CHEM Urafoorumi

CHEM Urafoorumi on Aalto-yliopiston kemian tekniikan opiskelijoille ja alan työnantajille suunnattu vuosittainen verkostoitumistapahtuma. Tervetuloa seuraavaan CHEM Urafoorumiin Dipoliin maanantaina 16.12.2019!
Aalto University/CHEM Urafoorumi

Työnantaja, tule tapaamaan tulevaisuuden työntekijöitä!

CHEM Urafoorumissa tapaat Kemian tekniikan korkeakoulun nuoret osaajat ja pääset kertomaan yrityksenne tarjoamista uramahdollisuuksista. Tapahtuma on erinomainen tilaisuus esimerkiksi tulevan kesän rekrytointien käynnistämiseen. Samalla pääset verkostoitumaan koulun professoreiden, tutkijoiden ja johdon kanssa.

Tämän sivun tiedot kertovat vuoden 2018 CHEM Urafoorumista. Seuraavan 16.12.2019 järjestettävän tapahtuman tiedot päivitetään syksyllä 2019. 

Tilaisuuteen osallistuminen on maksutonta. Ilmoita yrityksesi mukaan täyttämällä ilmoittautumislomake. Ilmoittautuminen sulkeutuu 16.11.2018.

Opiskelija, tutustu työnantajiin ja uramahdollisuuksiin!

Oman alan työnantajiin tutustuminen kannattaa aloittaa heti opintojen alussa. Oman urapolun suunnittelussa tiedonhaku, mahdollisuuksien kartoittaminen ja verkostoituminen on ensiarvoisen tärkeää.

CHEM Urafoorumi avaa ovet työelämään kesätöistä, harjoitteluista ja diplomityöpaikoista kiinnostuneille opiskelijoille fukseista vastavalmistuneisiin. Tapahtumassa pääset tutustumaan kemian tekniikan alojen työnantajiin yritysten omilla pisteillä. Esittele itsesi, kerro mistä olet kiinnostunut ja mitä osaat sekä kysele aktiivisesti yrityksestä. Valmistaudu tapaamisiin ottamalla CV mukaasi. Valitse päälle työnhakuun sopivat vaatteet.

Lisäksi ohjelmassa on tulevaisuuden työelämän teemoihin paneutuva paneelikeskustelu sekä työnantajien tarjoamaa CV-neuvontaa, työhaastatteluharjoituksia ja muuta työpajaohjelmaa.

Ilmoittaudu mukaan! Ilmoittautuminen sulkeutuu tiistaina 11.12.2018.

Kemian alan työpaikkoja on tarjolla on myös CareerWebissä.

Ohjelma 14.12.2018

8.30 – 8.45 Päivän avaus (Sief)

8.45 – 10.30 Aamiaistarjoilu (Ylälämpiö, Sief)

Tutustuminen työnantajien ständeihin ja fuksien postereihin

9.40 - 13.00 Kemira - pakohuonepeli (Ailigas)

10.30 – 11.15 Paneelikeskustelu: Millä eväillä työelämään? - Työelämässä tarvittavat valmiudet ja osaaminen (Kaleva)

  • Juho Talonen, Outokumpu, Senior Manager, Corporate R&D
  • Veera Eskelin, UPM, Development Manager, Innovations
  • Hanna Järvinen, Neste, Talent Acquisition Manager
  • Elsa Olmos, Kemira, Analytics Manager

*Tutustuminen työnantajien ständeihin jatkuu myös paneelikeskustelujen aikana.

11.15 – 12.00 Kahvitarjoilu (Ylälämpiö, Sief)

Tutustuminen työnantajien ständeihin

11.15 - 12.00 CV -kuvaus

12.15 – 13.45 Työnhakusparrausta/työpajoja

  • 12.15 - 13.45 CV - klinikka, (Palaver)
  • 12.15 - 13.45 Työhaastatteluharjoitus, (Takka)
  • 12.15 - 13.30 Prysmian Group - International Graduate Program: Career in Finland and abroad - Build the Future (Kaleva)
     

Ilmoittaudu mukaan työnhakusparraukseen ja työpajoihin tästä linkistä.

