Uutiset

Aallolle 10,8 miljoonaa euroa profiloitumiseen Suomen Akatemialta

Rahoitus tukee yliopiston valitsemien tutkimusalojen vahvistamista.

Suomen Akatemia myönsi 10,8 miljoonaan euron rahoituksen Aalto-yliopistolle profiloitumisen vahvistamiseksi seuraavalle neljälle vuodelle. Rahoitusmuodolla tuetaan yliopistojen valitsemien tutkimusalojen vahvistamista.

Aalto-yliopisto haki rahoitusta innovaatioekosysteemiään tukevan tutkimuksen ja yrittäjyyden kehittämiseen. Digitaalisen teknologian ekosysteemien, kestävän tuotannon ja kulutuksen sekä kapeamman, mutta erittäin ajankohtaisen meri- ja arktisen tekniikan tutkimusteemojen uskotaan parhaiten edistävän Suomen tulevaa taloudellista kasvua. Rahoitus vahvistaa näitä teemoja ja sitä osoitetaan erityisesti määräaikaisiin professoritason tehtäviin, yhteistyöhön strategista kumppanuusyliopistojen kanssa ja väitöskirjantekijöiden yritysyhteistyöhön innovaatioekosysteemin kehittämiseksi.

"Hienoa, että saimme tunnustusta toimintamme strategisesta kehittämisestä", sanoo Aalto-yliopiston vararehtori Tuija Pulkkinen.

Suomen Akatemia jakoi rahaa kaikkiaan 50 miljoonaa euroa. Akatemia teki rahoituspäätökset kansainvälisen paneelin arviointien pohjalta. Profiloitumiseen suunnattua rahoitusta myönnettiin nyt kolmatta kertaa. Ensimmäisessä haussa toukokuussa 2015 Aalto-yliopisto sai 13,6 miljoonaa euroa ja maaliskuussa 2016 toisessa haussa 12 miljoonaa euroa profiloitumisen vahvistamiseen.

Lisätietoja:

Suomen Akatemian tiedote 2.6.2017 (aka.fi)

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Dean's Impact Award, School of Business
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Dekaani palkitsee Kauppakorkeakoulun opiskelijoita myös muista kuin erinomaisista arvosanoista

Uudella Dean’s Impact Award -palkinnolla halutaan osoittaa arvostusta esimerkiksi kestävän kehityksen tai Aallon arvojen mukaisen toiminnan edistämiselle.
Lennart Engels, Karolin Kull, Ágnes László, Julia Postrzech and Valenti Soler won the Habitare Design competition 2023.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopiston sisustusarkkitehtuurin ja nykymuotoilun opiskelijatiimi voitti Habitare-suunnittelukilpailun 2023

Habitare-suunnittelukilpailu on tarkoitettu taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin opiskelijoille Suomessa. Tämän vuoden teemana kilpailussa oli ”Yhteisöllisyyden työkalut”. Teeman tarkoituksena oli rohkaista kilpailijoita muotoilemaan ja toteuttamaan uudenlaisia tapoja edistää yhdessäoloa ja vuorovaikutusta ihmisen mittakaavassa tai laajemminkin
People attending the Wellbeing Fair at Aalto's Wellbeing Week
Yliopisto Julkaistu:

Oasis mukana Aalto Wellbeing Weekillä

Oasis of Radical Wellbeing -hanke on mukana Wellbeing Weekillä 2.-6.10.
mika_sillanpaa_11_en.jpg
Nimitykset Julkaistu:

Mika A. Sillanpää: Olisi hyödyllistä, jos meillä olisi laboratoriossa pari mustaa aukkoa

Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen kiertämisestä kvanttigravitaation osoittamiseen – professori venyttää kvanttifysiikan rajoja.