Uutiset

1808 uutta opiskelijaa hyväksytty Aalto-yliopiston kandidaattiohjelmiin – onnea kaikille valituille!

Korkeakoulujen yhteishaun tulokset on julkaistu Opintopolku-palvelussa.
Opiskelijat kesällä ulkona.

Valtakunnallisen korkeakoulujen yhteishaun tulokset on julkaistu Aalto-yliopiston osalta 6.7.2021 Opintopolku-palvelussa. Hakijat voivat tarkistaa oman valintatilanteensa kirjautumalla Oma Opintopolku -palveluun osoitteessa https://opintopolku.fi/oma-opintopolku/.  

Maaliskuun lopussa päättyneessä kevään toisessa yhteishaussa Aalto-yliopiston suomen- ja ruotsinkielisiin kandidaattiohjelmiin haki yli 12 200 henkilöä, joista hyväksyttiin yhteensä 1772. Näistä tekniikan alan ohjelmiin hyväksyttiin 1290 uutta opiskelijaa, kauppatieteiden ohjelmiin 358 ja taiteiden alan ohjelmiin 124 uutta opiskelijaa. Tämän lisäksi hyväksyttiin kauppatieteiden avoimen väylän kautta (erillishaussa) 34 uutta opiskelijaa Otaniemen kampukselle ja kaksi uutta opiskelijaa Mikkelin kampukselle.

Tänä vuonna hakijoita oli eniten kauppatieteiden hakukohteeseen. Taiteiden alan hakukohteista eniten kiinnostivat Visuaalisen viestinnän muotoilu ja Kuvataidekasvatus. Tekniikan alan hakukohteista eniten hakijoita oli tietotekniikan, kone- ja rakennustekniikan sekä tuotantotalouden hakukohteisiin, joihin kaikkiin oli yli tuhat hakijaa.

”Tervetuloa Aalto-yliopistoon ja lämpimät onnittelut uusille opiskelijoille! Toisesta poikkeuskeväästä huolimatta kaikki te hakijat olette jaksaneet mukautua muun muassa erilaisiin pääsykoejärjestelyihin ja haluankin erityisesti kiittää kaikkia hakijoitamme sinnikkyydestä ja jaksamisesta tämän tilanteen aikana. Onnea hienosta suorituksesta!”, sanoo Aalto-yliopiston opetuksesta vastaava vararehtori Petri Suomala.

Osa hakijoista on hyväksytty Aalto-yliopiston avoimen yliopiston opintosuoritusten perusteella. Avoimen yliopiston väylän kautta voi hakea erikseen määriteltyihin tekniikan ja kauppatieteiden kandidaattiohjelmiin. Tekniikan ja kauppatieteiden väyläopintoihin sopiville opintojaksoille voi ilmoittautua ympäri vuoden. 

Toukokuussa käynnissä olleen siirtohaun kautta Aalto-yliopistoon haki 85 hakijaa ja eniten kiinnostusta herättänyt hakukohde oli kauppatieteiden kandidaattiohjelma. Siirtohaun tulokset julkaistaan viimeistään 9.7.2021.

Opintopolun sijoitteluajo tuo jokaiselle valitulle yhden opiskelupaikan. Sijoitteluajo kattaa kaikki yhteishaun hakukohteet yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa, ja se päättyy 2.8.2021. 

Onnea vielä kaikille uusille opiskelijoille hienosta saavutuksesta – tervetuloa osaksi Aalto-yhteisöä! 

 

Lisätietoa: 

 

Median tiedustelut: 
Eija Zitting, oppimispalveluiden vastaava päällikkö 
puh. 050 364 7778 

Hakijoiden tiedustelut: 
[email protected] 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

The winning collection by Ruusa Vuori at Aalto University's fashion show Näytös23, a model walking on the catwalk
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

Ruusa Vuori voitti Näytös23-palkinnon herkällä mallistollaan

Aalto-yliopiston muodin opiskelijoiden muotinäytöksessä perjantaina 26. toukokuuta nähtiin kandidaatti- ja maisteriopiskelijoiden mallistoja.
Kolme henkilöä keskustelee pöydän ääressä läppärit edessä. Yksi lukee samalla kirjaa.
Opinnot Julkaistu:

Uusien esihenkilöiden keskinäinen vertaistuki korostui Aallon First time manager -ohjelmassa

Ohjelman vertaistapaamiset saavat osallistujilta kiitosta, ja osa on jatkamassa niitä koulutuksen jälkeenkin.
Group of students working together on laptops
Opinnot Julkaistu:

Kurssipalaute osaksi MyCoursesia syksyllä 2023

Aalto-yliopistossa otetaan käyttöön uusi kurssipalautetyökalu ensi syksyn II opetusperiodilla.
Se tukee suositeltujen palautekäytäntöjen toteuttamista sujuvasti osana kurssin toimintaa.
Opiskelijoita kävelemässä vihreiden puiden alla
Opinnot Julkaistu:

Lahjoitukset mahdollistavat kaikille opiskelijoille opiskeluvaihtoon lähtemisen

Kansainvälinen opiskelijavaihto on oleellinen osa monen Kauppakorkeakoulun opiskelijan opintoja.