CV-klinikka – yritykset neuvovat! 

CV-klinikalla sinulla on loistava mahdollisuus saada vinkkejä CV:si hiomiseen suoraan yritysten HR-asiantuntijoilta!

Kaikki rohkeasti mukaan! Hakupapereidesi ei välttämättä tarvitse olla valmiiksi huippukunnossa, yritysedustajat auttavat mielellään myös ihan ensimmäisten hakemusten viilaamisessa. Toisaalta myös kokeneempi opiskelija saa uuttaa näkökulmaa CV:nsä parantamiseen, kun sitä katsoo ammattirekrytoija.

Ota CV-klinikalle mukaan valmiiksi printattu CV:si. Sinulla on 25 minuuttia aikaa keskustella hakupapereistasi yrityksen edustajan kanssa. Parhaiten hyödynnät ajan miettimällä etukäteen, mitä haluat kysyä ja tarkistaa omasta CV:stäsi.

Ilmoittaudu CV-klinikalle valitsemalla lomakkeelta sinulle sopiva aika. Voit varata vain yhden ajan.

Työhaastatteluharjoitukset – valmiina oikeaan haastatteluun!

Työhaastatteluharjoituksessa kohtaat rekrytoinnin ammattilaiset kuin aidossa työhaastattelussa. Suorituksesi jälkeen yritysten asiantuntijat kertovat miten vakuuttavasti esiinnyit ja toit osaamistasi esiin sekä antavat vinkkejä suorituksesi parantamiseen. Työhaastattelussa pienetkin asiat voivat ratkaista, joten viestintätaitojesi valmennus voi olla pitkä loikka kohti unelmiesi työpaikkaa! Työhaastattelun harjoitteleminen auttaa myös vähentämään haastattelujännitystä.

Ilmoittaudu työhaastatteluharjoitukseen valitsemalla lomakkeelta sinulle sopiva aika. Voit varata vain yhden ajan.

Urafoorumin näytteilleasettajat 2018

Andritz_oy

ANDRITZ OY

#kesätyö #opinnäytetö #vakituinentyö #jobsinenglish

ANDRITZ Oy on yksi maailman johtavista sellu- ja paperiteollisuuden järjestelmien, laitteiden ja palvelujen toimittajista. Sen tuotealueita ovat puunkäsittely, kuituprosessit, kemikaalien talteenotto ja massankäsittely. Lisäksi ANDRITZ Oy tarjoaa erilaisia biomassakattiloita ja kaasutuslaitoksia energian tuotantoon. Suomessa ANDRITZ-yhtiöiden henkilöstön määrä on noin 1 200.

Bayer_logo

Bayer

#kesätyö #harjoittelu #opinnäytetyö #vakituinen työ #jobsinenglish

Bayer on maailmanluokan innovaatioyritys, jonka ydinosaaminen keskittyy terveydenhuoltoon ja maatalouteen. Yritys on jo yli 150 vuoden ajan kehittänyt uusia molekyylejä innovatiivisiin tuotteisiin ja ratkaisuihin, jotka parantavat ihmisten, eläinten ja kasvien terveyttä. Suomessa sijaitsevat tuotantolaitokset toimivat tukikohtana maailmanlaajuiselle lääketeollisuudelle, tutkimukselle ja kehitykselle sekä kliinisille kokeille. Bayer työllistää Suomessa noin 800 henkilöä Turun ja Espoon toimipisteissään.

Beneq_logo

Beneq Oy

#kesätyö #harjoittelu #opinnäytetyö #vakituinentyö #jobsinenglish #tutkimustyö #postdoc

Beneq® on ohutkalvoteollisuuden laitteiden ja vaativien pinnoitussovellusten kehittäjä. Olemme erikoistuneet ALD-atomikerrostusmenetelmään (Atomic Layer Deposition). ALD-ratkaisumme tuottavat näkymätöntä kilpailuetua monille maailman suurimmille yrityksille mm. puolijohdeteollisuuden IoT-, 5G- ja autosovelluksisssa.

