Töihin Aaltoon

Maire Syrjäkari, pedagoginen asiantuntija

Parasta työssäni on yhteisömme avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri.
Maire Syrjäkari_Aalto-yliopisto_Mikko Raskinen

”Tulin Aaltoon vuonna 2010, vaikka olin jo kauan aiemmin päättänyt, että en muuttaisi Etelä-Suomeen. Kiinnostuin kuitenkin Aallon tarjoamista tehtävistä ja näköalapaikasta, ja päätin tarttua tilaisuuteen. Olen ollut päätökseeni todella tyytyväinen.

Työni on suunnitella ja toteuttaa Aallon akateemisen henkilöstön opetusosaamiseen liittyvää koulutusta, osallistua opetuksen arviointiin sekä tukea kurssien ja ohjelmien kehittämistä. Tavoitteenamme on tukea opiskelijoiden korkealaatuista oppimista, sekä opintojen etenemistä linjakkaasti suunniteltujen ja toteutettujen koulutusohjelmien myötä.

Opettaminen yliopistopedagogisilla kursseilla voimaannuttaa joka kerta: yhteiset keskustelut eri alojen ja eri kulttuureista tulevien opettajien kanssa ovat hyödyllisiä ja mielenkiintoisia sekä osallistujille että ohjaajille. Parasta työssäni on yhteisön avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri, jossa pääsee yhdessä kollegojen kanssa liekehtimään ja kokeilemaan omia rajojaan sekä toteuttamaan jotakin ihan uutta.”

Uratarinoita

Millaista on työskennellä Aalto-yliopistossa? Tutustu aaltolaisten uratarinoihin.

Robert Rahkonen_Photo Mikko Raskinen
Töihin Aaltoon

Robert Rahkonen, controller

On hienoa päästä tukemaan Aallon toimintaa, oli kyse sitten pienemmästä opiskelijatapahtumasta tai monivuotisesta tutkimusprojektista.
Hannes Päivänsalo_photo: Mikko Raskinen
Töihin Aaltoon

Hannes Päivänsalo, IT-operaatioiden päällikkö

Aallossa minua kiinnosti mahdollisuus päästä avainrooliin modernin ja kansainvälisen yliopiston digitaalisen muutoksen ytimeen.
Tommi Mikkola_Aalto-yliopisto_Mikko Raskinen
Töihin Aaltoon

Tommi Mikkola, yliopistonlehtori

Olen pitkän linjan aaltolainen: päädyin Laivalaboratorion kesäharjoittelijasta tohtoritutkijaksi ja sitä kautta nykyisiin tehtäviin virtausmekaniikan yliopistonlehtoriksi.
Maire Syrjäkari_Aalto-yliopisto_Mikko Raskinen
Töihin Aaltoon

Maire Syrjäkari, pedagoginen asiantuntija

Parasta työssäni on yhteisömme avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri.
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: