Uutiset

Uuden animaation maisteriohjelman opettajana Oscar-voittaja Michaël Dudok de Wit

Maailmankuulu animaatio-ohjaaja kertoi omia vinkkejään ja oppejaan korkeatasoiselle opiskelijajoukolle syyskuun lopussa.
Silmälasipäinen mies seisoo katsoen vasemmalle yläviistoon
Michaël Dudok de Wit

”Maisteriohjelmaamme on suunniteltu hartaasti ja animaatioalallakin odotettu kärsimättömästi. Halusimme tarjota heti alkuun huippuluennon ja master class -kurssin. Useat opiskelijoistamme mainitsivat Dudok de Witin esikuvakseen jo hakuvaiheessa”, kertoo elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen ja median laitoksen yhteisestä maisteriohjelmasta vastaava Executive in Residence Tuula Leinonen.

Michaël Dudok de Wit (s. 1953) on hollantilaislähtöinen, Lontoossa asuva animaattori, ohjaaja ja kuvittaja. Hänen lyhytelokuvansa Father and Daughter (2000) voitti Oscarin parhaana lyhytanimaationa.

Dudok de Wit antoi avoimella luennollaan Aalto-yliopiston animaatio- ja elokuvaopiskelijoiden yleisölle omia vinkkejään ja jakoi oppejaan ja kokemuksiaan.

”Masterclass oli todella inspiroiva kokemus. Oli hienoa päästä kuuntelemaan jotakuta, joka suhtautuu animaatioon ja työhönsä niin intohimolla. Se inspiroi ja antoi myös uutta näkökulmaa animaatioelokuvan tekemiseen. Pieni ryhmäkoko mahdollisti keskustelevan ilmapiirin, ja oli mahtavaa päästä vaihtamaan ajatuksia Michaëlin ja muiden opiskelijoiden kanssa! Kahden masterclass-päivän päätteeksi tunnelma oli selkeästi haikea – tuntuu että kaikki olisivat toivoneet, että masterclass olisi vielä jatkunut”, kertoo kokemuksestaan kurssin opiskelija Veera Krouglov.

Aina kun teet työtäsi, kysy itseltäsi mikä on yleisösi, kenen haluat pitävän siitä. Silloin teet työsi tietoisemmin."

Michaël Dudok de Wit

Riittää että on riittävän hyvä

Omista lähtökohdistaan animaatioalalle Dudok de Wit kertoo, että koska koulutus ei ollut kovin tasokasta, hän ja muut opiskelijat oppivat ’kokeilemalla’. Vaikka se ei hänen mielestään ehkä olekaan paras tie alalle, hän muistutti, että animaatiota oppii kuitenkin vain tekemällä ja löytämällä itselleen sopivimmat instrumentit.

Lontooseen siirryttyään animaatiotaiteilija kertoo oppineensa alasta eniten tekemällä mainoselokuvia käsin, ilman tietokonetta – ja kuuntelemalla asiakasta. Hän korostaa, että on tärkeää ymmärtää mitä asiakas haluaa, ja löytää tavat vastata siihen.

Myös yleisön huomioiminen jo työtä suunnitellessa on tärkeää.

”Aina kun teet työtäsi, kysy itseltäsi kenen haluat pitävän siitä. Mielessäsi on varmasti joku henkilö tai jokin erityinen yleisö. Kun kysyt tämän kysymyksen itseltäsi toistuvasti, teet työsi tietoisemmin”, Dudok de Wit ohjeistaa.

Kun arvostettu japanilainen Studio Ghibli joitakin vuosia sitten otti yhteyttä elokuvanteon merkeissä, Dudok de Wit kertoo yllättyneensä perusteellisesti. ”Kesti kuukausia rauhoittua siitä sokista, että omat idolini pyysivät työskentelemään kanssaan. Olen aina ihaillut juuri tämän studion mestareita. Heidän elokuvissaan on aina vahva viisaus taustalla, ihan erilainen kuin missään muissa elokuvissa.”

Studio Ghibli ehdotti, että Dudok de Wit tekee heille kokoillan animaatioelokuvan: keksii juonen ja tekee elokuvan, jonka studio tuottaa ja levittää. Red Turtle valmistui 2016 ja Dudok de Wit on kiertänyt maailmaa elokuvan mukana sitä markkinoimassa. Hän kävi niissä merkeissä myös Suomessa kaksi vuotta sitten ja nautti saamastaan vastaanotosta – minkä vuoksi hän kertoo olevansa nyt täällä uudelleen, tällä kertaa opettamassa.

“En ole huippuanimaattori enkä mestarikertoja. Olen työskennellyt sellaisten kanssa, ja he ovat käsittämättömän upeita. Itse osaan hiukan yhtä ja vähän toista, ja olen riittävän hyvä”, animaatio-ohjaaja kuvailee itseään.

Mies lautalla ja punainen kilpikonna meressä tuijottavat toisiaan
Pysäytyskuva Red Turtle -animaatioelokuvasta.

Inspiraatiota etsimässä

Luennollaan Dudok de Wit tarjosi opiskelijoille käytännönläheisiä neuvoja, miten omaa luovuuttaan voi parantaa. Mistä löytää inspiraatio etenkin silloin kun ideat ovat hukassa tai työ ei etene?

Lähde kävelylle. Metsään tai kaupungille, johonkin erityiseen paikkaan tai rakennukseen. Käy konserteissa, teatterissa, tanssiesityksissä.

