Uutiset

Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä: Suomi tarvitsee uudistajia kasvuyrityksiin ja vakiintuneille aloille

Koulutetut ihmiset tuovat arvokkaan panoksensa yhteiskunnan uudistamiseen, Niemelä sanoi yliopiston lukuvuoden avajaispuheessaan.
Lukuvuoden 2025-2026 avajaisten akateeminen kulkue matkalla avajaisjuhlaan.
Rehtori Ilkka Niemelä ja AYY:n hallituksen puheenjohtaja Sakari Ropponen johtivat akateemista kulkuetta. Heidän takanaan uusi Aalto-professori Otto Toivanen ja provosti Kristiina Mäkelä.

Tutkimuksella ja koulutuksella voidaan vastata talouden kestävyyden haasteisiin, Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä totesi lukuvuoden avajaispuheessaan 2. syyskuuta 2025.

Suomessa työn tuottavuus ei ole parantunut toivotulla tavalla eikä talous kasvanut yli kymmeneen vuoteen. Niemelän mukaan tilanne ei ole kuitenkaan näin synkkä kautta linjan.

Aalto-yliopiston emeritusprofessori Matti Pohjola on analysoinut suomalaisen yhteiskunnan kasvuhaasteita eri toimialoilla. Hänen raportistaan käy ilmi, että Suomessa itse asiassa tapahtuu voimakasta kasvua tietyillä aloilla, kuten syväteknologian ja informaatioteknologian yrityksissä.

”Aaltolaisilla on tässä vahvasti sormensa pelissä ja moni näistä kasvavista firmoista on lähtöisin juuri täältä, Otaniemestä. Aallon alumnien perustamien yritysten yhteenlaskettu arvo on jo yli 30 miljardia euroa, ja ne ovat luoneet yli 15 000 uutta työpaikkaa. Suomi tarvitsee samanlaista uusiutumista ja kasvuhalukkuutta kaikilla toimialoilla”, Niemelä sanoi. 

Korkeakoulut toimivat kestävän kasvun moottoreina

Hallitusohjelmassa on asetettu tärkeä tavoite korkeakouluttaa puolet nuorista ikäluokista –  onhan Suomi jäänyt merkittävästi jälkeen OECD-maiden nuorten aikuisten keskimääräisestä koulutustasosta.  

Korkeakoulut pyrkivät siis lisäämään koulutuskapasiteettiaan, mikä tarkoittaa opetushenkilökuntaa, tiloja ja välineitä kouluttaa kaikki sisäänotetut opiskelijat laadukkaasti aina valmistumiseen asti. Tätä varten yliopistot tarvitsevat ennakoitavan rahoitusnäkymän eli pitkäjänteistä perusrahoitusta, Ilkka Niemelä sanoi.

Korkeakoulut toimivat kestävän kasvun moottoreina – siksi tutkimukseen ja siihen perustuvaan koulutukseen on nyt syytä panostaa.

Otto Toivanen on uusi Aalto-professori

Lukuvuoden avajaisissa julkistettiin uusi Aalto-professori (Aalto Distinguished Professor). Rehtori myöntää arvonimen urallaan erityisen ansioituneelle professorille. Uusi Aalto-professori on Otto Toivanen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta.

Taloustieteen professori Toivanen on keskittynyt tutkimuksessaan erityisesti innovaatiopolitiikkaan, keksijöihin ja keksimisen vaikutuksiin yksilötasolla, yritysten ja markkinoiden sääntelyyn (esim. T&K-tuet) sekä kilpailuun sen eri muodoissa, erityisesti kartelleihin ja yritysten väliseen kolluusioon. Hän toimi Helsinki Graduate School of Economicsin (Helsinki GSE) ensimmäisenä akateemisena johtajana vuosina 2018–2025.

Marsio-rakennuksen toiminnan käynnistäminen palkittiin

Yliopiston avajaisissa jaettiin lisäksi yhteisöpalkintoja. Palkinnot myönnetään vuosittain yhteisön ehdotusten pohjalta niille yliopistolaisille, jotka ovat tehneet erinomaista työtä Aallon menestyksen eteen.

