Veden voima – Suomi on vesidiplomatian mahtimaa
Vesi on kaiken elämän edellytys paitsi luonnolle, myös ihmisille. Lukuisissa muinaisissa mytologioissa vesi oli olemassa jo ennen luomista, ja ihmiskunta on rakentanut sivilisaationsa veden varaan tuhansien vuosien ajan – vaikkapa Niilillä, Gangesilla tai Kaksoisvirranmaassa.
Mutta vaikka vesi on elämän tuoja, se on myös sotien synnyttäjä: toisilla sitä on liikaa, toisilla aivan liian vähän. Veden määrä maapallolla on vakio, mutta ihmisen toiminta on jo muovannut sen kiertokulkua. Ilmastonmuutoksen vaikutukset, kuten eri puolilla paheneva kuivuus, lisäävät vedestä aiheutuvia konflikteja ja kurjuutta entisestään.
Aalto-yliopiston vesitalouden professori Marko Keskinen kuvaa tilannetta lauseella ’vesi politisoituu ja politiikka vesittyy’. Globaalit vesikysymykset ovat yhä vahvemmin politiikkaa.
Veteen liittyvien jännitteiden purkamiseen tarvitaan paitsi teknistä vesiosaamista ja -tutkimusta, myös vesidiplomatiaa, ja näissä Suomi on koko maailman mitassakin edelläkävijä. Suomen asemasta kertoo muun muassa se, että YK:n kummatkin rajavesien käyttöä koskevat puitesopimukset vuosilta 1992 ja 1997 ovat Suomen alullepanemia.
Tähän taas on tutkijoiden, kuten Marko Keskisen, työllä ollut valtava vaikutus.
Keskisen ei alun perin edes pitänyt päätyä akateemiselle uralle, vaan hänen suuntanaan oli maailman pelastaminen kansainvälisissä tehtävissä, muun muassa YK:n ja ulkoministeriön palveluksessa.
”Vesi vei kuitenkin mennessään. Nykyinen emeritusprofessori Pertti Vakkilainen osasi kuivalla brittihuumorilla sävytettynä kertoa veden merkityksestä sekä Suomessa että maailmalla. Oivalsin, että vesi on todella iso globaali juttu”, Keskinen kuvaa päätymistään Aaltoon.
Vesi politisoituu
Vesistöt eivät tunne valtioiden rajoja, ja Keskisen mukaan veteen liittyvät kiistat ovat usein seurausta kolmesta tähän kytkeytyvästä tekijästä. Ensinnäkin jaetut vesivarat ovat tärkeitä elinkeinojen, kuten maatalouden kannalta.
Toinen vaikuttava tekijä on veden niukkuus, eli sen käyttö ylittää saatavilla olevan määrän – johon ilmastonmuutos tuo yhä lisääntyvää epävarmuutta, Keskinen muistuttaa.
Kolmantena tekijänä on veden politisoituminen: usein kiistan osapuolilla ei ole toimivia poliittisia suhteita tai taustalla vaikuttavat muut poliittiset jännitteet. Jos esimerkiksi yhteisen vesistön yläjuoksulla rakennetaan patoa, vesi politisoituu teknisen prosessin aiheuttaman epävarmuuden takia.
”Tilanteessa tuntuu kuin olisi käsi kurkulla. Vaikkei se edes puristaisi, tunne on ikävä”, Keskinen sanoo.
Veden politisoitumisen lisäksi Keskinen puhuu myös politiikan vesittymisestä: kun yhteisen vesistön jakavien maiden välillä on muutenkin poliittisesti vaikeaa, vettä voidaan käyttää politiikan välineenä.
Tämän tunnistaa hyvin Kazakstanista lähtöisin oleva tutkija Bota Sharipova, joka tekee väitöskirjaa hollantilaisen IHE Delftin vesialan instituutissa. Hän on yhteistyössä Marko Keskisen kanssa tutkinut luottamuksen rakentumista vesidiplomatiassa.
”Taustani kautta olen oppinut, miten elintärkeää luottamus on vesistöt jakavien maiden välillä; että voi odottaa muilta mailta hyvää tahtoa ja halua yhteistyöhön. Kotiseutuni Araljärven kohdalla olen joutunut huomaamaan, että näin ei useinkaan ole. Paljon on kiinni siitä, millainen hallinto maissa on ja millaisia ihmisiä politiikan taustalla kulloinkin on”, Sharipova sanoo.
Araljärvellä veden niukkuus on paitsi politisoinut veden, myös tehnyt siitä politiikan välineen. Tämä heijastui vuosikymmeniä esimerkiksi pitkäaikaisten kilpailijamaiden Uzbekistanin ja Tadžikistanin väleihin, joissa ei luottamusta tai yhteistyötä juuri ollut. Kun Uzbekistanin itsevaltainen päämies vaihtui uuteen vuonna 2016, hänen ensimmäinen vierailunsa kohdistui naapurimaa Tadžikistaniin.
”Tuolloin maat oikeasti alkoivat keskustella vesikysymyksistä ja yhteistyöstä. Usein ollaan riippuvaisia vain yhdestä ainoasta henkilöstä, ja on myös tärkeää ymmärtää, mikä ja ketkä vaikuttavat näiden päätöksiä tekevien ihmisten päätöksiin. Tämä on minulle edelleen suuri mysteeri, vaikka olen tutkinut luottamusta jo monta vuotta. Luulen, että olen havainnut vasta jäävuoren huipun”, Sharipova naurahtaa.
Luottamuksen rakentaminen voi olla vaikeaa, mutta menettäminen ei, sen on esimerkiksi Ukrainan sota osoittanut Suomen ja Venäjän suhteissa. Vesi silti yhdistää maat toisiinsa, ja rajavesiyhteistyö onkin yksi harvoista asioista, jossa Suomen ja Venäjän välillä on yhä jonkinlaiset yhteydet olemassa, Keskinen muistuttaa.
Elinkeinot vaakalaudalla
Vesi on paitsi luonnonvara, myös strateginen ja taloudellinen resurssi. Veteen liittyvissä kiistoissa on kysymys paljon muustakin kuin vain vedestä: esimerkiksi poliittisesta vaikutusvallasta, ruoasta ja energiasta – valtioiden, yhteisöjen ja ihmisten selviytymisestä.
Niinpä veteen liittyvät ääri-ilmiöt iskevät suoraan myös maailmantalouteen: valtiot ja yritykset kamppailevat muun muassa veden niukkuuden aiheuttamien toimitusvaikeuksien kanssa.
Kesällä 2023 Euroopan laivakuljetuksille tuotti ongelmia keskeisten jokiväylien kuten Reinin kuivuminen. Tämän vuoden alkupuolella veden vähäisyys Panaman kanavassa oli ajamassa rahtialuksia 13 000 kilometrin kiertoreitille. Kansalainen on saanut huomata ongelmat tyhjinä hyllyinä kaupoissa sekä kohonneina hintoina kukkarossaan.
Näiden selkeästi havaittavissa olevien ilmiöiden lisäksi veden vähyys vaikuttaa myös tuotteiden alkulähteillä: kuivuus pakottaa eri puolilla maailmaa rajoittamaan vedenkulutusta, mikä saattaa johtaa esimerkiksi tehtaiden sulkemisiin tai vähentää maataloustuotantoa, muistuttaa professori Katri Kauppi Kauppakorkeakoulusta. Hän tutkii ilmastonmuutoksen vaikutusta logistiikkaan ja kuljetusketjuihin.
”Veden väheneminen vaikuttaa paitsi raaka-aineiden ja tuotteiden saatavuuteen, myös laatuun ja hintaan, esimerkiksi maatalouden erilaisina kasvuolosuhteina. Ilmastonmuutos vaikuttaa jo esimerkiksi kahvin tuotantoon. On myös paljon valmistavaa teollisuutta, kuten elektroniikka- tai vaateteollisuus, joiden prosesseissa käytetään runsaasti vettä. Ja mitä vähäisemmäksi vesi käy, sitä isompi hinta tuotteille tulee”, Kauppi muistuttaa.
Tietyillä kuivuudesta kärsivillä alueilla on jo nyt vedenkäytön rajoituksia, kuten esimerkiksi tomaateistaan tunnetussa Espanjassa. Kaupin mukaan on kenties vain ajan kysymys, milloin ilmastonmuutos iskee vielä laajemmin globaaliin liiketoimintaan, sillä esimerkiksi pilvipalveluja tuottavat datakeskukset vaativat valtavasti vettä jäähdytykseen.
Entä mitkä seuraukset näillä talouden häiriöillä on poliittiseen vakauteen? Tämän kysymyksen globaali vesiyhteisö saa varmasti vielä ratkottavakseen.
Vesidiplomatian ytimessä
Vesivarat ovat yleensä julkisen sektorin hallussa, joten veteen liittyvissä kiistoissa osapuolina ovat valtiot. Kiistojen ratkaisussa riittää haasteita, sillä myös väestönkasvu ja kasvava vedenkulutus lisäävät konfliktien riskiä.
”Ikävä kyllä, elämme maailmassa sellaisessa tilanteessa, että monenkeskisiä sopimuksia – halua pitää yhdessä sovituista asioista kiinni – nakerretaan monelta nurkalta samanaikaisesti. Tämä on syy siihen, miksi on siirrytty rajavesiyhteistyöstä vesidiplomatiaan”, Keskinen sanoo.
Vesidiplomatiassa Suomi on monella tapaa ainutlaatuisessa asemassa, sanovat tiivistä yhteistyötä tekevät asiantuntijat Marko Keskinen Aallosta ja Antti Rautavaara, joka on vesiasioiden erityisedustaja ulkoministeriön vetämässä Rauhanvälityskeskuksessa.
Vesidiplomatiassa yhdistyy kaksi Suomen vahvuutta: tekninen vesiosaaminen sekä poliittinen diplomatiaprosessi. Rautavaara näkee kytköksen siihen, kuinka Suomi on pienenä maana suurvaltojen puristuksessa hyötynyt toimivasta alueellisesta yhteistyöstä.
