Uutiset

Viima - Puumiehenkuja 5 sai seikkailuun kutsuvan nimen

Rakennuksen käyttäjät toivoivat rakennukselle virallista nimeä ja ryhtyivät pohtimaan nimeä yhdessä. Rakennuksen virallisena nimenä on ollut rakennuksen katuosoite Puumiehenkuja 5 ja viime vuosina K3 on ollut laajasti käytetty epävirallinen nimi.
Viima-rakennuksen pääsisäänkäynti
Viima-rakennus sijaitsee osoitteessa Puumiehenkuja 5. Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Uusi nimi Viima juhlistaa uutta alkua rakennukselle, joka tarjoaa kodin muun muassa Insinööritieteiden korkeakoulun tutkimusryhmille, Sähkötekniikan korkeakoulun sähkökonesalille, Aalto Design Factorylle, Startup Saunalle sekä Aalto Ventures Programille.

Viiman yksi siipi peruskorjattiin ja toinen rakennettiin uudelleen 2021-2022, jonka jälkeen rakennukseen muutti myös uusia toimijoita. Rakennuksen pääkäyttäjät kokoontuivat muuton jälkeen keskustelemaan virallisesta nimestä. 
Vuonna 1968 valmistunut Viima tunnettiin ennen nimellä Puumiehenkuja 5, sillä yliopisto käyttää katuosoitetta nimenä virallisen kutsumanimen puuttuessa. Rakennusta on aikaisemmin kutsuttu nimillä Konetekniikka 3 ja K3. Rehtorin päätöksellä keskusteluista nousseista vaihtoehdoista Viima vahvistettiin rakennuksen uudeksi nimeksi.

Nopea suunnannäyttäjä

Viima viittaa ilmavirtaan, jonka tunnet kasvoillasi liikkuessasi nopeasti. Nimenä se sopii lähistöllä olevien rakennusten (Kide, Marsio, Väre) nimien tyyliin, ja se viestii nopeutta, suuntaa ja seikkailua. Näiden teemojen taakse rakennuksen eri toimijat voivat asettua. Nimi on suomenkielinen sana, mutta se on helppo myös ei-suomenkielisten lausua. 

Rakennuksessa järjestetään usein erilaisia tapahtumia, kuten työpajoja, hackathoneja ja  opiskelijaprojektien näyttelyitä. Lisäksi se tarjoaa tiloja monenlaisille toimijoille Aalto-yliopiston opiskelijoista ja henkilökunnasta alkaen ulkopuolisiin yrityksiin ja yhteisöihin. Viima on suunniteltu edistämään innovaatiota ja yhteistyötä monitieteisen ympäristön avulla, tuoden yhteen uusia ideoita, huipputuloksia tuottavat tutkijat ja asiantuntemuksensa jakavat opiskelijat.

Lue lisää

Viima-rakennuksen pääsisäänkäynti

Viima

Puumiehenkuja 5

Toimipisteet
Puumiehenkuja 5

Aalto-yliopisto Works K3 -työmaa käynnistymässä

Aalto-yliopisto Works K3 -hanke on käynnistymässä suunnitelmien mukaisesti helmikuun aikana ”Seaside-osan” peruskorjauksella ja jatkuen myöhemmin vanhan toimistosiiven purkutöillä sekä uudisosan rakentamisella.

Uutiset
Illustration aerial image of Aalto Works block, in beige and white, with the new buildings in natural wood colour

Aalto-yliopisto Works

Konekorttelista tulee Aalto Works-kortteli 2025 mennessä.

Kampus
  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Glitch-taidekuva sinipunaisesta aallosta, teksti 'Ja ihminen loi älyn' ja Aalto-yliopiston logo
Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusi podcast valottaa tekoälyn syviä suomalaisia juuria

Tekoälytutkijat Arno Solin ja Eric Malmi haastattelevat alan konkareita, yrittäjiä ja huippuasiantuntijoita tekoälyn historiasta, mullistuksista ja ihmiskunnan tuhon todennäköisyydestä.
The 3 members from the Kenno team smiling at the camera in a picture selfie style
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen antropologin yritys nojasi vahvaan tutkimusosaamiseen

Etnografinen tutkimustoimisto Kenno Oy syntyi vuonna 2014, kun sen kolme perustajaa viimeisteli maisteriopintojaan Helsingin yliopistossa ja halusi luoda itselleen kiinnostavan työpaikan.
A group of people cheering with branded black cups. 4 people sitting, 2 on each side, and one in the middle standing up. 3 men and two women
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Kolmen tutkijan ideasta syntyi deep tech -yritys

Vahvaan tutkimusosaamiseen nojaava Sim Analytics Oy sai alkunsa, kun kolme LUT-yliopiston eri laboratorioissa työskennellyttä tutkijakollegaa alkoi miettiä, miten tarjota ja analysoida dataa teollisuusyritysten liiketoimintapäätösten tueksi.
Punainen palvelukatkon ilmoitus IT-palveluista, jossa edistymispalkki
Yliopisto Julkaistu:

Yleispalvelimet uudelleenkäynnistetty 8.7.

Yleispalvelimet kosh.aalto.fi, lyta.aalto.fi sekä kevyen laskennat palvelimet brute.aalto.fi ja force.aalto.fi on uudelleenkäynnistetty 8.7.