Uutiset

Väyläopiskelijan tarina: omaa alaa etsimässä, oikea suunta löytyi väyläopinnoista

Roosan opintopolku vei hänet lyhytterapian opinnoista kauppatieteilijäksi. Avoimessa yliopistossa tehty intensiivinen yhdeksän kuukauden väyläopiskelujakso avasi oven Aallon kauppakorkeakouluun.
Vaaleahiuksinen henkilö mustassa topissa ja beigessä huivissa ruskean koiran vieressä.

Kuka olet ja miten päädyit opiskelemaan kauppatieteen väyläopintoja?

Olen Roosa, 27 vuotta. Olen kotoisin Kajaanista mutta olen asunut Helsingissä vuodesta 2018 alkaen. Ennen Helsinkiin muuttoani asuin pitkään Oulussa. 

Tavoitteenani oli hakea opiskelemaan ravitsemustieteitä ja osittain sen vuoksi muutin Helsinkiin. Hain opiskelemaan ravitsemustieteitä kerran, mutta lopulta ala ei kuitenkaan tuntunut minulle sopivalta. 

Mietin välissä myös psykologian opintoja, ja päädyin aloittamaan ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin opinnot. 

Syksyllä 2024 kiinnostuin kauppatieteen opinnoista ja aloitin kauppatieteen väyläopinnot Aalto-yliopiston avoimessa yliopistossa. Kauppatieteet alkoivat kiinnostamaan, koska olen aina ollut kunnianhimoinen ja rupesin miettimään uudelleen, onko psykologian tai lyhytterapian suuntaus juuri se, minne haluan mennä.

Valitsin Aalto-yliopiston, koska asuin jo pääkaupunkiseudulla ja elämäni on jo täällä. Halusin myös haastaa itseäni, ja Aallossa ympäristö vaikutti siihen sopivalta.Väylän opintopistevaatimuksen laskeminen aiemmasta 60 opintopisteestä 42 opintopisteeseen vahvisti valintani.

Väylä tuntui valintakoetta sopivammalta vaihtoehdolta minulle, koska paine ei silloin kohdistu vain yhteen päivään ja yksittäiseen koetilanteeseenKoska väyläopinnot kattavat osan ensimmäisen vuoden opinnoista, sain samalla tutkintoa eteenpäin, ja nyt minulla onkin kandidaatintutkinto aikalailla puolivälissä.

Millainen oli opiskeluaikasi avoimessa yliopistossa?

Väyläopiskelu oli raskasta. Tein opintojen ohella töitä kolme vuoroa viikossa sekä opiskelin osittain samanaikaisesti myös lyhytterapeutiksi. Suoritin lopulta 48 opintopistettä yhdeksän kuukauden aikana. Halusin päästä tutkinto-opiskelijaksi vuodessa, joten käytin opiskeluun melkein kaiken liikenevän ajan. Suoritin opintoja mahdollisimman paljon etänä, jotta aikaa ei mennyt turhiin siirtymiin kotoa kampukselle. Laitoin muun elämän ”tauolle” opintojen ajaksi, ja sitä jaksoi, koska tiesin tämän olevan vain väliaikaista. 

Opin parhaiten itsekseni ja siksi tein opintoja omasta tahdostani pääosin itsekseni. Työelämän viestintä- ja vuorovaikutustaidot -kurssilla tutustuin muihin väyläopiskelijoihin, joiden kanssa pystyin vaihtamaan ajatuksia ja saamaan vertaistukea. Muilla kursseilla ryhmätöissä oli apua siitä, että tunsin jo muita väyläopiskelijoita, ja tiesin että meillä on samanlaiset tavoitteet ryhmätyölle.

Omasta mielestäni Avoimessa yliopistossa opiskelu vaatii itsensä johtamisen taitoja. Olisi hyvä tietää jo etukäteen, miten itse oppii, niin aikaa ei mene oppimaan oppimiseen. Myös hyvä kalenterinhallinta ja suunnittelu on tärkeää.

