Tutkijasta professoriksi: Mistä inspiraatio syntyy?

Mitä tutkijat oppivat matkallaan professoreiksi? Tammikuussa juhlistimme jälleen vakinaistettuja professoreja kutsumalla heidät puhumaan omasta tutkimus- ja opetusalastaan. Professorien luentotallenteet löytyvät tästä soittolistasta. Pyysimme kahta heistä kertomaan lisää omasta matkastaan tutkimuksen pariin.

Julia Lohmann, apulaisprofessori, muotoilun laitos

"Lapsena halusin olla joko viidakkotutkija tai eläinlääkäri. Leikin usein lähimetsissä ja valmistauduin tuleviin viidakkoseikkailuihini. Sateella puolestaan pelastin kastematoja kaduilta. Vahva yhteyteni luontoon syntyi näiden lapsuuden leikkien seurauksena. 

Muotoilija on tulevaisuuden tekijä. Me voimme yhdessä visioida sitä, miten siirrymme nykytilasta sinne, missä haluamme olla. Tulevaisuusajattelussa ei ole kyse vain meistä ihmisistä. Me voimme aktiivisesti muuttaa järjestelmiä parempaan suuntaan omaksumalla monilajisen ajattelutavan ja ottamalla huomioon kaikkien niiden lajien hyvinvoinnin, joihin toimintamme vaikuttaa.

Vaikka olen professori, olen ensisijaisesti käytännön tekijä. Tutkimukseni on luovaa työtä, jossa tarkastelen omakohtaisten kokemusteni kautta sitä, missä luonnon ja ihmisen luoma maailma kohtaavat, sulautuvat tai törmäävät toisiinsa. Sen jälkeen muutan havaintoni konkreettisiksi esineiksi tai moniaistisiksi kokemuksiksi, jotka mahdollistavat uusien ideoiden syntymisen. Muistan elävästi erään tällaisen kokemuksen lapsena, jolloin yritin nähdä tutun esineen - vanhan tuolin - uudessa valossa. Uusi näkökulma sai aikaan muutoksen käsityksessäni, mikä korostaa luovan tutkimisen muutoksellista voimaa.

Kannustan kaikkia harjoittamaan luovaa tutkimista. Kun joku tai jokin auttaa sinua näkemään epäoikeudenmukaisuuden tai ongelman, se avaa silmäsi, etkä voi jättää sitä huomiotta tulevaisuudessa. Muutos on mahdollista, kun viet kyseenalaistavan ja haastavan ajattelutavan muihin tilanteisiin."

Ilkka Laakso, apulaisprofessori, sähkötekniikan ja automaation laitos

"Opiskeluaikoina suosin teoreettisia kursseja ja vältin kaikkea käytännönläheistä. Kuten asia usein on, vältin sitä, koska en tiennyt, millaista se on. Käytännön työhön osallistuminen diplomityötäni aikana avasi oven tutkimuksen maailmaan.

Insinööri voi käyttää tunnettuja fysikaalisia malleja suunnitellessaan sillan niin, ettei se romahda, mutta ihmiskehon ymmärtäminen on usein kuin musta laatikko. Sille annetaan ärsykkeitä ja tulokset mitataan. Emme kuitenkaan vielä tiedä paljon aivoista tai siitä, mitä niissä tapahtuu, kun niitä stimuloidaan. Mallintamalla saamme uutta tietoa näistä toiminnoista, mikä johtaa parempiin hoitomenetelmiin neurologisten ja psykiatristen sairauksien hoidossa.

Suoritin jatko-opintoni Japanissa, missä elokuu on hyvin kuuma. Teimme lämpötilamallinnusta testataksemme, kuinka nopeasti oireet ilmaantuvat, kun 3-vuotias lapsi jätetään kuumaan autoon. Esihenkilöni esitteli aiheen medialle, ja ajattelin, että aiheesta tulisi vain pieni uutinen, koska elokuu on Japanissa lomakuukausi. Omaksi yllätyksekseni tutkimuksemme oli kesän pääuutinen, jonka johdosta pääsin myös televisioon."