskelijoille ja henkilökunnalle
Shimberin koristeellisia puupalikoita ja kartioita, joissa kukka- ja mosaiikkikuvioita
Yhteistyö, Yliopisto Julkaistu:

Haluaisitko itsellesi pienen palan tulevaisuuden muotoiluhistoriaa – kimaltavaa puuta?

Aalto University Shopiin tulee syyskuussa 20 kappaleen erä Shimberin ainutlaatuisia, käsin tehtyjä teoksia, jotka ovat 100% puuta. Teokset on viimeistelty Shimberin puupohjaisella rakenteellisella värillä – materiaalilla, joka saa pinnan hohtamaan ja elämään valon mukana.