Palvelut

Koulutukset tutkimuksen tueksi

Aallon koulutukset ja tietoiskut tutkimuksen tueksi kattavat koko tutkimusprojektin elinkaaren. Koulutuksissa käsitellään niin tutkimusrahoituksen hakemista, projektinhallintaa ja –johtamista kuin yrittäjyyttäkin. Niissä huomioidaan myös tutkimusdatan hallinnan, julkaisemisen ja etiikan kysymykset.

Koulutusten tavoitteena on kasvattaa aaltolaisten tietoisuutta erilaisista ulkopuolisen tutkimusrahoituksen rahoitusmahdollisuuksista, parantaa tutkimusrahoitushakemusten läpimenoa sekä lisätä tuntemusta rahoittajien ehdoista ja Aallon projektinhallintakäytänteistä. Lisäksi koulutuksissa käydään läpi mm. sopimusoikeudellisia asioita, tutkimustulosten kaupallistamista ja patentointia, akateemista kirjoittamista, tutkimushankkeiden etiikkaa, tutkimusdatan hallintapolitiikkaa ja avoimen julkaisemisen periaatteita. Myös yleistä projektityöskentelyn ja esiintymistaidon valmennusta on tarjolla.

Koulutusten kohderyhmänä on pääasiassa Aallon tutkimushenkilöstö. Osa koulutuksista on suunnattu myös tohtoriopiskelijoille sekä palveluhenkilöstölle.

Katso myös interaktiivinen opas Aallon tarjoamista palveluista tutkimushankkeisiin liittyen

Koulutukset tutkimuksen tueksi Workday-järjestelmän Learning -osiossa

Löydät koulutukset Koulutukset tutkimuksen tueksi Workday-järjestelmän Learning -osiosta. Workday Learningiin pääset omalta Workdayn etusivultasi, suoraan tästä linkistä tai klikkaamalla alla olevaa kuvaketta. Voit etsiä koulutusmahdollisuuksia aihealueittain tai hakusanalla.

Menneiden Tutkimuksen tueksi -aihealueen koulutusmateriaalit löytyvät täältä ja tutkimusdatan hallintaan liittyvien koulutusten esitystallenteet ja -kalvot löytyvät täältä

Workday Learning sovellus logo1

Koulutukset tutkimuksen tueksi Workday Learningissä (ulkoinen linkki)

Workday Learning -sovelluksesta löydät tarjolla olevat koulutukset tutkimuksen tueksi

Tätä palvelua tarjoaa:

Henkilöstökoulutus

Löysitkö tästä tarvitsemasi tiedon? Jos et, ota meihin yhteyttä.
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu