Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta valmistuneet työelämässä

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta valmistuneet työllistyvät hyvin koulutustaan vastaaviin tehtäviin. Tältä sivulta löydät tietoa valmistuneiden työllistymisestä ja urakehityksestä.
Photo: Unto Rautio

Uraseurantakysely

Uraseurantakysely toteutetaan osana valtakunnallista akateemisten uraseurantaa yhteistyössä Aarresaaren kanssa. Aarresaari on yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden verkosto, johon kuuluu 13 suomalaista yliopistoa. Kyselyt toteutetaan yhtenäisellä kyselyllä ja samanaikaisesti viisi vuotta sitten valmistuneille. Kyselyjen toteuttamisesta vastaa yliopistojen työelämä- ja urapalveluiden Aarresaari-verkoston uraseurantaryhmä. Tällä sivulla esitetyt tulokset perustuvat tästä kyselystä saatuun dataan.

Valmistuneiden työllistyminen

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta vuonna 2017 valmistuneiden työmarkkinatilanne uraseurantakyselyn tulosten perusteella.

95 % työnantajista arvostaa vastaajien tutkintoa sekä 85 % vastaajista suosittelisi tutkintoa toisille.

90 % vastaajista oli tyytyväisiä tutkintoonsa suhteessa omaan uraansa.

Työnimikkeitä viisi vuotta valmistumisesta

Valmistuneista suurin osa työllistyy pieniin ja keskisuuriin (28 %) sekä suuriin (22 %) yrityksiin. Yrittäjinä toimii 21 %. Yliopistoissa työskentelee 10 % ja kunta työllistää 9 % viisi vuotta sitten valmistuneista.

Työnantajia
Palkka

95% valmistuneista on työelämässä tai toimii yrittäjänä tällä hetkellä, viisi vuotta valmistumisesta.  5% heistä työskentelee apurahalla.

Keskipalkka vuonna 2017 kyselyyn vastanneilla on 3900 € (mediaani).

työssä tarvittavat taidot
  • Julkaistu:
  • Päivitetty: