Uutiset

Aalto-yliopisto Töölön taidekilpailu etsii radikaalin luovia teoksia

Aalto-yliopisto julkisti kutsukilpailun Aalto Töölöön sijoittuvalle julkiselle taiteelle. Teokset sijoittuvat rakennuksen pääaulaan ja portaikkoon.
Aalto Töölö's yellow facade behind the construction site fences
Aalto Töölön julkisivu syksyllä 2019. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Kutsukilpailun kautta pyritään löytämään poikkeuksellisia ja toteuttamiskelpoisia ehdotuksia taideteoksista, jotka tulevat sijaitsemaan kahdessa tilassa Aalto-yliopiston Töölössä, Helsingissä. Kilpailuun osallistuvat taiteilijat voivat ehdottaa taidetta joko molempiin tai vain toiseen tiloista, jotka ovat rakennuksen pääaula ja toinen portaikko. Taidekilpailun tulokset julkistetaan toukokuun lopussa. 

Kilpailuun kutsuttiin viisi taiteilijaa: Sakari Kannosto, Jukka Lehtinen, Sanna Majander, Tiia Matikainen ja Charles Sandison. Mukaan kutsutut taiteilijat ovat Aallon alumneja tai ovat opettaneet Aallossa. 

Valinnan tekee tuomaristo, joka voi halutessaan valita yhden taiteilijan tai kaksi taiteilijaa kilpailun voittajaksi. Tuomaristoon kuuluvat Aalto-yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori Ossi Naukkarinen, Aalto-yliopiston hallituksen varapuheenjohtaja ja Ruotsin Kansallismuseon pääjohtaja Susanna Pettersson, kriitikko, galleristi ja kuraattori Veikko Halmetoja, Aalto University Executive Education toimitusjohtaja ja Aalto-yliopiston Professor of Practice Pekka Mattila. Aalto-yliopiston taidekoordinaattori Outi Turpeinen koordinoi valintaprosessia. 

Aalto Töölö main lobby as a construction site, three people standing in the middle while another person works in the corner
Yksi teos sijoittuu Aalto Töölön pääaulaan. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Historiallinen rakennus uudistuu 

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun toiminnot siirtyivät Töölöstä Otaniemeen helmikuussa 2019, ja samalla korkeakoulun entinen päärakennus sai nimekseen Aalto-yliopisto Töölö. Tulevaisuuden Töölö on elinvoimainen Aalto-yliopiston ja elinkeinoelämän kohtaamispaikka. Päätoimijana Aalto Töölössä on Aalto University Executive Education, joka tarjoaa korkealuokkaisia liikkeenjohdon valmennus- ja kehittämispalveluita globaalisti sekä yksilöille että organisaatioille.

Aalto Töölö on rakennettu funktionalistiseen tyyliin. Vuonna 1950 valmistuneen rakennuksen tilojen suunnittelusta vastasivat arkkitehdit Woldemar Baeckman ja Hugo Harmia. Rakennus kuuluu kansainväliseen Docomomo-rekisteriin eli modernin arkkitehtuurin suojelukohteisiin. Rakennuksen peruskorjaus ja uudistustyöt aloitettiin toukokuussa 2019 ja niiden arvioidaan valmistuvan vuoden 2020 loppuun mennessä. 

Radikaali luovuus Aalto Töölön taidekonseptina 

Aalto Töölön julkisen taiteen tavoitteena on luoda kontrastia historialliselle rakennukselle ja sen visuaalisesti vaikuttavalle sisustukselle. Valittavien taideteosten tulee reagoida tilaan ja antaa ehdotuksia tulevaisuudelle. Rakennuksen pääaulaa ja portaikkoa kuvastavat sisäänmenot ja poistumiset. Lopullinen teema määritellään taiteilijoiden ehdotuksien kautta.

Empty staircase in Aalto Töölö, wood paneling is protecting the floors during renovation
Toinen teos sijoittuu toiseen rakennuksen pääportaikoista. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto

Kampustaidekilpailu aaltolaisille 

Keväällä 2020 käynnistyy kampustaidekilpailu, joka on avoin jokaiselle Aalto-yliopistossa opiskelevalle ja työskentelevälle.

Kilpailussa etsitään ideoita taideteokselle, joka sijoittuu Alvarinaukiolle. Kilpailun alkamisesta tiedotetaan erikseen.

Aalto-yliopiston julkisen taiteen visio 

Vuonna 2017 Aalto-yliopisto päätti alkaa noudattamaan taideprosenttia rakennushankkeissaan. Taiteen prosentti on taiteen hankinnan rahoitusmalli, jossa noin prosentti rakennusprojektin varoista kohdennetaan taidehankintoihin. Prosenttiperiaatetta sovellettiin ensimmäisen kerran Radical Nature - taidekonseptissa Aalto-yliopiston päärakennuksessa Dipolissa. 

Aalto-yliopiston julkisen taiteen visio on tuoda esille ja esittää kysymyksiä siitä, mitä yliopisto on, mitä teemme osana yhteiskuntaa ja mikä on julkisen käsite. Julkinen taide on paikkakohtaista ja liittyy yliopiston sekä sen tieteenalojen moninaisuuteen. Julkiset taideteokset heijastavat tätä monimuotoisuutta eri taiteen muodoilla, materiaaleilla, tekniikoilla ja perinteillä. 

Tiedustelut 
Outi Turpeinen, taidekoordinaattori  
Aalto-yliopisto 
[email protected] 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Inside Artist team pitching at Art & Tech Final 2023
Kampus, Yhteistyö Julkaistu:

Aalto Digital Creatives Art & Tech Open Call ’23 -rahoitushaussa myönnettiin tukea viidelle luovan alan projektille

Art & Tech Open Call ’23 -rahoitushaussa jaettiin viidelle tiimille yhteensä 60 000 euroa ja mahdollisuuksia hyödyntää Aalto Studios infraa. Voittajien projekteissa yhdistetään taidetta ja teknologiaa uraauurtavilla tavoilla.
Tulevat dekaanit Kari Tammi ja Jussi Ryynänen.
Nimitykset, Mediatiedotteet Julkaistu:

Kari Tammi ja Jussi Ryynänen on nimitetty dekaaneiksi

Professori Kari Tammi aloittaa 1. heinäkuuta Insinööritieteiden korkeakoulussa ja professori Jussi Ryynänen 1. elokuuta Sähkötekniikan korkeakoulussa.
Outi Turpeinen standing on stage talking about Unfolding public art book to a seated audience facing her.
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Rakkautta ja runoutta - yliopiston tutkimuksesta välittyvä intohimo inspiroi taiteilijoita

K1-, K2-, ja K3-rakennuksien taidekokoelma Engineering Materials julkaistiin seminaarin yhteydessä.
Käsikirjoituskoulutusta / post-it-lappuja / Marja-Riitta Koivumäki
Mediatiedotteet, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopistoon elokuva- ja televisiodramaturgian erikoistumiskoulutus

Syksyllä 2023 alkava koulutus on suunniteltu ammatillista osaamista syventäväksi koulutukseksi alalla jo toimiville.