”Rajavesistötematiikka liittyy siihen samaan yhtälöön, kun toisen maailmansodan jälkeen piti löytää tapa elää Neuvostoliiton kanssa, ja maiden väliset 19 vesistöä virtaavat riippumatta siitä, minkälaiset suhteet naapurin kanssa on. Se on pakottanut meidät miettimään, miten asioista sovitaan yhdessä”, Rautavaara sanoo.
Marko Keskinen muistuttaa puolestaan pitkäjänteisestä rauhanvälitystyöstä, jossa Suomelle on syntynyt vahva kansainvälinen profiili. Se on osittain peräisin CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundationista, mutta myös entisen poliitikon ja diplomaatin Elisabeth Rehnin, presidentti Tarja Halosen, Kirkon ulkomaanavun ja muiden järjestöjen panoksesta.
Ja kun Suomi on kokoaan suurempi peluri globaalin vesidiplomatian kentällä, on Aalto-yliopistolla merkittävä osansa siinä, että maa on ylipäätään noussut alan kärkikastiin.
”Aallon merkitys Suomen vesidiplomatian alullepanijana on perustavanlaatuista”, Rautavaara kiittelee.
”Tuskin olisimme samalla tavoin päässeet eteenpäin ilman Markon, ja professorien Olli Varis sekä Matti Kummu uraauurtavaa työtä. Olemme yhdessä myös onnistuneet saamaan asiaan positiivisen vireen aina ministeriöitä ja valtionhallinnon ylintä johtoa myöten”, Rautavaara sanoo.
Vesidiplomatian edistämiseen tarvitaan kuitenkin myös luotettavia kumppaneita, joita Suomen tapauksessa ovat esimerkiksi Ruotsin kansainvälinen vesi-instituutti Siwi, Sveitsin Geneva Water Hub ja siihen kytkeytyvä, Senegalissa toimiva Dakar Water Hub.
Vesi sitoo yhteen
Veden väheneminen aiheuttaa maailmanlaajuisesti yhä suurempia haasteita, joiden ratkomisessa kansainvälinen yhteistyö ja luottamus ovat keskeisessä roolissa. Marko Keskisen ja Bota Sharipovan tutkimus kuitenkin osoittaa, että luottamus on vesidiplomatiassa hyvin häilyvä konsepti ja pitkälti riippuvainen eri tahoista – ja etenkin ihmisistä – jotka ovat osallisina.
”Tämä tekee jokaisesta tapauksesta ainutlaatuisen. Vesidiplomatiassa on vaikeaa saada valmiita tuloksia, jotka olisivat sovellettavissa kaikkiin tilanteisiin”, Sharipova sanoo.
Entisen Jugoslavian alueen Savajoki on Keskisen ja Sharipovan mukaan erinomainen esimerkki vesidiplomatian onnistumisesta. Kroatian ja Serbian välit olivat tulehtuneet 1990-luvulla, mutta Savajoen asioita käsittelevän komission avulla alueelle on onnistuttu rakentamaan toimiva ja epäpoliittinen yhteistyö.
Vaikka veden väheneminen uhkaa rauhaa ja turvallisuutta, Antti Rautavaara muistuttaa, että samalla vesi kuitenkin tarjoaa mahdollisuuksia yhteistyöhön ja vakauden edistämiseen. Keskinen mainitsee Lähi-idän, ja siellä erityisesti Israelin, palestiinalaisten ja Jordanian kiistat Jordanjoen vesistä. Gazan sota on ehkä nyt murskannut toiveet rauhasta, mutta sielläkin vesi-, ruoka- ja energiayhteistyön kautta on aiemmin onnistuttu vähentämään jännitteitä.
”Vesi virtaa maasta toiseen ja sitoo ne konkreettisesti toisiinsa. Kun veden ympärille rakennetaan teknistä yhteistyötä, rakennetaan samalla myös luottamuksen eri muotoja. Ne säteilevät parhaimmillaan positiivisesti muuhunkin alueelliseen yhteistyöhön ja saavat aikaan pitkäaikaisia, toimivia ratkaisuja”, Keskinen sanoo.
Artikkeli on julkaistu Aalto University Magazinen numerossa 34 (issuu.com) syyskuussa 2024.
Lue lisää uutisia
Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa
Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Kuusi Aallon alaa ylsi maailman sadan parhaan joukkoon ShanghaiRankingin vertailussa
Vertailussa tarkastellaan muun muuassa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta, huippututkimusta sekä kansainvälistä yhteistyötä.
Väitös: Elokuvaohjaaja ei johda vain visiota – myös luova ryhmä tarvitsee johtamista
Hanna Maylettin väitöstutkimus tunnistaa elokuvaohjaajan taiteellisessa johtajuudessa kaksi toisiinsa kietoutuvaa ulottuvuutta: teoksen sisällön sekä työryhmän sosiaalisten prosessien säätelyn.