Vuoden Aalto-tekona palkittiin Marsio-rakennuksen toiminnan käynnistäminen. Kampuksen ytimessä oleva Marsio on kaikille avoin kohtaamis- ja tapahtumapaikka, joka tukee monitieteistä tutkimusta, taidetta ja opetusta. Lukuisat yliopiston toimijat ovat yhdessä kehittäneet rakennuksen tapahtumia sekä palveluita ja tehneet näin yliopistosta entistä avoimemman ja saavutettavamman.  

Kaikille avoimet tiede- ja taidetapahtumasarjat jatkuvat Marsiossa tänä syksynä. Tapahtumat toteutetaan Espoon kaupungin, Saastamoisen säätiön ja Aalto-yliopiston yhteistyönä. Samalla Marsion pohjakerroksen monitoimi- ja tapahtumatila saa nimen Saastamoinen Foundation Stage.

Saastamoisen säätiö teki viime keväänä Aalto-yliopistolle 1,5 miljoonan euron suuruisen lahjoituksen. Lahjoitus on suunnattu yliopiston monitieteisyyttä tukevaan toimintaan Marsio-rakennuksessa. Tuen avulla Aalto-yliopisto vahvistaa taiteen ja media-alan koulutustaan, monitieteistä tutkimustaan sekä yhteiskunnallista vaikuttavuuttaan.

Kuvat: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen.

Lue lisää palkituista

Taloustieteen professori Otto Toivanen

Aalto-professori Otto Toivanen: “Parasta on, kun löytää jonkin kiinnostavan ongelman ja kenties vielä jonkin tavan vastata siihen”

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen professori Otto Toivanen nimitettiin Aalto-professoriksi lukuvuoden avajaisissa 2. syyskuuta 2025.

Uutiset
Neljä palkittua henkilöä tummiin pukeutuneina vastaanottamassa kukkakimppuja lukuvuoden avajaisissa.

Aaltolaisia palkittiin lukuvuoden avajaisissa

Aallon satelliittitutkimuksen uranuurtajat palkittiin ensimmäistä kertaa jaetulla innovaatiopalkinnolla.

Uutiset

Tutustu avajaistilaisuuden puheisiin

Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Dean's Impact Award
Yliopisto Julkaistu:

Dekaani palkitsee jälleen Kauppakorkeakoulun opiskelijoita merkittävistä kestävyysteoista 

Dean’s Impact Award -palkinnoilla halutaan osoittaa arvostusta esimerkiksi kestävän kehityksen ja Aallon arvojen mukaisen toiminnan edistämiselle. 
Henkilöitä tummissa puvuissa kävelemässä kampuksella raitiovaunukiskojen yli. Taustalla Väre-rakennus.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä: Tekoälyn ajassa yliopistokoulutus rakentaa kykyä oppia, ajatella kriittisesti ja tehdä yhteistyötä  

Yliopistossa yhdistyvät ne asiat, joita yhteiskunta juuri nyt eniten tarvitsee: ymmärrys ympäröivästä maailmasta ja uusimmista teknologioista sekä inhimillinen kyky kyseenalaistaa, arvioida ja innovoida, sanoo rehtori Ilkka Niemelä. Aalto-yliopiston lukuvuoden avajaisia vietettiin tiistaina 1. syyskuuta 2026.  
Professor Jukka Pekola stood in a hallway smiling at the camera
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-professori Jukka Pekolan viesti: Sinnikäs perustutkimus on edistyksen ehto

Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan laitoksen professori Jukka Pekola nimitettiin Aalto-professoriksi lukuvuoden avajaisissa 1. syyskuuta 2026.
Palkintoseremonia violetilla lavalla, ryhmä kukkien ja todistusten kanssa yleisön edessä
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

Aaltolaisia palkittiin erinomaisesta työstä

Lukuvuoden avajaisissa palkitut projektit ja teot yhdistävät aaltolaisia ja ilmentävät Aalto-henkeä – onnittelut kaikille!