Pitkähiuksinen henkilö istuu ruskeassa tuolissa, yllään musta paita ja harmaa hame. Takana ikkuna, josta näkyy maisema.

Miten olet viihtynyt tutkinto-opinnoissa ja mikä on pääaineesi?

Aloitin tutkinto-opiskelijana syksyllä 2025 ja opinnot ovat lähteneet hyvin käyntiin. Painetta arvosanoista ei ole enää niin paljoa, joten opiskelu on ollut rennompaa. Olen keskittynyt enemmän ihmisiin tutustumiseen, ja vapaa-aikaakin on ollut nyt enemmän, kun en tee samanaikaisesti töitä.

Sain ystäviä tutorryhmästäni, ja olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä syksyn aikana. Tutorporukassamme oli opiskelijoita, jotka olivat päässeet tutkinto-opiskelijaksi väylän tai siirtohaun kautta. Oli kivaa, että olimme kaikki suunnilleen samassa vaiheessa opintojen kanssa.

Osallistuin myös melko aktiivisesti orientaatioviikon tapahtumiin. Aluksi pohdin hieman osallistumista, mutta olen tyytyväinen, että osallistuin. 

Pääaineeni on johtaminen. Olen aina tiennyt, että minussa on luontaista johtajuutta, joten johtaminen pääaineena tuntui luonnolliselta valinnalta myös taustani huomioiden. Lyhytterapiaosaaminen on varmasti vahvuus johtajatehtävissä.

Sivuaineeksi olen ajatellut ottaa jotain hieman analyyttisempaa, esimerkiksi tilastotiedettä tai rahoitusta. Lopullista päätöstä en kuitenkaan ole vielä tehnyt. 

Olen opiskellut syksyllä 2025 vielä joitain peruskursseja sekä pääaineeni opintoja. Menin myös mukaan pääaineeni ainejärjestö Managementin hallitukseen.

Mitä ajatuksia sinulla on tulevaisuuden työuran suhteen?

Tällä hetkellä minulla ei ole vielä kovin selkeää ajatusta siitä, mitä haluaisin tehdä työkseni, mutta jotain asiantuntijatöitä. Haluaisin sellaisen työn, missä voisin hyödyntää monipuolista osaamistani, sosiaalisia taitojani ja terapeutin ammattiani. Olen luottavaisin mielin urani suhteen.

Henkilö valmistaa pastaa kodikkaassa keittiössä. Pöydällä on kynttilä, viinilasi ja jauhopussi.

Miltä elämäsi näyttää opintojen ulkopuolella? 

Asun puolisoni kanssa Helsingissä. Vapaa-ajallani harrastan jazz-tanssia, ja se onnekseni pysyi mukana myös koko väyläopintojen ajan. Nyt aikaa treenaamiselle on taas enemmän, kun opiskelupaineita on vähemmän. 

Rentoudun viettämällä aikaa läheisteni kanssa. Tykkään myös laittaa ruokaa ja leipoa. 

Miten neuvoisit väyläopintoja aloittavaa opiskelijaa?

Tein itse 48 opintopistettä väyläopintoja. Alun perin suunnittelin opinnot niin, että otin syksylle neljä kurssia, ja keväälle olisi sitten jäänyt kolme (kuuden opintopisteen) kurssia. Mielestäni on hyvä ottaa syksylle hieman enemmän opintoja, jotta keväällä ehtii vielä täydentää, jos joku syksyn kursseista ei sujunutkaan hyvin.

Tärkeintä onkeskittyä omaan tekemiseen. Kauppatieteen väylässä tutkinto-opiskelijaksi pääsevät valitaan keskiarvon perusteella, ja se toi tietenkin paineita. Huomasin myös, että keskiarvovaatimuksesta keskusteltiin somessa. 

Itse koin, että spekulointiin kuluva aika on pois omasta tekemisestäni ja tuo itselleni vain turhaa stressiä. Yritin pitää pään kylmänä ja olla lannistumatta. Yksittäinen huono arvosana ei kaada kaikkea.

Lue muiden kauppatieteen väyläopiskelijoiden tarinoita

Väyläopiskelijan tarina: Tradenomista kauppatieteilijäksi

Elisa kertoo kokemuksistaan väyläopiskelijana

Elisa Kultanen kahvilassa

Väyläopiskelijan tarina: Matka kauppatieteiden maailmaan

Noora kertoo opinnoistaan Avoimessa yliopistossa. Hän jakaa kokemuksensa siirtymisestä ammattikoulusta yliopistoon ja kertoo elämästään tutkinto-opiskelijana.

Noora Isotalo istumassa puussa

Tutustu avoimeen yliopistoon

Woman looks at laptop, pad and notebook

Avoimen väylä: vaihtoehto valintakokeille

Avoimessa yliopistossa voit suorittaa avoimen väylän ja hakea tutkinto-opiskelijaksi.

Aalto-yliopiston avoin yliopisto
Kuva Kauppakorkeakoulun sisätiloista. Tilassa on puulattiat, portaat, mukavat istuimet ja ihmisiä kävelemässä ja istumassa.

Avoimen väylän opinnoilla kauppatieteen tutkinto-opiskelijaksi

Suorittamalla avoimen väylän kautta vähintään 42 opintopistettä erikseen määriteltyjä kauppatieteiden perusopintoja, voit hakea tutkinto-opiskelijaksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kandidaattiohjelmaan (vuoden 2025 valintaperusteet).

Aalto-yliopiston avoin yliopisto
Wide Open Uni

Aalto-yliopiston avoin yliopisto

Avoin yliopisto on olemassa kaikille. Avoin yliopisto mahdollistaa opintoihin osallistumisen kaikille Aalto-yliopiston tieteenaloista ja opetuksesta kiinnostuneille. Opintotarjonta koostuu eri oppiaineiden kursseista ja opintokokonaisuuksista.

  • Päivitetty:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kolme ihmistä kävelee ylös puisia portaita seinän vieressä, jossa on pystysuorat puusäleet ja roikkuvia koristeita.
Opinnot Julkaistu:

Aalto-yliopisto vastaanotti lähes 6700 hakemusta englanninkielisiin kandidaattiohjelmiinsa

Suosituimmat hakukohteet tammikuun 22. päivänä päättyneessä haussa Aalto-yliopiston englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin olivat International Business, Economics, ja Computer Engineering.
Ihmisiä työskentelemässä pöydän ääressä, kannettavat tietokoneet, muistilaput ja kahvikupit. Yksi henkilö kirjoittaa muistiinpanoja.
Yhteistyö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Ilmoittaudu Unite! Training Programme on Sustainability for Prospective Leaders -koulutusohjelmaan

Kansainvälinen verkkokoulutus opiskelijoille, opetushenkilöstölle ja johtajille, jotka haluavat edistää kestävän kehityksen aloitteita omissa organisaatioissaan. Ilmoittaudu viimeistään 13. helmikuuta 2026.
Kuva: Mikko Raskinen
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aallon elämänlaajuinen oppiminen paransi vaikuttavuuttaan vuonna 2025

Niin osallistujien, kurssien kuin suoritettujen opintopisteiden määrät nousivat verrattuna edellisvuoteen.
Ihmisiä on kokoontunut ulkona nurmikentälle, taustalla kivirakennelmia pilvisen taivaan alla.
Yliopisto Julkaistu:

Hakuaika Aalto-yliopiston kesäkouluun 2026 on nyt auki

Aalto-yliopiston kesäkoulu järjestää tänä vuonna yhteensä 11 kesäkurssia, joista neljä on kesän 2026 uutuuksia.