Uutiset

Aalto-yliopisto tukee uusia ja uskaliaita poikkitieteellisiä tutkimusprojekteja 

Sisäistä tutkimusrahoitusta myönnettiin 13 monialaiselle tutkimusryhmälle, jotka venyttävät rajoja ja haastavat rohkeasti vallitsevia käytänteitä.
Visualizing Knowledge
Aalto-yliopisto tukee monialaisia tutkimuskonsortioita, jotka edistävät kokonaisvaltaista muutosta. Kuva: Mikko Raskinen

Aalto-yliopiston uusi strategia rohkaisee koulujen ja alojen väliseen yhteistyöhön. Aalto tukee tavoitetta investoimalla yli miljoona euroa sisäiseen siemenrahoitukseen sekä tutkimusrahoitukseen vuosina 2022–2024.

Läpileikkaavien teemojen siemenrahoitus sekä Radikaalisti luovan tutkimuksen rahoitushaku keräsivät yhteensä 45 erinomaista hakemusta, ja rahoitusta myönnettiin 13 tutkimuskonsortiolle.

”Haluamme rohkaista monialaiseen yhteistyöhön ja tukea sitä näiden rahoitushakujen avulla, sillä uskomme sen voimaan. Yksi Aallon valttikorteista onkin eri alojen uniikki yhdistelmä, joka mahdollistaa korkealaatuisen tieteen sekä täysin uudenlaisten innovaatioiden tekemisen”, sanoo Ossi Naukkarinen, tutkimuksesta vastaava vararehtori. 

Läpileikkaavien teemojen siemenrahoitusta haki 19 ryhmää, joista yhdeksälle myönnettiin rahoitus. Siemenrahoitus rohkaisee professoreita perustamaan uusia tutkimuskonsortioita sekä luomaan pohjaa uudelle yhteistyölle, ja sen tavoitteena on parantaa projektien mahdollisuuksia ulkoisen rahoituksen saamiseksi tulevaisuudessa. Siemenrahoituksella tuetaan tuoreita tutkimusryhmiä sekä kansainvälisen yhteistyöverkoston rakentumista.

Radikaalisti luovan tutkimuksen rahoitushakuun saapui 26 hakemusta, ja myöntävän rahoituspäätöksen sai neljä ryhmää. Projektit pyrkivät luomaan työkaluja, uutta tietoa sekä teoreettisia viitekehyksiä radikaalin luovuuden tulevaisuuden sovelluksille, tai lähestymään tutkimuskohdettaan radikaalisti luovalla tavalla – mahdollisesti muuttaen täysin sen, miten keramiikan tai näkemisen kaltaisia näennäisesti tuttuja ilmiöitä tehdään tai tulkitaan.

”Nämä ovat poikkeuksellisia, uniikkeja ja kiinnostavia projekteja, joilla on potentiaalia luoda radikaalisti uudenlaista tulevaisuutta sekä kehittää kestäviä ratkaisuja nykymaailman haasteisiin. Lisäksi tutkimusprojektit ovat linjassa strategiamme kanssa, ja lujittavat tärkeimpiä tutkimusalueitamme”, Ossi Naukkarinen tiivistää.

Lista Radikaalisti luovan tutkimuksen rahoituksen saaneista projekteista

Lista Läpileikkaavien teemojen siemenrahoituksen saaneista projekteista

Sivut näkyvät vain Aalto-yhteisölle, joten kirjauduthan sisään saadaksesi pääsyn koko sisältöön.

Lisätietoja

Krisztina Cziner, Platform-palvelupäällikkö
krisztina.cziner@aalto.fi
+358 50 3161028

Riikka Mäkikoskela, Head of Radical Creativity
riikka.makikoskela@aalto.fi
+358 45 1313562

Radical creativity illustration: Anna Muchenikova

Radikaali luovuus

Mahdollistamme kokeilevaa toimintaa, joka haastaa vallitsevaa tilaa.​

Strategiamme
Two people standing and laughing in a lecture hall

Aalto Networking Platform

Aalto Networking Platform -yhteistyöalusta tuo tutkimusosaamista yhteen yli laitosrajojen.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Näytöllä 3D-aivokuva, jossa värikkäät hermoradat läpinäkyvässä pään mallissa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Haku on auki innovaatiotutkijatohtoriksi tekoälyssä

Palkallinen 12 kuukautta kestävä urapolku, jonka avulla voit muuttaa tohtorintutkimuksesi löydökset deep tech -startupiksi.
Colourful general image promoting Aalto Creatives pre-incubator programme
Kampus, Yhteistyö, Mediatiedotteet Julkaistu:

Aalto Creatives -esihautomon haku syksylle 2026 on auki

Seuraava Aalto Creatives -esihautomo alkaa syyskuussa. Hakuaika päättyy 7.9.2026. Aalto Creatives järjestää ohjelmasta kiinnostuneille infotilaisuuden torstaina 27.8. Infotilaisuudessa kuullaan ohjelmaan aiemmin osallistuneiden tiimien kokemuksia. Tapahtumassa on mahdollista tavata Aalto Creatives -tiimi ja kysyä hakemuksen jättämisestä.
Ulkoilmassa puiset leposohvat, joita ympäröivät harsot verhot ja korkeat kasvit rapistuvassa pihassa.
Yhteistyö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Suomalaistyöryhmän teos tuo viilentävän puutarhan helteissä kärvistelevään Espanjaan

Suomalaisten arkkitehtien ja taiteilijoiden ryhmä esittää puutarhataideteoksellaan kaupunkien kuumenemisen ja ympäristökriisin ratkaisuksi muun muassa kasvillisuutta ja yhteisöllisyyttä.
Pyöreä vaalea kennokuvioinen alusta ja punottuja koreja kirkkaansinisellä taustalla
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat paljastivat kaksi uutta suprajohdetta menetelmällä, jolla voi jatkossa löytää tuhansia lisää

Fyysikoiden tekoälyyn perustuvan menetelmän myötä suprajohtavuuden valtavat energiahyödyt ovat askeleen lähempänä