Boliden_logo

Boliden Harjavalta

#kesätyö

Boliden Harjavalta sulattaa kupari- ja nikkelirikasteita Harjavallassa ja jalostaa kuparia Porissa. Päätuotteet ovat kuparikatodi, nikkelikivi, kulta ja hopea. Lisäksi yhtiö valmistaa sivutuotteena rikkihappoa.

Borealis_polymers_oy

Borealis Polymers Oy

#kesätyö

Borealis on johtava innovatiivisten ratkaisujen toimittaja polyolefiineissa, peruskemikaaleissa ja lannoitteissa. Borealiksen pääkonttori sijaitsee Wienissä, Itävallassa, ja sillä on toimintaa yli 120 maassa. Borealis Polymers Oy:n toiminnot sijaitsevat Porvoon Kilpilahdessa, jossa työskentelee noin 900 henkilöä. Toiminnot muodostuvat viidestä tuotantolaitoksesta, innovaatiokeskuksesta ja asiakaspalvelukeskuksesta.

DuPont_logo

DuPont

#kesätyö #harjoittelu #opinnäytetyö #vakituinentyö

DowDuPont konsernilla on on Suomessa kuusi tuotantolaitosta, jotka sijaitsevat Hangossa, Jämsänkoskella, Naantalissa, Jokioisissa, Vaasassa ja Kotkassa.Työskentelemme yhdessä löytääksemme kestäviä, innovatiivisia ja markkinalähtöisiä ratkaisuja, joiden avulla ratkaistaan maailman suurimpia haasteita ja tehdään ihmisten elämästä kaikkialla parempaa, turvallisempaa ja terveellisempää.

kemira_logo

Kemira

#kesätyö #harjoittelu #opinnäytetyö #jobsinenglish

Kemiantuntemuksemme helpottaa sinun arkeasi. Tämä tarkoittaa kevyempiä ja vahvempia pakkauksia, pehmeämpiä paperipyyhkeitä ja kirkkaampia painovärejä. Teemme juomavedestä turvallista, jätevedestä puhdasta ja kemiantuntemuksemme avulla energiankäyttö tehostuu. Asiantuntemuksemme sujuvoittaa ja tehostaa päivittäistä liiketoimintaasi. Olemme sitoutunut kumppani, joka innovoi yhdessä kanssasi ja kehittää ratkaisuja, jotka luovat kannattavaa ja kestävää tulevaisuutta. Meidän tehtävämme on luoda lisäarvoa ja mielenrauhaa. Kutsumme sitä arjen parantamiseksi.

Metsä-group

Metsä Group

#kesätyö #harjoittelu #opinnäytetyö #vakituinentyö

Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä. Koko puun arvoketjun kattavan liiketoimintamme ytimessä ovat pehmo- ja ruoanlaittopaperit, kartonki, sellu, puutuotteet sekä puunhankinta ja metsäpalvelut. Keskitämme vankan puu- ja kuituosaamisemme alueisiin, joilla meillä on selvää kilpailuetua ja valoisa tulevaisuus.

Murata Innovator Electronics

Murata Electronics

#kesätyö #vakituinentyö #jobsinenglish

Murata Electronics Oy on osa globaalia, johtavaa elektroniikkakomponenttien ja -ratkaisujen valmistajaa Murataa, joka työllistää yli 75 000 henkilöä maailmanlaajuisesti. Missiomme on osallistua yhteiskunnan kehitykseen innovoimalla ainutlaatuisia tuotteita ja ratkaisuja.Vantaalla sijaitsevassa MEMS-teknologiakeskuksessamme työskentelee noin 1000 ammattilaista. Kehitämme ja valmistamme puhdastilaolosuhteissa ainutlaatuiseen 3D MEMS -teknologiaan pohjautuvia kiihtyvyys-, kallistus- ja kulmanopeusantureita mm. autoteollisuuden kriittisiin turvajärjestelmiin ja terveysteknologian sovelluksiin. Olemme globaali markkinajohtaja ajonvakautusjärjestelmien ja sydämentahdistimien liikeantureissa.

