Uutiset

Wärtsilältä lahjoitus Aalto-yliopistolle

Wärtsilä-konserni lahjoittaa suomalaisille korkeakouluille ja yliopistoille 1,3 miljoonaa euroa. Merkittävin lahjoituksen saaja on Aalto-yliopisto.

Wärtsilä-konserni lahjoittaa suomalaisille korkeakouluille ja yliopistoille yhteensä 1 300 000 euroa vuosien 2016–2017 aikana. Wärtsilä haluaa edistää suomalaisten yliopistojen tutkimusta sekä vahvistaa Suomen kansainvälistä kilpailukykyä.

Merkittävin lahjoituksen saaja on Aalto-yliopiston tekniikan koulutusala. Aalto on monialainen yliopisto, joka toimii tekniikan lisäksi talouden ja taiteen aloilla.
- Wärtsilä on Aalto-yliopistolle tärkeä kumppani jo monien vuosien ajalta. Olemme kehittäneet yhdessä modernia teknologiaa ja rakentaneet tulevaisuutta eri tavoin. Kiitämme lämpimästi Wärtsilää lahjoituksesta, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

Muut lahjoituksen saavat yliopistot ovat Helsingin yliopisto, Svenska Handelshögskolan, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi.

Wärtsilän konsernijohtaja Jaakko Eskola puhui tänään Vaasan yliopiston lukukauden avajaistilaisuudessa.
- Wärtsilä haluaa tukea yliopistokoulutusta sekä lisätä yhteistyötä yliopistojen ja ulkopuolisen tiedeyhteisön kanssa. Meillä on erittäin hyviä kokemuksia yhteistyöstä suomalaisyliopistojen kanssa, ja näemme, että tasokkaalla yliopistokoulutuksella on tärkeä osa Suomen pitämisessä kilpailukykyisenä, kertoi Jaakko Eskola.

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

USA-Suomi-seminaari Otaniemessä
Yhteistyö Julkaistu:

Suomen ja Yhdysvaltojen välinen biotuotealan yhteistyö vahvistuu – puulle lisäarvoa innovatiivisista biomateriaaleista

Suomessa vieraili toukokuun lopulla laaja yhdysvaltalaisdelegaatio, joka tutustui maamme metsä- ja puusektoriosaamiseen. Aalto-yliopiston ja VTT:n lippulaivahanke FinnCERES on mukana kehittämässä uutta liiketoimintaa biopohjaisten materiaali-innovaatioiden avulla.
Alma Median projektitiimi, Aalto BIZ
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Vastuullisuus on tärkeä osa asumisen digitaalisia palveluita

Opiskelijat tekivät Alma Medialle yritysprojektin, jossa he kartoittivat asumisen digitaalisia palveluita kestävän kehityksen näkökulmasta.
Mira Hänninen
Yhteistyö, Opinnot Julkaistu:

Alumni Mira Hänninen: On inspiroivaa, että omalla työllä on positiivinen vaikutus yhteiskuntaan

Nykyisin Nesteellä työskentelevä alumnimme Mira Hänninen hakeutui Kauppakorkeakouluun yritysjuridiikan maisteriohjelmaan, sillä hän halusi enemmän käytännönläheistä yritysnäkökulmaa oikeustieteen opintoihinsa. ”Palkitsevinta opinnoissa oli juuri se, ettemme opiskelleet vain sääntelyn sisältöä vaan mietimme, millainen käytännön vaikutus sillä on yritysten liiketoimintaan ja päätöksentekoon.”
Puun taimia istutetaan Suomen ensimmäiseen hiilensidontaa tukevaan mikrometsään Keravalla
Yhteistyö, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä istutettu Keravalle

Keravan Kivisillan alueelle on istutettu Suomen ensimmäinen hiilensidontaa tukeva mikrometsä