Lehtori Marja Rastas: “Opettajana ei tule koskaan valmiiksi”

Marja Rastas on nähnyt lähietäisyydeltä, miten taidekasvatuksen painopisteet ovat laajentuneet.

“Nykytaiteen toiminta- ja ajattelutavat ovat siirtyneet hiljalleen marginaalista taidekasvatuksen ytimeen. Enemmän kuin lopputuloksesta ollaan kiinnostuneita itse prosesseista ja tekemisessä tapahtuvasta ajattelusta. Ekologisten kriisien myötä taidekasvatuksen toimintatavoissa on alkanut näkyä yhä vahvemmin myös materiaali- ja ympäristötietoisuus.”

Rastas näkee esimerkiksi yhteisötaiteen lähentäneen kuvataiteen ilmiöitä ja taidekasvatusta toisiinsa. Samalla opettajan rooli on muuttunut ohjaavammaksi ja yhteisöllisemmäksi.

“Taidekasvatuksessa toimitaan, tehdään, tutkitaan ja pohditaan yhdessä. Se vaatii herkkyyttä ja tilannetajua.”

Tärkein pitkän aikavälin muutos kuvataideopettajakoulutuksessa Aallossa on Rastaan mukaan kuitenkin opetuksen tutkimusperustan vahvistuminen. 

Muutos on pysyvää

Lähes parikymmentä vuotta jatkunut työskentely Aalto-yliopistossa on ollut Rastaan mukaan kiinnostavaa, palkitsevaa ja opettavaista.

Hän aloitti lehtorina Taideteollisessa korkeakoulussa vuonna 2006. Korkeakoulun muutto Aalto-yliopiston synnyn myötä Helsingin Arabiasta Espoon Otaniemeen vuonna 2018 on muuttanut paljon myös opetusta. 

“Opettajan näkökulmasta toimintaympäristön muutos on tuonut mukanaan paljon uutta: resursseja, tiloja ja erilaisia mahdollisuuksia kohdata.”

Opiskelijoita, tulevia taidekasvattajia Rastas kehuu silmät säihkyen. 

“He ovat rohkeita, taitavia, yhteistyökykyisiä ja eettisesti valveutuneita. He uskaltavat heittäytyä leikkiin ja kokeiluun, joiden avulla voidaan käsitellä kaikkein monimutkaisimpiakin kysymyksiä ja toisaalta löytää uusia näkökulmia tuttuihin asioihin.” 

Tämän kaiken Rastas toivoo heidän voivan viedä mukanaan myös työelämään. 

Pedagogiikan ja taiteen risteyksessä

Lehtori Rastaan työskentelyssä on kulkenut vahvana punaisena lankana ajatus siitä, että taiteellinen ja pedagoginen tieto ovat kiinteästi yhteydessä toisiinsa. Ne myös ruokkivat jatkuvasti toisiaan.

“Vaikka ne ovat osin erilaisia tietämisen tapoja ja sisältöjä, kumpaankin liittyy tarkkaavaisuus, kyky havainnoida ilmiöitä monitasoisesti sekä nähdä asioiden välisiä suhteita ja omien toimien vaikutuksia.”

Hän painottaa myös kehollisen oppimisen merkitystä.

“Kehollisuus on sitä, että olemme koko ajan kehojemme kautta vuorovaikutuksessa maailman kanssa. Tämä on koko oman työni ja tekemiseni perusta. Emme ole pelkkiä rationaalisia päitä, vaan paljon muutakin.”

Rastaan omassa työskentelyssä kehollinen prosessi on vahvasti läsnä. Tämä näkyi hiljattain hänen käsin punotuista naruista koostuvassa teoksessaan Aallon kuvataidekasvatuksen pääaineen opettajien Hidas tila -näyttelyssä. 

“Kerään, tunnustelen ja punon luonnosta löytämäni kasvit naruiksi. Käsin tekeminen, siihen liittyvät kasvien tuoksut ja tekemisen rytmi itsessään merkitsevät minulle eräänlaista koko keholla ajattelua.” 

Aikaa kokeiluille

Rastas toivoisi, että luovan, taiteellisen toiminnan ja tutkimisen hidas prosessi ja sen merkitys ymmärretään. Tämän perustavanlaatuisen opin hän sisäisti jo omien opintojensa aikaan.

“Yliopistolla on oltava – sekä opiskelijoilla, opettajilla että tutkijoilla – aikaa erilaisille kokeiluille, ilman ennalta määriteltyjä lopputuloksia. Niin taiteissa kuin tieteissäkin sivupoluilta löytyy usein se kiinnostavin ja tärkein.

Kuvataideopettajien koulutuksessa ja taidekasvatuksen tutkimuksessa monialaiset lähestymistavat ovat yleistyneet ja synnyttäneet kiinnostavaa uudenlaista vuoropuhelua tieteellisen ja taiteellisen ajattelun välille. 

“Uskon ja toivon, että tämän kaltainen monialainen vuoropuhelu vie tieteitä ja taiteita lähemmäs toisiaan myös yleissivistävässä koulussamme.”

Marja Rastas jää eläkkeelle helmikuun lopussa. Vaikka hän jättää opettajan uran taakseen, taide ei katoa hänen arjestaan.

“Taide taitaa olla niin syväänjuurtunut minuun, että siitä voi olla vähän vaikeaa päästä enää koskaan eroon. Jatkossa aionkin harjoittaa taidetta vähintään itsekasvatuksena.”