Animaatiomestari kertoi saavansa itse usein inspiraatiota esittävästä taiteesta ja etenkin musiikista. Hän kertoi, että musiikin avulla hänen mielensä, joka painii taustalla työntekoa hidastavan tai estävän ongelman parissa, naksahtaakin uusille urille ja ongelma ratkeaa kuin itsestään.

Dudok de Wit painottaa, että opimme tekemällä, emme vain kirjoista. Lue kirjoja, katso elokuvia. Hanki elämänkokemusta. Ei tarvitse kiertää koko maailmaa, riittää että tapaat ihmisiä ja etsit ja ylität rajojasi omassa lähiympäristössäsi.

“Hae palautetta, aina. Et mitenkään voi nähdä kaikkia yksityiskohtia ja tietää, oletko onnistunut työssäsi niiden kanssa. Riittää, että saat palautetta vaikka vain parilta ihmiseltä, jotka pystyvät kertomaan mikä elokuvassasi toimii ja ei toimi”, Dudok de Wit painotti.

Rytmi ja tunnistettavat yksityiskohdat liittyvät kaikkeen elämässä ja tuovat järjestystä kaaoksen keskelle.”

Michaël Dudok de Wit

Vahvuutena herkkyys

”Olla luova tarkoittaa myös olla haavoittuvainen, se on herkkyyttä. Luovuus tarvitsee laajan ja monipuolisen ympäristön”, Dudok de Wit korosti.

Hänen mielestään ihmiset eivät ole riittävän uteliaita. Uteliaisuus taas on hänen mukaansa aivan olennainen osa animaatioita – jopa lapsellinen innostus siitä, miten mahtava jokin juttu on. Kaikki lähtee yksityiskohdista, animaattori korosti: kun olet utelias ja selvität pientä yksityiskohtaa, sen myötä sinulle avautuu laajempi kokonaisuus. 

”Elokuvantekijöinä luomme rytmiä ja tunnistettavia kuvioita ja malleja, joiden avulla katsojan kiinnostusta ja epätietoisuutta voidaan ohjailla. Rytmi ja tunnistettavat yksityiskohdat liittyvät kaikkeen elämässä ja tuovat järjestystä kaaoksen keskelle.”

”Keskity yllätyksellisyyteen ja innostavuuteen”, Dudok de Wit ohjeisti. Intuitio on hänen mukaansa olennainen, sen avulla syntyvät odottamattomat, kiinnostavat ideat. Ja oma sisäinen tuomarisi ja perfektionistisi takaavat työsi laadun. Keskity tunnistamaan oma tiesi. Mieti mistä yleisösi pitäisi ja tee työsi heitä ajatellen.

Hän puhuu myös katsojan ’anteeksiannosta’ eli että yleisö antaa virheesi ja heikkoutesi anteeksi, sillä he eivät näe asioita, joita itse pidät työsi epäonnistumisina, koska filmi ja sen tarina vei mennessään.

Yhden neuvon Dudok de Wit antaa vielä lopuksi. Hän kertoo saaneensa itse aikoinaan saman viisaan neuvon, johon hän palaa säännöllisin väliajoin.

“Jos haluat olla todella luova taiteilija ja elokuvantekijä, kysy itseltäsi ne isoimmat ja syvällisimmät kysymykset, kuten haluanko tehdä tätä työtä? Haluanko tehdä juuri tämän elokuvan? Mitä voin siihen tuoda? Mitkä ovat vahvuuteni?"

Koko alustuksensa Dudok de Wit haluaa lopuksi kiteyttää yhteen sanaan: herkkyys. Sitä hän kehottaa tulevia animaation- ja elokuvantekijöitä vaalimaan.

Lisätietoja:

Executive in Residence Tuula Leinonen, animaation maisteriohjelma, Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, 0400 688 054, [email protected]

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Aalto-yliopiston liput liehuvat salossa. Kuva: Aino Huovio
Tutkimus ja taide Julkaistu:

BIZ Success funding -rahoitusta kolmelle erinomaiselle hankkeelle

Apulaisprofessorit Ciprian Domnisoru, Iiris Saittakari ja Moritz Scherleitner ovat rahoitusta saaneiden tutkimushankkeiden omistajat.
Shrikanth Kulashekhar (kuvassa oikealla) valmistelee tulevaa tutkimusta puistossa. Kuvassa vasemmalla Diana Kulashekhar. Kuva: Marika Itkonen.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Aivo- ja kehomittaukset viedään laboratoriosta puistoon – tavoitteena on tunnistaa dementiariski aiempaa varhemmin

Aalto-yliopiston tutkijat Shrikanth Kulashekhar ja Hanna Renvall ovat saaneet Vaikuttavuussäätiöltä rahoituksen kehittääkseen diagnostiikkaa dementiariskin varhaiseen tunnistamiseen. Tarve on suuri, koska maailmanlaajuisesti muistisairaita on vähintään noin 50 miljoonaa, ja määrän odotetaan tuplaantuvan seuraavan 20 vuoden aikana.
Metsähovin radio-observatorio
Yhteistyö Julkaistu:

Kansainvälinen yhteistyö tärkeää radio-observatoriolle

Aalto-yliopiston Metsähovin radio-observatorion 50-vuotinen kansainvälinen yhteistyö saa jatkoa, kun astrofysiikan tutkimuskeskuksen ACME-ohjelma käynnistyi.
Peter Liljeroth
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Eurooppalainen jättirahoitus uusien kvanttimateriaalien tutkimukseen

Professori Peter Liljeroth sai Euroopan tutkimusneuvostolta miljoonarahoituksen kvanttimateriaalien kehittämiseen. Uusista materiaaleista toivotaan rakennusainesta toistaiseksi ennennäkemättömiin kvanttilaitteisiin.