Uutiset

Toiminta Väre-rakennuksessa käynnistyy

Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun uusi rakennus avaa ovensa.
Juhannuksen jälkeisenä maanantaiaamuna Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoululla oli juhlava tunnelma, kun ensimmäiset työntekijät hakivat avaimensa ja aloittivat muuttolaatikoiden purkamisen uudessa työympäristössään Väreessä. Kuva: Aalto-yliopisto/Mikko Raskinen

Reilun kahden vuoden mittainen rakennushanke on valmis ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tarpeisiin suunniteltu uusi kiinteistö avautuu henkilökunnalle 2.7.2018. Aalto-yliopiston ytimeen kesällä 2018 valmistunut uudisrakennus Väre kokoaa kaikki Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun laitokset saman katon alle ensimmäistä kertaa Aalto-yliopiston aikana.

Tänä syksynä Otaniemessä on entistä enemmän taidetta, suunnittelijoita, taiteilijoita, arkkitehtejä ja elokuvantekijöitä sekä uusia oppimisen ja luovan työskentelyn tiloja, jotka mahdollistavat monialaiset kohtaamiset ja työskentelyn. 

Aalto-yliopiston kampusvision mukaan Otaniemestä rakentuu elävä ja innovaatioita tukeva Aalto-kaupunki. Käyttäjälähtöisyys ja kestävä kehitys edellä suunniteltu Väre tarjoaa ainutlaatuiset puitteet taiteen ja suunnittelun tutkimukselle sekä opetukselle. Väre on Taiteen ja suunnittelun korkeakoulun ensimmäinen uudisrakennus Ateneumin valmistumisen jälkeen 1887. Väreen on suunnitellut Verstas Arkkitehdit ja pääsuunnittelijana on Jussi Palva.

Taidetta ja kohtaamisia 

Väre on myös muutakin kuin oppimisen ja tutkimuksen tila. Aalto-yliopisto on ensimmäinen suomalainen yliopisto, joka on sitoutunut noudattamaan kampusalueellaan taiteen prosenttiperiaatetta, jonka mukaisesti Väreeseen, kuten kaikkialle Otaniemeen, tulee pysyvä julkinen taidekokoelma sekä vaihtuvien näyttelyiden tiloja taiteelle ja oppilastöille. 

Väreen pysyvä taideteoskokonaisuus, joka heijastaa kansainvälisen tasa-arvon tematiikkaa, valmistuu syyskuussa. Rakennuksen taidekonseptin teemana on ”Global equality”. Materiaaleiltaan ja tekniikaltaan monipuolinen kokonaisuus sisältää valokuvia, maalauksia, veistoksia, tekstiilitaidetta, keramiikkaa ja piirustustaidetta. 

Avajaissesonki

Työskentely Väreessä alkaa 2.7.2018. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun työntekijät voivat hakea avaimiaan kesän aikana ensimmäisen kerroksen infotiskiltä. Opiskelijat saapuvat Väreeseen 20.8.2018 syyslukukauden luentojen alkaessa. Samana päivänä aukeavat myös Väreen pohjakerroksen 15 työpajaa, joihin kuuluvat esimerkiksi 3D-tulostus, mekatroniikka, painokangasstudio, valokuvastudio ja puupaja. 

Elokuun lopussa Aalto-yliopiston metroaseman yhteyteen aukeaa kauppakeskus A Bloc, jonka ravintolat, kaupat ja muut palvelut kuten liikuntakeskus palvelevat Otaniemeä. Osana palveluista on uusi Aalto Shop, joka myy Aalto-yliopiston tuotteita, Aalto ARTS Booksin kirjoja sekä opiskelijoiden suunnittelemia tuotteita. A Blocista tulee Aalto-yliopiston kampusalueen ja Otaniemen keskeinen kohtaamis- ja ajanviettopaikka. Kauppakeskuksen avautuessa Väreeseen pääsee suoraan metroasemalta.

Aalto-yhteisö kokoontuu viettämään Aalto Day One -tapahtuman yhteydessä järjestettäviä Väreen avajaisia 5.9.2018. Samaan kortteliin valmistuu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun rakennus vuoden 2018 lopussa. Yhdessä rakennukset muodostavat merkittävän osan Otaniemen uutta keskustaa. 
 

  • Julkaistu:
  • Päivitetty:

Lue lisää uutisia

Acoustics lab, robot dog Spot and Electronics ICT-lab facilities
Kampus Julkaistu:

Kevään 2024 varauskalenterit Sähkötekniikan korkeakoulun laboratorioihin on avattu

Järjestämme vierailuja robottilaboratoriossa, akustiikan laboratoriossa sekä Electronics ICT-laboratoriossa.
Mikko Raskinen
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Romupyöräkeräys on täällä taas!

Otaniemen kampuksen romupyöräkeräys on täällä taas! Tavoitteena on siistiä alueen pyöräpysäköintipaikat.
Dipolin uudistettu ulkoalue
Kampus Julkaistu:

Ulkoalueiden suunnitteluohjeella kohti yhteisöllistä ja kestävää kampusta

Otaniemen kampuksen ulkoalueiden suunnitteluohje on julkaistu. Sen tarkoituksena on antaa suuntaviivat yliopiston toimintoja sekä luonnon ja ihmisten hyvinvointia tukevien ulkoympäristöjen kehittämiseen.
Opiskelijoita pyöräilemässä kampuksella.
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Nyt saa äänestää! Miten käytämme 13 000 euroa opiskelijoiden hyvinvointiin?

Alkusyksystä 2023 opiskelijat saivat ideoida, miten yliopiston tulisi käyttää 13 000 euroa opiskelijoiden hyvinvoinnin parantamiseen kampuksella. Nyt on aika äänestää parasta ideaa toteutettavaksi kevään 2024 aikana.