Uutiset

Aallolle rahoitusta yhteiskunnallisen keskustelun herättämiseen

Filosofian professori Matti Häyry on saanut 160 000 euron Argumenta-apurahan Suomen Kulttuurirahastolta.

Kauppakorkeakoulun professorin, Matti Häyryn, johtama hanke Oikeudenmukaisuus ja sen vaihtoehdot globalisoituvassa maailmassa tarkastelee yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta: mitä sillä tarkoitetaan, ja onko se hyvinvoinnin tasapuolista jakautumista ihmisten kesken.

Häyryn mukaan hankkeen tavoitteena on saada asiantuntijat, median edustajat, suuri yleisö ja julkiset vaikuttajat ymmärtämään, että oikeudenmukaisuuden käsitteellä voidaan tarkoittaa monia keskenään ristiriitaisia asioita:   

– Kaikki ovat oikeudenmukaisuuden kannalla, mutta jokainen tarkoittaa oikeudenmukaisuudella eri asiaa. Joku haluaa sen palvelevan talouskasvua, toinen puhuu köyhien ja syrjäytyneiden auttamisesta. Yritämme tässä hankkeessa saada asiantuntijat ja päättäjät ymmärtämään, kuinka eri tavoin ihmiset näkevät oikeudenmukaisuuden, erityisesti kun puhutaan koko maailman asioista globalisaation yhteydessä. Tämä ymmärrys johtaa sitten toivottavasti parempaan tutkimukseen aiheesta ja parempaan poliittiseen päätöksentekoon.

Hankkeessa järjestetään työpajoja, asiantuntija- ja vaikuttajasymposiumeja sekä kaksi yleisöluentosarjaa Aalto-yliopiston Töölön-kampuksella. Kaksivuotisen hankkeen päätteeksi julkaistaan luentoihin perustuva kirja.

Argumenta on Suomen Kulttuurirahaston rahoitusmalli, joka ei ole tarkoitettu varsinaiseen tutkimustyöhön, vaan luomaan tutkijoiden ja tieteiden välistä keskustelua merkittävistä ajankohtaisista aiheista.

Vuoden 2014 Argumenta-hakuun saapui kaikkiaan 31 hakemusta, ja rahoitusta myönnettiin yhteensä 505 000 euroa kolmelle hankkeelle. Niistä vastaavat Itä-Suomen yliopiston Kuopion-hyvinvointitutkimuskeskus, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu ja Oulun yliopisto. Itä-Suomen yliopiston hanke käsittelee suomalaisten yksinäisyyttä. Oulun yliopiston hankkeessa on aiheena geenitiedon tuottaminen ja soveltaminen yhteiskunnassa.

Lisätiedot:
Professori Matti Häyry
[email protected]
puh. 040 552 0588

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Lennart Engels, Karolin Kull, Ágnes László, Julia Postrzech and Valenti Soler won the Habitare Design competition 2023.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin ja nykymuotoilun opiskelijatiimi voitti Habitare-suunnittelukilpailun 2023

Habitare-suunnittelukilpailu on tarkoitettu taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin opiskelijoille Suomessa. Tämän vuoden teemana kilpailussa oli ”Yhteisöllisyyden työkalut”. Teeman tarkoituksena oli rohkaista kilpailijoita muotoilemaan ja toteuttamaan uudenlaisia tapoja edistää yhdessäoloa ja vuorovaikutusta ihmisen mittakaavassa tai laajemminkin
The Fifth Wave - BRIE-ETLA Collection of Articles book cover
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Äänikirjoja voidaan nykyään luoda tekoälyn avulla

Tuotantotalouden laitos on julkaissut ensimmäisen tekoälyyn perustuvan äänikirjansa.
Värikkäitä ja läpinäkyviä pinnoitenäytteitä puupölkyn päällä.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Onko puu ruskeaa, sinistä, keltaista vai läpinäkyvää? Tutkijat löysivät keinon tehdä puusta läpinäkyviä ja värikkäitä pinnoitteita

Tutkijat ovat onnistuneet kehittämään puiden sisältämästä ligniinistä uudenlaisia pinnoitteita.
Open pit mining machines
Yhteistyö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Uusi yritysyhteistyöprojekti luo tekoälyratkaisuja kaivosteollisuudelle

FCAI kehittää Metson ja kumppaneiden kanssa tekoälymenetelmiä kaivostoimintaan.