Martti Tiuri 1925–2016 – visionääri ja tekniikan asiantuntija
Emeritusprofessori Antti Räisänen:
Martti Tiuri 1925–2016 – visionääri ja tekniikan asiantuntija
Professori Martti Tiuri toimi Teknillisen korkeakoulun radiotekniikan professorina vuosina 1962–1989 ja kansanedustajana 1983–2003. Hänellä oli poikkeuksellisen laaja ura opettajana, tutkijana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana. Hän oli eteenpäin ajatteleva ja tulevaisuuteen suuntautunut henkilö, joka oli usein mukana uusien asioiden käynnistämisessä. Teknillisen korkeakoulun radiotekniikan professorina hän auttoi luomaan ja muokkaamaan tietoyhteiskunnassa hyödyntämäämme teknologiaa ja osaamista.
Radioinsinöörinä ja tutkijana Tiuri osallistui televisiotoiminnan käynnistämiseen Suomessa. Hän antoi merkittävän panoksen moniin radiotieteen ja -tekniikan aloihin, radioastronomiaan ja kaukokartoitukseen sekä teollisuusautomaation edellyttämiin antennien ja mikroaaltoanturien tutkimukseen ja kehittämiseen. Tiuri oli erityisesti kiinnostunut lumen dielektristen ominaisuuksien mittaamisesta. Poliitikkona hän visioi tulevaisuutta ja puhui sekä ympäristöasioiden että tietoyhteiskunnan puolesta.
Martti Tiuri toimi yhtenä Suomen Akatemian viidestä ensimmäisestä tutkimusprofessorista vuosina 1970–1975. Tänä aikana avaruustutkimusta varten rakennettiin Metsähovin milliaaltoradioteleskooppi, niin kutsuttu ”Suuri kurpitsa”.
Ehkä kaikkein merkittävintä Tiurin professorikaudelta, erityisesti sen alkuajoilta, oli hänen väsymätön vaatimuksensa elektroniikan ja tietoliikennetekniikan professuurien perustamisesta. Näin Teknillisessä korkeakoulussa tehtiinkin, mikä mahdollisti Suomen edelläkävijäaseman nykyisellä tietotekniikan aikakaudella.