Väitöskirjatutkija rakennustekniikan laitokselle
Hakuaika päättyy
Yksikkö
Tehtäväalue
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa, 446 professoria ja yli 5000 työntekijää, jotka edustavat yhteensä yli 120 kansalaisuutta. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä. Monimuotoisuus on osa meitä, ja teemme jatkuvaa työtä yhteisömme monimuotoisuuden ja syrjimättömyyden varmistamiseksi. Siksi kannustammekin päteviä hakijoita taustasta riippumatta liittymään yhteisöömme.
Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu edistää korkeatasoista tiedettä ja innovaatioita teollisuuden ja rakennetun ympäristön tekniikan aloilla. Koulutamme uuden sukupolven asiantuntijoita, joiden tekninen huippuosaaminen yhdistyy vahvaan näkemykseen kestävän kehityksen roolista yhteiskuntien tulevaisuudessa. Tutkimusalueitamme ovat kestävä rakennettu ympäristö, mekaniikka ja materiaalit, monialainen energiatekniikka sekä teknisten järjestelmien suunnittelu ja toteutus. Korkeakoulumme vahvuus on läheinen yhteistyö sidosryhmien kanssa sekä opetuksen että tutkimuksen saroilla. Insinööritieteiden korkeakoulusta valmistuu vuosittain noin 45 tohtoria ja 350 diplomi-insinööriä. Korkeakoulussa työskentelee yli 700 henkilöä, joista 70 on professoreita. Tutustu lisää osoitteessa eng.aalto.fi.
Haemme nyt
Väitöskirjatutkijaa rakennustekniikan laitokselle
Väitöstutkimuksen painopiste
Hakemuksia pyydetään tutkimusprojektiin ratkaisemaan haasteita, jotka liittyvät rei’itetystä kylmämuovatusta teräksestä valmistetun katon katejärjestelmän palotekniseen rakennesuunnitteluun. Tämä hanke on yksi suuren EU-tutkimushankkeen työpaketeista.
Väitöstutkimuksen tavoitteena on ymmärtää rei’itetystä teräksestä valmistettujen katejärjestelmien rakenteellista käyttäytymistä erilaisissa palotilanteissa. Tutkimusmenetelmät sisältävät polttouunissa tehtäviä palokokeita, numeerisia simulaatioita ja analyyseja täyden mittakaavan katejärjestelmällä, joka on tehty rei’itetystä teräksestä. Odotettuihin tuloksiin sisältyvät mallinnusmenetelmät ja suunnitteluperiaatteet rei’itetystä teräksestä valmistetuille kattojärjestelmille.
Valittu hakija työskentelee tutkimushankkeessa, johon osallistuu yliopistotutkijoita ja opettajia sekä teollisia kumppaneita eri EU-maista. Ensisijainen työskentelypaikka on Aalto-yliopiston Otaniemen kampus.
Hakijaprofiili
Etsimme ennakkoluulotonta, oma-aloitteista tutkijaa, jolla on järjestelmällinen ja analyyttinen ote monimutkaisten ja monitieteisten tutkimusongelmien ratkaisemiseen. Hakijalta edellytetään erinomaisia opintosuorituksia sekä ylempää korkeakoulututkintoa rakennesuunnittelun tai konetekniikan alalta.
Odotamme hakijalta seuraavaa osaamista, taitoja ja kokemusta:
- Ylemmän korkeakoulututkinnon tasoinen tietämys kylmämuovattujen teräsrakenteiden palonkestävyyden analyysi- ja mitoitusmenetelmistä on välttämätöntä. Palosimulointiosaaminen katsotaan eduksi.
- Vahva osaaminen epälineaaristen numeeristen analyysien suorittamisesta yleiskäyttöisillä FEM-ohjelmistoilla, erityisesti Abaqus-ohjelmistolla, on välttämätöntä.
- Taito laatia CAD-piiruksia on välttämätön. Kokemus laboratoriokokeitten testien suunnittelusta ja toteuttamisesta katsotaan eduksi.
- Erinomaiset akateemisen kirjoittamisen taidot sekä kyky puhua sujuvasti englannin kieltä ovat välttämättömiä. Suomen kielen taitoa katsotaan eduksi.
- Välttämätöntä on osata työskennellä sekä itsenäisesti että osana tutkimusryhmää.
Tohtoriopintoihin hakeutuminen, opinnot ja tohtorikoulutettavan tehtävät
Hakijan tulee täyttää Aalto-yliopiston tekniikan alan tohtoriohjelman hakukelpoisuus- ja valintaperusteet, jotka on määritelty Aalto-yliopiston tekniikan alan tohtoriohjelman ohjeissa. Huomaathan, että hakijoiden ei tarvitse hakea tohtoriohjelmaan tässä vaiheessa. Ainoastaan tehtävään valittu hakija hakee tohtoriohjelmaan seuraavan hakukierroksen yhteydessä.
Tohtorin tutkinto suoritetaan hyväksytysti suorittamalla jatko-opintoihin kuuluvat syventävät opinnot (30 opintopistettä), laatimalla osajulkaisuista koostuva väitöskirja sekä puolustamalla väitöskirjaa menestyksekkäästi julkisessa väitöstilaisuudessa.
Tohtoriopintojen aikana tohtorikoulutettavalta edellytetään vertaisarvioitujen tieteellisten artikkeleiden julkaisemista alan johtavissa kansainvälisissä tiedelehdissä ja korkeatasoisissa kansainvälisissä tieteellisissä konferensseissa. Lisäksi tehtäviin kuuluu osallistuminen opetukseen tai diplomitöiden ohjaukseen liittyviin tehtäviin, aktiivinen osallistuminen tutkimusryhmän toimintaan sekä avustaminen uusien tutkimushankkeiden valmistelussa ja tutkimusrahoitushakemusten laatimisessa.
Tarjoamme
Rahoitetun tutkimushankkeen kesto on 3,5 vuotta. Tehtävän toivottu aloitusajankohta on syyskuu 2026. Työsuhde solmitaan aluksi kahdeksi vuodeksi, ja sen jatkuminen arvioidaan toisen vuoden aikana tehtävän pakollisen väliarvioinnin perusteella. Palkkaus sekä muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät Suomen yliopistojen työehtosopimuksen mukaisesti.
Pääset osaksi dynaamista ja kannustavaa tutkimusryhmää, jossa arvostetaan yhteistyötä, uteliaisuutta, innovatiivisuutta ja tieteellistä korkeatasoisuutta. Tehtävä tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet ammatilliseen kehittymiseen ja monitieteiseen oppimiseen rakennesuunnittelun ja paloturvallisuustekniikan rajapinnassa.
Aalto-yliopiston laajassa opiskelijoiden, tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden yhteisössä saat tukea urasi rakentamiseen ja ammatillisten tavoitteidesi saavuttamiseen. Monipuoliset osaamisen kehittämismahdollisuudet tarjoavat tilaisuuden kasvaa ja oppia sekä osallistua aktiivisesti henkilöstökoulutuksiin ja kehittämishankkeisiin omien kiinnostuksenkohteidesi ja tavoitteidesi mukaisesti.
Liity joukkoomme!
Jätä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta ("Hae nyt!") viimeistään 17.8.2026. Sähköpostitse lähetettyjä hakemuksia ei hyväksytä.
Odotamme hakemukseesi seuraavia liitteitä:
- Motivaatiokirje, joka sisältää hakijan yhteystiedot sekä toivotun aloitusajankohdan (enintään 1 sivu)
- Ansioluettelo (CV), jossa on tiedot hakijan tieteellisistä ansioista ja julkaisuista (mikäli sellaisia on)
- Tiivistelmä hakijan diplomityöstä (enintään 1 sivu)
- Ylemmän korkeakoulututkinnon tutkintotodistus sekä opintosuoritusote, mukaan lukien arviointiasteikon kuvaus
- Kahden suosittelijan yhteystiedot (sähköpostiosoitteineen), joihin voimme tarvittaessa olla yhteydessä suosituksen saamiseksi (enintään 2 sivua)
Aalto-yliopiston uusien työntekijöiden tulee aloittaa työnsä Suomessa. Hankkeen tiukan aikataulun vuoksi työn on alettava viimeistään syyskuussa 2026. Tämän vuoksi hakijalla tulee olla laillinen oikeus työskennellä Suomessa, esimerkiksi EU-/ETA-kansalaisuus tai voimassa oleva työnteko-oikeus.
Myös syyslukukaudella 2026 maisteriopintojaan viimeistelevät opiskelijat ovat tervetulleita hakemaan tehtävää. Tällöin arvioitu valmistumisajankohta tulee ilmoittaa selkeästi hakemuksessa. Maisterin tutkinnon on kuitenkin oltava suoritettuna ennen tohtorikoulutettavan työsuhteen alkamista.
Aalto-yliopiston työntekijöiden tulee hakea tehtävää sisäisen Workday HR -järjestelmän (Internal Jobs) kautta käyttäen omaa Workday-käyttäjätiliään. Hakemusta ei tule jättää avoimien työpaikkojen ulkoisen verkkosivun kautta. Aalto-yliopiston opiskelijoita ja vierailijoita pyydetään hakemaan tehtävää avoimien työpaikkojen sivuston kautta käyttäen henkilökohtaista sähköpostiosoitettaan (ei @aalto.fi-osoitetta).
Kannustamme jättämään hakemuksen hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä. Huomaathan, että tehtävä voidaan jättää täyttämättä, mikäli sopivaa hakijaa ei löydy.
Lisätietoja
Lisätietoja tehtävästä tai hakuprosessista antavat:
Professori Simo Hostikka (Simo.Hostikka@aalto.fi)
Vanhempi yliopisto-opettaja Wei Lu (Wei.2.Lu@aalto.fi)
Rekrytointijärjestelmää koskevissa kysymyksissä voit ottaa yhteyttä osoitteeseen hr-eng@aalto.fi.
Haluatko tietää enemmän meistä ja tulevaisuuden kollegoistasi? Lisätietoa saat katsomalla nämä videot:
This is Aalto University!
Aalto University – Towards a better world
ja Shaping a Sustainable Future.
Lue lisää Aalto-yliopistossa työskentelystä: https://www.aalto.fi/en/careers-at-aalto ja katso uusi virtuaalikampusesittelymme: https://virtualtour.aalto.fi.