Neste

Neste

#kesätyö #jobsinenglish

Me uskomme, että jokaisen sukupolven velvollisuus on jättää lapsilleen elinvoimaisempi maapallo. Siksi tavoitteenamme on luoda vastuullisia vaihtoehtoja joka päivä. Vaihtoehtoja, jotka mahdollistavat kestävämmän ja vähemmän luonnonvaroja kuluttavan elämäntavan. Meitä nesteläisiä on Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa yhteensä noin 5 000. Olemme maailman suurin jätteistä ja tähteistä jalostetun uusiutuvan dieselin tuottaja ja tuomme uusiutuvia ratkaisuja myös lentämiseen ja muoviteollisuuteen. Etsimme joukkoomme oman alansa huippuja - ihmisiä, joilla on tahto muuttaa maailmaa puhtaammaksi.

Okmetic_oy

Okmetic Oy

#kesätyö #opinnäytetyö #osa-aikatyö #vakituinentyö

Okmetic toimittaa asiakaskohtaisesti räätälöityjä, korkean lisäarvon piikiekkoja antureiden sekä erillispuolijohteiden ja analogiapiirien valmistukseen. Okmeticilla on maailmanlaajuinen asiakaskunta ja myyntiverkosto. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Suomessa Vantaalla, missä myös valmistetaan valtaosa yhtiön toimittamista piikiekoista.

Picosun_logo

Picosun

#kesätyö #osa-aikatyö #vakituinentyö #jobsinenglish

Picosun on korkealaatuisen atomikerroskasvatusteknologian (ALD, atomic layer deposition) johtava toimittaja puolijohde- ja muuhun teollisuuteen.

Prymian_group_logo

Prysmian Group Finland Oy

#vakituinentyö #jobsinenglish #muu

Prysmian Groupilla on Suomen laajin kaapelivalikoima. Valmistamme kaapeleita Suomessa Oulun ja Pikkalan tehtailla. Liikevaihtomme 2017 oli yli 300 M€ ja palveluksessamme on yli 500 henkilöä. Konserni on investoinut Suomeen viime vuosina yli 100 miljoonaa euroa. Pikkalasta on rakennettu maailmanlaajuinen merikaapeleiden osaamiskeskus.

Pöyry logo

Pöyry

#kesätyö #opinnäytetyö #osa-aikatyö #vakituinentyö #jobsinenglish

Pöyry on kansainvälinen konsultointi- ja suunnitteluyhtiö. Tarjoamme asiakkaille lämpö- ja sähkövoiman tuotantoon, siirtoon ja jakeluun, metsäteollisuuteen, biojalostukseen ja kemianteollisuuteen, kaivos- ja metalliteollisuuteen sekä infraan, vesihuoltoon ja ympäristöön liittyviä palveluja. Kehitämme yhdessä älykkäitä ratkaisuja ja hyödynnämme viimeisimpiä digitaalisia innovaatioita. Pöyryn liikevaihto vuonna 2017 oli 522 miljoonaa euroa, ja yhtiön osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssissä. Noin 5 500 asiantuntijaa. 40 maata. 115 toimistoa. Vuonna 2018 Pöyry juhlistaa ylpeänä 60-vuotista taivaltaan yhdessä henkilöstönsä, asiakkaidensa ja kumppaneidensa kanssa.

Sappi logo

Sappi Kirkniemen tehdas

#kesätyö

Sappi Kirkniemen tehdas Lohjalla on osa Sappi Europea. Tuotamme vuosittain 735 000 tonnia korkealaatuisia Galerie-julkaisupapereita, joita käytetään laadukkaissa julkaisuissa ympäri maailmaa. Kirkniemessä työskentelee noin 550 paperialan ammattilaista tuotannosta tuotekehitykseen.

