Uutiset

Valtavirtaelokuvakin taipuu kulttuurisen ylivallan vastustamiseen

Vähemmistöjen esiin tuominen vaatii elämäkertaelokuvalta kriittisyyttä ja vahvaa sidettä nykyaikaan, tuore väitöstutkimus korostaa.

KuM Alejandro Pedregal käsittelee väitöstutkimuksessaan tapoja, joilla alistettuja vähemmistöjä on historiassa esitetty ja kysyy, miten elämäkerrallisia esittämisen muotoja voi hyödyntää hegemonian, eli kulttuurisen ylivallan, vastaisiin tarkoituksiin.

– Yksi keskeinen kysymys tutkimuksessani on, voidaanko hegemonisia esittämisen tapoja hyödyntää vaihtoehtoisten historiakäsitysten ja alistettujen vähemmistöjen kuvaamisessa ilman, että nämä tulevat osaksi tai vahvistavat hegemoniaa, sanoo Pedregal, joka hyödyntää työssään erityisesti italialaisen marxistin Antonio Gramscin kulttuurisen ylivallan teoriaa.

Pedregal ehdottaa, että valtavirran elämäkertaelokuvaa on mahdollista muovata uudelleen siten, että se tuo esille vaihtoehtoisia kertomuksia historiasta sekä vähemmistöjen käsityksiä maailmasta. Tätä vastahegemonisen elokuvan muotoa hän kutsuu termillä ”testimonial biopic”, todistuksellinen elämäkertaelokuva.

– Perinteisesti elämäkertaelokuva yksinkertaistaa historiallisia tapahtumia yksittäisten ihmisten saavutuksiksi ja estää vaihtoehtoisia historiakäsityksiä syntymästä. Todistuksellisessa elämäkertaelokuvassa sen sijaan tuodaan vähemmistöryhmien historiallisia henkilöitä suuren yleisön tietoisuuteen. Sen avulla voidaan haastaa virallista historiankertomusta ja arkijärkeä sekä esittää vähemmistöjen muistoja, toiveita ja kamppailuja.

Mystinen menneisyys ei riitä

Pedregalin mukaan todistuksellisen elämäkertaelokuvan tekemiseen liittyy kolme keskeistä menetelmällistä puolta: taustatutkimus, kriittisyys ja poliittinen sitoutuneisuus. Olennaista on paitsi kertoa henkilön tarinaa myyttisessä menneisyydessä myös luoda vahva linkki todellisuuteen ja nykyhetkeen.

Tekijälähtöisen tutkimuksen johtopäätökset ovat rakentuneet yhdessä ”They Call Me Rodolfo Walsh” -elokuvakäsikirjoituksen työstämisen kanssa. Käsikirjoitus perustuu argentiinalaisen kirjailijan ja toimittajan Rodolfo Walshin elämään ja teoksiin. Walsh oli poliittisesti aktiivinen ja kyseenalaisti valtion virallisia kertomuksia muun muassa todistuksellisissa omaelämäkerroissaan.

Lisäksi Pedregal on tarkastellut erilaisia vastahegemonisia kulttuurimuotoja, jotka ovat esittäneet alistettuja vähemmistöjä valtavirran keinoin: latinalaisamerikkalaista omaelämäkirjallisuutta, kolmannen maailman elokuvaa sekä Spike Leen elokuvaa ”Malcolm X”.

Väitöstilaisuus

Väitöskirja ”Film & Making Other History: Counterhegemonic Narratives for a Cinema of the Subaltern” tarkastetaan Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa keskiviikkona 17.6.2015 klo 12, Mediakeskus Lumeen Sampo-salissa, Hämeentie 135 C, Helsinki. Vastaväittäjänä toimii professori Ana M. Lopez Tulanen yliopistosta. Väitöskirjan tilaukset Aalto-yliopiston verkkokirjakaupasta shop.aalto.fi, tiedustelut [email protected], puh. 050 313 7086.

Lisätietoja:

Alejandro Pedregal
Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu
puh. 045 136 1097
[email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Professori Ville Alopaeus.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutustu professoreihimme: Ville Alopaeus

Ville Alopaeus on toiminut kemian tekniikan professorina Aalto-yliopistossa vuodesta 2008. Erotusoperaatioita ja prosessien mallitusta tutkiva Alopaeus pyrkii edistämään siirtymää kohti uusiutuvaa energia- ja materiaaliympäristöä.
Mies katsoo kuvaruutua, josta hän katsoo takaisin virtuaalinen Kekkonen.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aikamatkalla 70-luvulle voi tavata virtuaali-Kekkosen – 3D-virtualisoinnin pioneerit tuovat kulttuuriaarteet esiin uudella tapaa

Tamminiemen retrojoulunavauksessa voi myös luoda joulutunnelmaa legendaarisen presidentin työhuoneeseen.
Aalto University School of Business, a student ascending, public art of Risto Suomi on the wall, photo Mikko Raskinen
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Poissaolot töistä on suurin syy siihen, että naisia on toimitusjohtajina miehiä vähemmän

Naiset ovat aliedustettuina toimitusjohtajan tehtävissä, koska he viettävät enemmän aikaa työmarkkinoiden ulkopuolella niinä vuosina, joina heidän uransa on nousussa. Naiset myös hakeutuvat miehiä vähemmän myynnin ja tuotannon tehtäviin, joista toimitusjohtajia tyypillisesti rekrytoidaan.
image of Aaltodoc main page
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aaltodoc-julkaisuarkisto päivitetty uuteen versioon

Aaltodoc on päivitetty uuteen versioon