Uutiset

Tuomas Auvinen jatkaa Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaanina

Dekaanin toimikausi on viisi vuotta ja alkaa 11.3.2024.
Dean Tuomasa Auvinen
Kuva: Lasse Lecklin

Filosofian tohtori Tuomas Auvinen on nimitetty Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaaniksi viisivuotiselle jatkokaudelle 11.3.2024 alkaen.

Auvinen on toiminut taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaanina vuodesta 2019 lähtien. Hänen toimikautensa aikana korkeakoulu on kehittynyt merkittävästi monessa suhteessa, esimerkiksi ulkopuolisen rahoituksen määrä on kasvanut ja korkeakoulun taloudellinen tilanne on nyt vakaa. Koulun kansainväliset suhteet ja profiili ovat syventyneet ja vahvistuneet. Lisäksi Auvinen on tuonut ARTS-yhteisöön vahvasti keskustelevaa johtamista. 

”Nykyiselle toimikaudelleni osuivat sekä pandemia että sota, ja molemmat vaikuttivat merkittävästi koulun toimintamahdollisuuksiin. Olen siksi erityisen iloinen, että saan jatkaa Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaanina seuraavat vuodet. Nyt pääsemme avartamaan näkökulmia koulun tulevaisuuden kehityssuunnista. Osana Aalto-yhteisöä Aalto ARTS tekee osansa yliopiston menestyksestä ja monessa suhteessa näyttää myös suuntaa”, Tuomas Auvinen sanoo. 

Dekaanin tehtävänä Aalto-yliopistossa on johtaa korkeakoulun toimintaa sekä osallistua yliopiston pitkän aikavälin kehittämiseen johtoryhmän jäsenenä. Dekaani vastaa korkeakoulun kehittämisestä ja kansainvälisestä kilpailukyvystä, resurssien jaosta sekä tutkimus- ja opetushenkilöstön rekrytoinnista. Dekaani raportoi provostille.

Lisätiedot:
Kristiina Mäkelä, provosti
[email protected], puh. 040 559 3454

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Enriqueta Noriega Benitez and Thuy-Linh Phi
Nimitykset Julkaistu:

Enriqueta Noriega Benitez ja Thuy-Linh Phi aloittivat data-agentteina kemian tekniikan korkeakoulussa

Kaksi uutta data-agenttia liittyi Aallon datanhallintaverkostoon keväällä 2023.
mika_sillanpaa_11_en.jpg
Nimitykset Julkaistu:

Mika A. Sillanpää: Olisi hyödyllistä, jos meillä olisi laboratoriossa pari mustaa aukkoa

Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen kiertämisestä kvanttigravitaation osoittamiseen – professori venyttää kvanttifysiikan rajoja.
Janne Lainen ja Tuomas Auvinen.
Nimitykset Julkaistu:

Vararehtori Janne Laine ja dekaani Tuomas Auvinen nimitettiin toiselle kaudelle

Janne Laineen toinen kausi alkaa tammikuussa ja Tuomas Auvisen maaliskuussa.
Jyri Hämäläinen seisomassa portaikossa
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Professori Jyri Hämäläinen nimitetty tutkimuksesta vastaavaksi vararehtoriksi

Vararehtorin viisivuotinen kausi alkaa joulukuun alussa.