Uusia näkökulmia valokuvaan – Helsinki School 25 vuotta

Helsinki School sai alkunsa 90-luvun alkupuolella Taideteollisessa korkeakoulussa (nyk. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu), kun adjunct professori Timothy Persons (s. 1954) alkoi kansainvälistämään valokuvataiteen koulutusta yhdessä valokuvataiteilija ja professori Jorma Purasen (s. 1951) kanssa rehtori Yrjö Sotamaan (s. 1942) johdolla. Valokuvauksen maisteriohjelman sisälle syntyi valikoima Helsinki Schoolin opintoja, jotka kokosivat yhteen valokuvataiteen opiskelijoita tutkimaan valokuvausta ajattelun välineenä ja kokeilemaan uudenlaisia lähestymistapoja sekä valokuvataiteen opiskeluun että yhteistyöhön.

Helsinki School on sittemmin laajentunut kansainvälisesti tunnetuksi ilmiöksi, joka on mahdollistanut uudenlaisia uramahdollisuuksia suomalaisen valokuvataiteen kentällä. Valokuvauksen lisäksi Helsinki Schooliin liittyvissä opinnoissa korostetaan kansainvälistymistä, taiteen kentällä työskentelyn kannalta tärkeitä käytännön oppeja, sekä taiteen ja ideoiden kyseenalaistamista.

Taiteilijoiden mukaan yksi Helsinki Schoolin tärkeimmistä arvoista on sukupolvet ylittävä yhteistyö sekä vuoropuhelu opiskelijoiden, alumnien ja opettajien kesken. Tämä kollektiivinen dialogi on muodostanut kritiikin vastaanottamisesta ja antamisesta rakentavan työkalun, joka puolestaan on kannustanut taiteilijoita etsimään luovia ratkaisuja epäonnistumisen pelon sijaan.

Helsinki Schoolin taidegalleria Persons Projects (ent. Gallery TaiK-Persons) Berliinissä on toiminut tärkeänä yhtymäkohtana taiteilijoille. Yhdessä Taideteollisen korkeakoulun (vuodesta 2010 lähtien Aalto ARTS Median laitos) valokuvauksen ohjelman kanssa galleria on järjestänyt ryhmä- ja yksityisnäyttelyitä, osallistunut kansainvälisille taidemessuille sekä ollut mukana lukuisissa julkaisuissa, mukaan lukien jo kuusi osaa käsittävän The Helsinki School -kirjasarjan, jonka on julkaissut kansainvälisesti johtava taide- ja designkustantaja Hatje Cantz.

Helsinki Schoolin taiteilija Hilla Kurki (s. 1985) kertoo, kuinka opetusohjelma on ollut hänelle valokuvataiteen opinnoista lähtien tärkeä kannustava voima ja tuki urakehityksessä. ”Taidehallissa esillä oleva sarjani Phoenix ei olisi toteutunut näissä mittasuhteissa, ainakaan tällä aikataululla”, hän toteaa ja jatkaa: ”Olin hirveän epävarma töistäni, eikä ollut myöskään ulkoista pakkoa tehdä niitä”.

Kurki kertoo Suomessa olevan hankala järjestää näyttelyitä, sillä kustannukset jäävät taiteilijan vastuulle ja mahdollisten apurahojen varaan. ”Phoenix on minulle henkilökohtainen sarja, jota on ollut välillä pelottavaakin esitellä”, hän sanoo. Sarjan henkilökohtaisen luonteen päälle paineet kustannuksista olisivat todennäköisesti tehneet näyttelyn järjestämisestä mahdotonta.

Kurjen mukaan Helsinki Schoolin mahdollistamat tilaisuudet esitellä töitä kansainvälisissä gallerioissa ja messuilla on auttanut sekä motivaation että rohkeuden löytämisessä. ”Oli helpompaa näyttää läheisen menettämistä käsitteleviä omakuvia vieraassa maassa”, Kurki kertoo.

Helsinki Schoolissa mitään aihetta ei pidetty liian vaikeana tai henkilökohtaisena, joka niin ikään auttoi luomaan uskoa omaan työskentelyyn.

Kurki kertoo, kuinka Helsinki Schoolin kautta hän on ymmärtänyt taidemessujen merkityksen taiteen myynnin kannalta. Suureen ja kansainväliseen kävijäkuntaan kuuluu muun muassa museoiden ostajia ja henkilöitä, jotka ostavat taidetta asiakkaiden puolesta. ”Messuille osallistuminen gallerioiden kautta on hyvin tärkeää”, hän sanoo.

Yksi Helsinki Schoolin perustajajäsenistä, Taideteollisen korkeakoulun entinen valokuvataiteen professori (vuosina 1996-1998) Jorma Puranen kertoo, kuinka Helsinki Schoolin alkuaikoina valokuvataidetta ei juuri esitelty kuvataiteen kentällä. ”Ei ollut tahoja, jotka olisivat edistäneet suomalaisen valokuvataiteen kansainvälistymistä, mikä synnytti valokuvan piirissä tee se itse -henkeä ja oma-aloitteisuutta”, hän sanoo ja jatkaa: ”Helsinki Schoolia leimasi alkuaikoina riippumattomuus instituutioista ja oman tekemisen henki, mikä oli valtavan hienoa sekä koulutuksen piirissä oleville, että suomalaiselle valokuvataiteelle ylipäänsä”.

