Aalto-papit - palvelut kaikkien käytettävissä
Aalto-papit kohtaavat työssään sekä opiskelijoita että henkilökuntaa ja he ovat kaikkien Aalto-yhteisön jäsenten käytettävissä uskonnosta tai elämänkatsomuksesta riippumatta. Heidän puoleensa voi kääntyä myös silloin, jos henkilö toivoo tukea jonkin toisen uskontokunnan edustajien löytämisessä.
Aalto–pappien puoleen voit kääntyä, kun haluat keskustella luottamuksellisesti mistä tahansa elämään, työhön tai ihmissuhteisiin liittyvästä asiasta: Aalto-papeilla on ehdoton vaitiolovelvollisuus. Elämä koostuu monesta osa-alueesta ja aina niiden yhteensovittaminen ei ole helppoa. Voi tuntua siltä, että tekeminen ei lopu koskaan ja välillä on hyvä pysähtyä miettimään, millaisia voimavaroja on käytössä. Aalto-papin työ on parhaimmillaan ennaltaehkäisevää. Ajatuksia tai elämäntilannetta on parempi lähteä purkamaan siinä vaiheessa, kun asiat eivät ole vielä pahimmassa solmussa. Kun toimintakyky on tallella, on myös helpompi tarttua uusiin jaksamisen keinoihin. Joskus riittää, että juttelee ystävälle, sukulaiselle, läheiselle, mutta joskus se, että puhuu niin sanotusti ulkopuolisen kanssa avaa uusia näkökulmia.
Pappien puoleen voi kääntyä myös silloin, kun suru yllättää. Oli kyseessä sitten henkilökohtainen, omaan elämään liittyvä asia tai työyhteisöä koskettava, keskusteluapua ja tukea on saatavilla.
Ole rohkeasti yhteydessä elämän pienissä ja suurissa kysymyksissä! Keskusteluaikaa voit varata sähköpostilla tai puhelimitse.
Otaniemen kampus, Espoo
Otaniemen kampuksella työskentelee Aallon ja seurakuntayhtymän välisen yhteistyösopimuksen mukaisesti kaksi yliopistopastoria, tutummin Aalto-pappia. Aalto-pappien työpiste sijaitsee Kandikeskuksessa, huoneet M136 ja M138.
Anu Morikawa (opintovapaalla lukukauden 2023-24)
p.050 4644 375 (tavoitat Anun sijaisen syyskuun ajan tästä numerosta)
Toinen vakituinen Aalto-pappi aloittaa lokakuun 2023 aikana.
Mikkelin kampus
Mikkelin kampuksen yliopistopappi Jaana Pietiläiseen voit ottaa yhteyttä, kun koet tarvitsevasi keskustelua ja tukea missä tahansa elämänkysymyksessä.
Jaana Pietiläinen
p. +358 400 143 269
Yliopistopappien avoimet ovet Aalto Mikkelin kampuksella (normaalisti kuukauden 1. tiistaina) klo 11.30-13.00. Löydät Jaanan 2. kerroksen kokoushuoneesta hänen avoimen toimistonsa aikana.
Kevään 2023 päivämäärät: 10.1, 7.2, 7.3, 4.4. ja 9.5.
Mikkelin luterilaisen seurakunnan tapahtumista tietoa löytyy verkkosivuilta: https://www.mikkelintuomiokirkkoseurakunta.fi/
Starting Point of Wellbeing
Starting Point of Wellbeing tarjoaa opiskelijoille matalan kynnyksen ohjausta hyvinvointiin ja opiskelukykyyn liittyvissä asioissa. Tältä sivulta löydät tietoa mm. ajanvarauksettomasta drop-in ohjauksesta, tapahtumista, asiantuntijoiden ajanvarauksellisesta ohjauksesta ja kampuksen hyvinvointireitistä.

Wellbeing Desk - hyvinvointia koko Aallon henkilöstölle
Wellbeing Desk on Aallon koko henkilöstölle suunnattu matalan kynnyksen palvelupiste, josta saat neuvontaa ja palveluohjausta työhyvinvointiin ja työkykyyn liittyvissä asioissa.

Oppimispalvelut
- Julkaistu:
- Päivitetty: