Opiskelijan opas
Valmistuva opiskelija – vastaa Kandipalautekyselyyn!
Kandipalaute on yliopistojen valtakunnallinen sähköinen opiskelijapalautekysely. Kyselyn avulla on tarkoitus saada tietoa opiskelijoiden opiskelusta ja opetuksesta eri tieteenaloilla.
Vastauksillasi on merkitystä
Tavoitteena on saada mahdollisimman tarkka kuva kokemuksistasi ja mielipiteistäsi koskien tähänastisia opintojasi ja saamaasi opetusta.
"Opiskelijoiden näkemykset ovat odotettu ja arvokas palaute sekä yksittäisille koulutusohjelmille että koko yliopistolle. Kandipalautteen tulosten perusteella on esimerkiksi kiinnitetty huomioita opiskelijoiden omiin vaikutusmahdollisuuksiin opetuksen kehittämisessä muun muassa tekemällä paremmin näkyväksi opiskelijajäsenpaikkoja eri toimielimissä. Kandipalautteesta nousee myös esiin hyviä käytäntöjä yhteisöllisyyden edistämiseen ja vertaisoppimisen tukeen koulutusohjelmissa, näitä pyritään jakamaan opetuksen eri foorumeilla", Petri Suomala, opetuksesta vastaava vararehtori, sanoo.
Antamasi palaute on tärkeä osa koulutusohjelmien arviointia ja kehitystyötä. Vastaamalla rakennat osaltasi Aallon palautekulttuuria ja pääset vaikuttamaan koulutusohjelmien kehittämiseen ja tulevien opiskelijoiden opiskelukokemuksiin.
Vastaamalla vaikutat koulutuksen kehitykseen ja rahoitukseen
Kun haet valmistumista Sisussa, sinut ohjataan vastaamaan Kandipalautteeseen. Myös kandiseminaareissa varataan jatkossa aikaa Kandipalautteeseen vastaamiseen. Voit vastata kandipalautteeseen myös suoraan osoitteessa www.kandipalaute.fi.
Kandipalautteen vastausprosentti ja palautteen laatu vaikuttavat merkittävästi Aallon saamaan ja valtion myöntämään perusrahoitukseen.
Aiempia Kandipalautetuloksia voit tarkastella Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusessa.
Lue lisää valmistumisen hakemisesta: https://www.aalto.fi/fi/hakemukset-ohjeet-ja-saannot/valmistumisen-hakeminen
Ohjaus, rahoitus ja sopimukset - OKM - Opetus- ja kulttuuriministeriö (okm.fi)
- Julkaistu:
- Päivitetty:
Lue lisää uutisia

Rehtorin kirje 7.12. – Arvostetaan ja ymmärretään toisiamme
Ilkka Niemelä pitää tärkeänä, että Aallossa jokaisen on turvallista tehdä työtä ja opiskella riippumatta taustasta, uskonnosta tai poliittista mielipiteistä.
Opetusassistentin paikkoja auki keväälle 2024
Opetusassistentteja Sähkötekniikan ja automaation laitokselle kevätlukukaudelle 2024
Perustutkinto-opiskelija: muista maksaa terveydenhoitomaksu!
Terveydenhoitomaksu pitää maksaa oma-aloitteisesti eikä siitä lähetetä laskua.