SSAB_logo

SSAB

#kesätyö #harjoittelu #opinnäytetyö #vakituinentyö #jobsinenglish

SSAB on maailmanlaajuisesti toimiva teräsyhtiö, jonka visiona on luoda entistä vahvempi, kevyempi ja kestävämpi maailma. Meitä SSAB:läisiä on noin 15000, yli 50 maassa. Tarjoamme harjoitteluohjelmia, diplomityöpaikkoja ja kesätöitä useilla paikkakunnilla Suomessa sekä ulkomailla. Kesätyöpaikkoja on myös ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoille.

Stora_Enso_logo

Stora Enso

#kesätyö #harjoittelu #opinnäytetyö #vakituinentyö #jobsinenglish

Kaikki, mitä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta.
Stora Enso on pakkaus-, biomateriaali-, puutuote- ja paperiteollisuuden uusiutuvien tuotteiden maailmanlaajuinen toimittaja osana biotaloutta. Tuotteemme ovat uusiutuvia, uudelleen käytettäviä ja kierrätettäviä. Ne muodostavat perustan innovatiivisille pakkaus-, puurakennus- ja biomateriaaliratkaisuille, joilla voidaan korvata fossiilisiin raaka-aineisiin ja muihin uusiutumattomiin materiaaleihin perustuvia tuotteita. Työllistämme noin 26 000 henkilöä, ja osakkeemme noteerataan Helsingin (STEAV, STERV) ja Tukholman (STE A, STE R) arvopaperipörsseissä.

sweco_logo

Sweco

#kesätyö #harjoittelu #opinnäytetyö #osa-aikatyö #vakituinentyö #jobsinenglish

Sweco on rakennetun ympäristön ja teollisuuden asiantuntija, joka tarjoaa suunnittelu- ja konsultointipalveluita. Työmme tuloksena syntyy terveellisiä ja turvallisia rakennuksia, tehokasta infrastruktuuria sekä kestäviä vesihuollon ratkaisuja.

teknos-logo

Teknos Group Oy

#kesätyö #työharjoittelu #opinnäytetyö #jobsinenglish

Teknos on kansainvälinen maalinvalmistaja. Tarjoamme laajan valikoiman laadukkaita maaleja ja pintakäsittelyaineita teollisuuden, rakennusalan ja kuluttajien käyttöön. Jatkuva tutkimus- ja tuotekehitystyö ja ympäristöasioiden tinkimätön huomiointi kaikessa tekemisessämme auttavat meitä täyttämään ja jopa ylittämään tämän päivän monimuotoiset vaatimukset. 

UPM-logo

UPM

#kesätyö #työharjoittelu #opinnäytetyö #jobsinenglish

Rakennamme yhdessä kestävää tulevaisuutta, joka perustuu monipuoliseen uusiutuvan puupohjaisen biomassan hyödyntämiseen. Toimimme vastuullisesti ja uudistumme innovatiivisesti.

Aalto-Helsinki

Aalto-Helsinki iGEM

#summerjob #SynBio #iGEM #competition #jobsinenglish
Become part of an iGEM team to represent Finland in an international Synthetic Biology competition.

Aalto-yliopiston tekniikan tukisäätiö

Aalto-yliopiston tekniikan tukisäätiö

Aalto-yliopiston tekniikan tukisäätiö jakaa apurahoja tekniikan alan opinnäytteisiin Aalto-yliopiston tekniikan korkeakouluissa (CHEM, ELEC, ENG, SCI) ja Arkkitehtuurin laitoksella (ARTS) ympäri vuoden. Säätiö ottaa yrityksiltä ja yhteisöiltä vastaan lahjoituksia eri tekniikan aloille.

Lisätietoja:

Susanna Saarinen
Ura- ja rekrytointipalvelut
Kemian tekniikan korkeakoulu
[email protected]
puh. +358 50 381 6398

Tietosuojailmoitukset
  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu