Avoimet työpaikat

Tutkijatohtoreita tekoälymenetelmien hyödyntämiseen atomitason mallinnuksessa ja keminformatiikassa

Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa, 450 professoria ja yli 5200 työntekijää.  Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.Monimuotoisuus on osa meitä, ja teemme jatkuvaa työtä yhteisömme monimuotoisuuden ja syrjimättömyyden varmistamiseksi. Siksi kannustammekin päteviä hakijoita taustasta riippumatta liittymään yhteisöömme. 

Kemian tekniikan korkeakoulu on yksi Aalto-yliopiston kuudesta korkeakoulusta. Se yhdistää luonnontieteet ja tekniikan ainutlaatuisella tavalla.

Haemme nyt Aalto-yliopiston Kemian ja materiaalitieteen laitokselle useita

Tutkijatohtoreita tekoälymenetelmien hyödyntämiseen atomitason mallinnuksessa ja keminformatiikassa

Palkattavat henkilöt tulevat työskentelemään Business Finlandin rahoittamassa hankkeessa “Materials AI for accelerated industrial R&D”. Hanke on osa Otaniemi Center for Atomic-scale Materials Modeling (OCAMM) -kokonaisuutta, jota johtaa Kemian ja materiaalitieteen laitos (CMAT).

Hankkeessa työskennellään yhdessä kemian ja materiaalitieteen johtavien yritysten, Tieteen tietotekniikan keskuksen (CSC) ja Aalto-yliopiston kokeellisten tutkimusryhmien kanssa. Hanketta johtavat Prof. Miguel Caro (PI), Prof. Antti Karttunen ja Prof. Kari Laasonen.

Etsimme tutkijatohtoreita, joilla on osaamista ja aiempia näyttöjä vähintään yhdellä alla olevista osa-alueista:

  • Koneoppimispotentiaalit;

  • Automatisoidut järjestelmät, joilla voi toteuttaa valtavia määriä atomistisia simulaatioita hallitusti;

  • Materiaalien atomitason rakenteen mallinnus;

  • Molekyyylien diffuusion mallintaminen ja molekyylien vuorovaikutukset pintojen tai nanohuokoisten materiaalien kanssa;

  • Kemiallisten reaktioiden ja/tai ohutkalvojen kasvun mallintaminen atomitasolla;

  • Dataan pohjautuva keminformatiikka molekyylimallituksessa ja/tai molekyylien suunnittelussa;

  • Molekyylidynamiikkasimulaatiot

Lisätietoja tehtävistä ja hakuohjeet löytyvät englanninkielisestä hakuilmoituksesta.

Kiinnostuitko?
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu