Uusi apulaisprofessori Oscar Kivinen haluaa laajentaa suomalaista matematiikan tutkimuksen kenttää

Mitä tutkit ja miksi?

Tutkin monenlaista algebrallisesta geometriasta matemaattiseen fysiikkaan. Pääjuttuihini kuuluvat solmuteoria ja esitysteoria. 

Solmuteoriaan tutustuin jatko-opintoaikanani. Solmut ovat hauskan intuitiivisia objekteja, koska niitä voi oikeasti kuvitella ja niistä saa kivoja kuvia. Niiden perusongelmana on kysymys siitä, miten päätät että kaksi solmua on erilaisia – sen selvittämiseksi niitä voi väännellä ja käännellä, mutta yleensä matemaattisia solmuja lähestytään liittämällä niihin esimerkiksi polynomeja joillain tietyillä säännöillä. Solmujen matematiikka liittyy yllättävän syvällisellä tavalla muihin matematiikan osa-alueisiin, omassa tutkimuksessani muun muassa niin sanottuun Langlandsin ohjelmaan. Loppupeleissä solmujen avulla voi helpottaa todella monimutkaisten asioiden laskemista.

Esitysteoria sen sijaan käytännössä tutkii symmetriaa. Esimerkiksi fysiikan perusteoriat, muun muassa alkeishiukkasten matemaattinen formalisointi, rakentuvat vahvasti esitysteorian päälle. Oma työni liikkuu enemmän perustutkimuksen tasolla.

Miten ja miksi sinusta tuli professori tai tutkija?

Se on hyvä kysymys. Kai minulla on ollut Beautiful Mindin ja Good Will Huntingin kaltaisista Hollywood-elokuvista tullut lapsen fantasia, että yliopistomaailmassa kuljetaan tweed-takki päällä kampuksella ja mietitään tosi vaikeita asioita. Olen sitten yrittänyt mennä sinne mahdollisimman vaikeaan päähän.

Lukion jälkeen sain opinto-oikeudet niin lääketieteelliseen kuin Aalto-yliopistoonkin, ja pian huomasin haluavani suuntautua lääketiedettä matemaattisemmin. Aallossa opiskelin diplomi-insinöörin tutkinnon matematiikasta, mutta nykyistä soveltavammalla suuntautumisella. Väitöskirjani tein Kalifornian yliopistossa, postdoc-vaiheen Caltechissa (California Institute of Technology) sekä Toronton yliopistossa ja Sveitsin EPFL:ssä. Pitkään en silti tiennyt tuleeko matemaatikon urasta mitään, ja pidin lääkiksenkin opinto-oikeutta vuoteen 2020 saakka.

Mikä sai sinut palaamaan Aaltoon?

Minulla on ollut jo pidemmän aikaan haave palata Suomeen. Olen pääkaupunkiseudulta kotoisin ja täällä vaihtoehtoja on käytännössä kaksi, Aalto ja Helsingin yliopisto. Nyt kävi niin, että Aallolla oli kaksi paikkaa auki viime syksynä. 

Toki oli kiva tulla paikkaan, jossa on ollut ennen ja jossa tietää talon tavat sekä sen, mitä täällä voisi tehdä. Itselleni oli silmiä avaava kokemus olla ulkomailla ja nähdä, kuinka laaja matematiikan kenttä todella on. Suomessa näkee siitä vain pienen kulman. Historiallisesti meillä analyysin koulukunta on ollut hyvin vahva, ja vaikken toki ainoa algebrikko laitoksella olekaan, ajattelen että tutkimuskentän laajentaminen olisi nykyaikaa. Koen että jo ihan lukiotasosta ylöspäin Suomessa olisi paljon diversifioitavaa siinä mitä opetetaan.

Mitä pidät tähänastisen urasi kohokohtana?

Sanoisin että Caltechin postdoc-paikka. Se on korkealle arvostettu ja paikkana kiva, Etelä-Kaliforniassa on hieno sää ja yliopistossa todella hyviä professoreita ja opiskelijoita. Minulla oli myös hyvä mentori, joka teki vähän erityyppisiä juttuja kuin minä ja entisestään laajensi omaa matemaattista maailmankuvaani.

Mitä odotat tulevaisuudelta?

Odotan, että pääsen tähän arkeen kiinni ja rakentamaan omaa tutkimusryhmääni sekä hakemaan rauhassa lisää rahoitusta ja saamaan erilaisia lobbaustavoitteitani läpi. Yksi asia, jota haluaisin edistää, olisivat matematiikan rahoituskuviot – että ylipäätään suomalaiset säätiöt ja yritysmaailma tukisivat sitä enemmän ja professorikunta voisi hakea rahoitusta muualtakin kuin Euroopan tiedeneuvostolta ja Suomen Akatemiasta.