Uutiset

Aallon hankkeille 1,8 miljoonaa euroa Tulevaisuuden tekijät -ohjelmasta

Säätiöt rahoittavat yhteiskunnan uudistumista vauhdittavia tutkimusavauksia.

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja Jane ja Aatos Erkon säätiö rahoittavat viittä tutkimushanketta, joissa huipputiede vauhdittaa yhteiskunnan uudistumista. Hankkeille jaettiin yhteensä 2,6 miljoonaa euroa rahoitusta. Rahoitettavista hankkeista kolme on Aalto-yliopistosta.

5G teollisen internetin peruskiveksi

Aalto-yliopiston professorin Martti Mäntylän ryhmän tutkimusavaus yhdistää kaksi nupullaan olevaa teknologiamurrosta: 5G-teknologian ja teollisen internetin. Yhdistelmä mahdollistaa tiedon nykyistä sujuvamman reaaliaikaisen käsittelyn, tapahtumien ennakoinnin, toimintojen liikkuvuuden ja automaation lisäämisen. Tämän päälle syntyvät sovellukset luovat perustan jopa satojen miljardien eurojen liiketoiminnalle. Hyötyjiä ovat niin yritykset, kuluttajat kuin julkishallintokin.

”Voimme Aalto-yliopistossa yhdistää teollisen internetin kampuksen tarjoaman ympäristön 5G-testiverkkoon. Mukana on 12 professorin osaaminen ja tiivis yhteistyö yritysten kanssa”, Mäntylä sanoo.

Www-palveluista käytettävämpiä

Professori Antti Oulasvirran ryhmä kehittää pilvipalvelua, joka hyödyntää tietoa www-palvelun käyttäjistä ja ehdottaa suunnittelijalle, miten sivuston voisi suunnitella paremmin. Menetelmä parantaa www-palveluiden käytettävyyttä ja alentaa suunnittelukustannuksia.

Metsistä ratkaisu ruostumiselle

Aalto-yliopiston professorin Mari Lundströmin ja tohtori Benjamin Wilsonin hankkeessa selvitetään, voisiko Suomen metsistä löytyä ratkaisu metallipintojen suojaamiseen.

”Olen iloinen, että tutkijamme pärjäsivät hienosti tässä haussa. Hankkeissa yhdistyvät Aalto-yliopistolle tärkeät elementit - monialainen huippuosaaminen yhteiskunnan hyväksi ja rohkeat uudet näkemykset”, toteaa Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

Tutkijoita rohkaistaan uusiin ratkaisuihin

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön ja Jane ja Aatos Erkon säätiön yhdessä rahoittamissa hankkeissa yhdistyy uudella tavalla digitalouden, teollisen internetin ja kiertotalouden osaaminen muotoilua ja ihmistieteitä unohtamatta. Tutkijoilla on vapaus etsiä ja kokeilla uusia ratkaisuja.

 ”Halusimme haastaa tutkijat ideoimaan, millä tavoin syntyy kansainvälisesti ainutlaatuista osaamista, joka uudistaa suomalaista yhteiskuntaa ja elinkeinoelämää”, sanoo 100-vuotissäätiön hallituksen jäsen, tekniikan tohtori JT Bergqvist.

Tulevaisuuden tekijät -rahoitusohjelma keräsi keväällä 140 ideaa uusista tutkimusavauksista, joista parhaat jalostuivat edelleen sparrauksella.

“Parhaat ehdotukset ovat aiheeltaan ajankohtaisia ja täyttävät erinomaisesti Jane ja Aatos Erkon säätiön hallituksen kriteerin rahoituksen kohdentamisesta korkeatasoiseen, kansainväliseen läpimurtoon tähtäävään tutkimukseen”, toteaa säätiön asiamies Marja Leskinen.

”On tärkeää, että tutkimushankkeiden ideointi- ja muotoiluvaiheessa tutkijat käyvät vuoropuhelua teollisuuden kanssa”, sanoo 100-vuotissäätiön toimitusjohtaja Laura Juvonen.

Kaksi muuta rahoituksen saanutta projektia olivat Tampereen Teknillisestä yliopistosta ja Jyväskylän yliopistosta.

Lisätietoja hankkeista:

5G teollisen internetin peruskiveksi (teknologiateollisuus.fi)
Martti Mäntylä, [email protected], 050 351 2160

Can Wood Stop Rust? (teknologiateollisuus.fi)
Mari Lundström, [email protected], 040 487 3434

Algoritmi tekee www-palveluista käytettävämpiä (teknologiateollisuus.fi)
Antti Oulasvirta, [email protected], 050 384 1561

Lisätietoja rahoitushausta:

Laura Juvonen, toimitusjohtaja, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö, [email protected], 040 589 6263

Marja Leskinen, asiamies, Jane ja Aatos Erkon säätiö, 040 514 6969

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Picture of Marika Tervahartiala and Kamyar Hasanzadeh after the event in front of the Hybrid Stage area.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Näkymiä avoimeen dataan: Aalto Research Data Uncovered

Marika Tervahartiala ja Kamyar Hasanzadeh astuivat lavalle kertomaan tutkimuksestaan geograafisen ja visuaalisen datan parissa avoimen datan näkökulmasta.
Helena Sederholm photographed in a lab setting, wearing a blue sweater.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaihtoehtoja fossiilipohjaisille kuiduille – Helena Sederholm kehittää kestäviä tekstiilejä

Ulkovaatteissa käytetään tänä päivänä pitkälti öljypohjaisia kuituja ja ympäristölle vahingollisia kemikaaleja. Helena Sederholm kehittää väitöstyössään ympäristöystävällisiä vettä hylkiviä tekstiilejä. Mallia hän ottaa luonnosta.
Humanitarian architects at field work in Nepal, sitting on rugs and discussing with local people
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopiston uuden koulutusohjelman tavoitteena on haavoittuvassa asemassa olevien yhteisöjen resilienssin tukeminen

Uusi diplomiohjelma hakee ratkaisuja polttavimpiin ihmisasutusta koskeviin ongelmiin.
Multiple coils of different shapes within the same transcranial magnetic stimulation device: figures of eight, loops and circles. Photo: Aalto University
Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Näkymätön: Minikokoisesta supersensorista unohdettuun rakennusmateriaaliin – uusi näyttely tekee näkymättömän näkyväksi

Näe tulevaisuus uusin silmin Otaniemessä. Syyskuun 2023 Designs for a Cooler Planet -festivaalin teemana on Näkymätön.