Helsinki Schoolin kautta suomalainen valokuvataide löysi tiensä taidemessuille, joilla oli keskeinen rooli kansainvälistymisessä, verkostoitumisessa ja taiteen myynnissä.

Purasen mukaan kansainvälistyminen ei ole itseisarvo sinänsä, mutta sen myötä taiteilijat oppivat sijoittamaan työnsä kansainväliselle kentälle ja tunnistamaan vertailun myötä valokuvataiteen laadullisen tason.

Kritiikkiä on myös tärkeää saada. ”On hirveän hyvä, että taiteilijat voivat esittää töitään Suomen ulkopuolella – tällä tavoin työtä katsotaan eri kulttuurista ja kontekstista, ja tämä on todella rikastavaa”, Puranen toteaa.

Valokuvataiteen ohjelman lehtori ja Helsinki Schoolin pitkäaikainen taiteilija Niko Luoma (s. 1970) valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen maisteriohjelmasta vuonna 2003. Valmistumisestaan lähtien hän on työskennellyt Aallossa, ensin kurssiopettajana ja sittemmin lehtorina. Helsinki Schoolin periaatteet ovat toimineet Luomalle opetustyössä vankkana ohjenuorana.

”Helsinki School on tarjonnut aivan poikkeuksellisen mahdollisuuden opiskelijoille kansainväliseen esiintymiseen ja siihen, että opitaan, mitä näyttelyn järjestäminen vaatii”, Luoma toteaa.

Helsinki Schoolin galleria Persons Projects Berliinissä on mahdollistanut sekä ryhmä- että yksityisnäyttelyitä, ja tarjonnut harjoittelupaikkoja taiteilijoille ja opiskelijoille. Luoman mukaan galleriatila on ollut käytännön oppimisen kannalta ehdoton. ”Opetukseen kuuluu paljon asioita, joita on vaikea opettaa luokkahuoneessa – tämän takia meillä on ollut messuja ja galleriatoimintaa”, Luoma kertoo.

Helsinki Schoolin pedagoginen linja on ollut kokonaisvaltainen. ”Opetus lähtee lausuntojen ja CV:n kirjoittamisesta, budjettien tekemisestä, materiaalikokeiluista, teosten pakkaamisesta sekä niiden vakuuttamisesta ja kuljettamisesta”, Luoma sanoo. Jotkut opiskelijat ovat toisinaan päässeet myymään töitään jo opintojen aikana.

Näyttelytoiminnan kuratoinnin Luoma näkee pedagogisena asiana. ”Omaa työskentelyään joutuu hiomaan ja katsomaan monesta kulmasta, ja lisäksi oppimaan, missä vaiheessa se on valmista varsinaiselle areenalle”, hän toteaa. Taiteilijaa tukevan kilpailuasetelman Luoma kokee positiivisena asiana, joka kannustaa yrittämään parhaansa.

Helsinki School on yhteisö, jonka henki on Luoman mukaan erinomainen. Taiteilijat tukevat ja auttavat toisiaan, töistä käydään vuoropuhelua eikä hierarkiaa opettajien ja oppilaiden välillä näyttelyissä ole.  

”Se, minkä takia minä olen minä, ja miksi istun tällä hetkellä ateljeessani, liittyy kaikki tietoon, jonka olen saanut Taideteollisen korkeakoulun, Aallon ja Helsinki Schoolin yhdistelmästä – teoreettinen osaaminen ja praktiikka ovat erottamattomat, ja niitä käydään koko ajan samanarvoisesti läpi”, Luoma kertoo.

Asia Zak Personsin kuratoima juhlanäyttely esittelee 30 yhteisön taiteilijan teoksia vuosien varrelta. Vaikka jokainen Helsinki Schoolin taiteilijasukupolvi on määritellyt itse toimintatapansa, teosten välinen vuorovaikutus sekä Helsinki Schoolin pääteemat ja tyyli ovat näyttelyssä vahvasti esillä. Teoksissa tutkitaan ajan kulkua, luontoa, omakuvaa sekä abstraktia otetta valokuvataiteeseen.

Näyttelyssä on esillä myös vastikään valokuvauksen ohjelmasta valmistuneen Daniel Courtin videoimia ja tuottamia taiteilijahaastatteluja, sekä Helsinki Schoolin julkaisuja ja historiikkia.

Uusia näkökulmia valokuvaan – Helsinki School 25 vuotta -näyttely esillä Helsingin Taidehallissa 11.9. - 31.10.2021.

Osoite: Nervanderinkatu 3, 00100 Helsinki
Lue lisää Taidehallin sivuilta tästä.

Näyttelyn taiteilijat: Elina Brotherus, Tiina Itkonen, Ulla Jokisalo, Jaakko Kahilaniemi, Aino Kannisto, Sanna Kannisto, Sandra Kantanen, Eeva Karhu, Pertti Kekarainen, Timo Kelaranta, Ville Kumpulainen, Hilla Kurki, Milja Laurila, Janne Lehtinen, Ville Lenkkeri, Anni Leppälä, Kira Leskinen, Niko Luoma, Arno Rafael Minkkinen, Rainer Paananen, Nelli Palomäki, Jyrki Parantainen, Jorma Puranen, Riitta Päiväläinen, Mikko Rikala, Noora Sandgren, Jari Silomäki, Santeri Tuori, Niina Vatanen.

Artikkelin on kirjoittanut Oona Räyhäntausta.